”Liikunta on parasta huumetta”

Sami Vuorikoski maastopyöräilee tuntureilla.
Lukulistalle
ClosePlease login

Lahtelainen Sami Vuorikoski, 44, pyöräilee, juoksee, ui ja hiihtää aktiivisesti ympäri vuoden. Hän kertoo liikunnan olevan kiinteä osa perheen ja ystäväpiirin arkea. Miksi liikut, Sami Vuorikoski?

”Harrastin nuorena kilpauintia. Se loppui, kun opinnot veivät mennessään. Opiskelun ja työuran alkuvuosina lajeiksi valikoituivat pääasiassa maastopyöräily ja laskettelu. Sitten mentiin naimisiin, syntyi lapsia ja rakennettiin taloa. Aika oli kortilla, mutta olen aina löytänyt aikaa liikkumiselle. Välillä lapset ovat olleet mukana joko juoksurattaissa rullaluistelulenkillä tai polkupyörillä juoksulenkeillä.

Viimeisen viiden-kuuden vuoden aikana omasta liikkumisesta on tullut entistä tärkeämpää ja sille on ollut enemmän aikaa. Ystäväni vanavedessä innostuin kokeilemaan triathlonia ja liityin paikalliseen seuraan. Porukan mukana on ollut kiva mennä, harjoitella ja haastaa itseään kilpailuissa. Olen osallistunut useana vuonna Joroisten puolimatkan SM-kilpailuihin ja kahdelle täydelle matkallekin, Kööpenhaminassa ja Barcelonassa.

Viimeisen vuoden ajan olen viihtynyt aina vain paremmin maastopyörän selässä. Luonnossa liikkumisessa on aivan oma viehätyksensä. Toinen hyvä ja motivoiva syy lenkille lähtöön on hyvä porukka. Olen löytänyt ystäväpiirin, jolla on melko samanlainen elämäntilanne ja harrastukset. Pyöräporukassamme on parikymmentä ukkoa ja jos Facebookin ryhmään laittaa viestiä, niin aina saa seuraa lenkille.

Liikunta on tärkeä osa myös koko viisihenkisen perheemme elämää. Kaikki lapsemme harrastavat liikuntaa ja vaimoni juoksee maratoneja. On luontevaa lähteä koko porukan kanssa yhdessä vaikkapa juoksulenkille, uimaan tai hiihtämään. Totesin juuri vaimolleni, että liikunta on kyllä parasta huumetta. Pari päivää voi olla tekemättä mitään, mutta sitten on jo pakko päästä hikoilemaan. On hienoa, että myös lapsemme ovat löytäneet liikunnan ilon.”