Peruskestävyys pohjustaa hiihtäjän

Aivan liian monella hiihtäjällä peruskestävyystreenit painottuvat aerobisen kynnyksen tuntumaan. Hieman kevyempi meno mahdollistaa laadukkaam­mat tehotreenit, isomman harjoitusmäärän sekä enemmän happea kuljettavan verenkierron.

Urani päättymisen jälkeen kilpailukauden aikainen harjoitusmäärän nosto on ollut merkittävin muutos hiihdon harjoittelussa. Tämä suuntaus oli kylläkin havaittavissa jo 2010-luvulla, kun seurasin norjalaisten tekemistä maailmancupissa. He saattoivat etenkin alkukaudesta käydä illalla kisan jälkeen jopa parin tunnin rauhallisen hiihtotreenin tai jopa puolentoista tunnin mittaisen kevyen juoksulenkin.

Tuolloin suurin osa muunmaalaisista urheilijoista kävi kisailtana 30–45 minuutin palauttavan iltahölkän.

Norjalaiset varmistivat, että aineenvaihduntaa ylläpitävää aerobista treeniä tulee riittävästi kovien tehojen väliin. Käytäntö mahdollisti suuren kilpailumäärän viikonlopusta toiseen ilman aineenvaihdunnan kääntymistä anaerobisempaan suuntaan.

Huipuille tyypillinen kilpailumäärä on 30–40 starttia kaudessa. Kovatehoisten kisojen runsaasta määrästä huolimatta kilpailukaudellakin peruskestävyysharjoittelun osuus on 75–80 prosenttia kokonaismäärästä.