Lauantaina sadan kilometrin mittainen juoksukilpailu Kiinassa päättyi karmeasti, kun 21 osallistujaa kuoli. Heidät yllätti jäätävä myrsky ja raesade ja lopulta hypotermia.
Kansainvälisten uutistoimistojen mukaan keli poikkesi ennusteesta roimasti, eikä kisaajien shortsivarustus tarjonnut turvaa. Juoksijat olivat noin 2 000 metrin korkeudessa vuorilla Gansun maakunnassa.
Kilpailun pakollisiin varusteisiin ei kuulunut esimerkiksi vesisateelta suojaavaa kuoritakkia tai eristävää avaruuslakanaa.
Suomalaisilla polku-ultrilla ja Alpeilla käytävissä pitkissä kisoissa pakolliset varusteet on tarkoitettu nimenomaan juoksijoiden turvaksi. Riittävät varavaatteet ovat tärkeitä myös omilla juoksuretkillä etenkin erämaassa, sillä avun saapuminen voi kestää todella kauan.
Juoksija kirjoitti hypotermiasta jo vuonna 1978. Kirjoitus herättää ajatuksia tuoreen murheuutisen äärellä.
1970-luvun alkupuolella Heikki Lepistö lähti erääseen syksyiseen 25 km:n juoksukilpailuun Korsossa huonosti harjoitelleena ja huonosti vaatetettuna. Ilma oli kylmä, räntäsadetta tuli alas kovan tuulen tuomana. Hessu lähti rohkeasti kärjen vauhtiin, mutta aikoi pudota jo ennen puolimatkaa. Sitten askel hidastui hidastumistaan, kunnes miehen oli pakko aikaa kävellä. Hessu jatkoi sitkeästi eteenpäin, koska ei ollut vielä eläessään keskeyttänyt. Lopulta askel muuttui hoipertelevaksi ja mies kaatui ojaan. Lunta vain satoi laihan kestävyysjuoksijan peitoksi. Onneksi huoltoauto tuli paikalle ja poimi raadon mukaansa. Maalipaikalla mies ohjattiin kävelemään kohti pukusuojaa, mutta Hessu lähti kuin tolkuton robotti kävelemään aivan päinvastaiseen suuntaan. Vihdoin mies pääsi lämpimään ja höyryävästä kasvikupista nauttimaan. Kuitenkin taju oli vielä 20 minuuttia myöhemmin sen verran muissa maisemissa, että Hessu sanoi harvakseen: ”Kunhan saan juotua jatkan juoksua” … mies siis ei ollut vielä omasta mielestään keskeyttänyt. – Tämä on selvin näkemäni hypotermia-tapaus, mutta oman 0-rasvaisen ja usein huonosti pukeutuneen kroppani kokemusten perusteella uskon, että vastaavia – ehkä kohtalokkaitakin tapauksia on varmasti sattunut muuallakin pitkissä hölkissä. Retkillä tällainen on hyvin yleistä, luultavasti myös kohtalokkaampaa kuin tiedetään. T.P.
Maaliskuun 6. päivä 1968 klo 16.15 yhdeksän kovakuntoisinta, vahvinta ja parhaiten harjoitellutta nuorta miestä maailmassa meloi Potomac-jokea. Heidän kanoottinsa meni nurin ja viidessätoista minuutissa he olivat kaikki kuolleet.
Kuoleman syynä oli hypotermia – elimistön lämmön häviäminen – mikä johti väsymykseen, tajuttomuuteen ja lopulta hukkumiseen.
Kaikki olivat voimakkaita uimareita ja vain noin 90 metrin päässä rannasta kanootin kaatuessa. Kyseessä olisi ollut vain ikävä kylmä pulahdus, jos Ouanticon Liikunta-akademia olisi varautunut tällaiseen tapaukseen.
”Näitä miehiä ei tappanut kylmä”, sanoi eräs todistaja myöhemmin oikeudessa. ”Heidät tappoi tiedon puute siitä, mikä saattaa olla edessä joella liikuttaessa.”
Ja tämä sama ajattelun ja valmistautumisen puute tappaa retkeilijöitä, metsästäjiä, vuoristokiipeilijöitä, hiihtäjiä, kalastajia ja muita ulkona liikkujia suurin määrin joka vuosi. Kuolemantapaukset, jotka rutiininomaisesti luetellaan hukkumisina, rinteiltä putoamisina ja muina onnettomuuksina johtuvat usein hypotermian aikaansaamasta kömpelyydestä ja väsymyksestä.
Hypotermia voi iskeä kaikkina vuodenaikoina ja kaikissa ilmastoissa. Se saattaa kohdata tyrskykalastajan aalloilla, retkeilijän vuorilla ja moottoripyöräilijän tuulessa. Erityisen alttiita ovat kaupunkilaiset, jotka eivät tunne luonnon lakeja ja aliarvioivat esim. tuulen, sateen ja kylmän vaikutuksen. He saattavat tulla myös farmarihousujen uhreiksi. Niin vahvat ja mukavat kuin farmarit kuivina ovatkin, niin kosteina ne eivät anna suojaa. Ne on tehty puuvillasta, joka menettää märkänä 90% lämmöneristämiskyvystään ja lisäksi imee kehon lämpöä vaatteen pinnalle, mistä tuuli häivyttää sen ympäristöön. Sama pätee kaikkiin puuvillasta tehtyihin vaatteisiin. Jopa lämpimimmät höyhenmakuusäkit tulevat käyttökelvottomiksi märkinä.
Hypotermia alkaa tavallisesti hitaasti, mutta joskus myös erittäin nopeasti kuten em. kahdeksan merikoululaisen tapauksessa. He menehtyivät niin pian, koska olivat meloneet kilpailuvauhdilla 8-metristä sotakanoottiaan yli 6 km ennen kaatumista. Heidän verenkiertonsa oli nopea, he olivat väsyneitä, heidän puuvillaiset pukunsa olivat märkiä hiestä. Päivä itsessään oli lämmin ja aurinkoinen, mutta 5-asteisessa vedessä heidän lämpöenergiansa hävisi erittäin nopeasti ja he olivat avuttomia jo 2–3 minuutin kuluttua.
Tyypillisemmästä tapauksesta kerrotaan Appalakkien Vuoristoseuran uutislehdessä. Nuori nainen lähti kuuden aloittelevan retkeilijän kanssa lyhyelle lenkille Appalakkien polulle lämpimänä ja aurinkoisena elokuun päivänä. He olivat kärsimättömiä pitkän automatkan jälkeen, jättivät väliin aamiaisen ja myös lounaan yrittäessään päästä etappipaikkaansa.
Kaikilla oli paidat ja shortsit asunaan. Kello 15.30, heidän oltuaan 5 1/2 tuntia matkalla, aurinko meni pilveen ja lämpötila laski. Nuori nainen, joka oli sairaanhoitajatar, alkoi tuntea olonsa heikoksi ja väsyneeksi. 15.45 hän istuutui ja sanoi tuntevansa itsensä liian väsyneeksi ja huonovointiseksi jatkamaan.
Alkoi sataa ja sairaanhoitajatar alkoi täristä. Jotkut ryhmästä lähtivät hakemaan apua puolen kilometrin päässä olevasta tukikohdasta. 25 minuuttia sen jälkeen kun sairaanhoitajatar oli istuutunut alas, hän ei pystynyt puhumaan eikä liikkumaan. Hänen ruumiin lämpötilansa oli laskenut 35 asteeseen. Koska lääkäri, kuumat juomat ja asiantunteva hoito olivat niin lähellä, hänen henkensä saatiin pelastetuksi, vaikka hän oli useita tunteja tajuttomana. Syynä tällaiseen tapaukseen lämpimänä kesäpäivänä oli uhkaavan vaaran tuntemattomuus. Sen enempää hän itse kuin hänen toverinsakaan eivät osanneet ottaa tilannetta mitenkään vakavasti. Jos hän olisi ollut liikkeellä yksin, hän todennäköisesti olisi menehtynyt. Seuraavat ohjeet on huomioitava hypotermian estämiseksi:
– On pukeuduttava järkevästi. On muistettava, että liiat vaatteet voivat lisätä hien eritystä ja saada vaatetuksen likomäräksi, ja tilanne voi näin tulla yhtä vaaralliseksi kuin talvisessa lumimyrskyssä. Useat ohuet vaatekerrokset ovat parempi kuin yksi paksu. Ne voi liikkuessa kuoria päältä ja vetää levätessä uudestaan ylle.
– Älkää ponnistelko liian kovaa. Levätkää tarpeeksi tihein välein. Menkää tuulelta suojaan, sytyttäkää tuli ja juokaa jotain lämmintä.
– Ruoan määrässä ei saa pihistellä. Elimistö tarvitsee ravintoa pysyäkseen lämpimänä. Vaikka olisitte dietilläkin, niin pitäkää siinä pieni tauko ja mutustelkaa sellaisia energiapitoisia ruokia kuin rusinat, pähkinät tai jopa suklaapötköt. Ei tarvitse syödä paljon, mutta on syötävä jotain ja usein. Ja talvipäivänä on alle syötävä aina lämmin aamiainen.
– On opittava tarkkailemaan itseään ja tunnettava ero tavallisen ponnistuksen aikaansaaman lihasväsymyksen ja hypotermian synnyttämän tunnottomuuden välillä. Lepo ei auta ja ajattelemisessa on vaikeuksia.
– On oltava tietoinen tuulen merkityksestä (vrt. Tuulikylmyys asteikkoamme).
– On tarkkailtava myös kumppaneita, koska nämä eivät ehkä itse tajua oman tilansa vakavuutta. Ja vaikka oma olonne kenties onkin mitä mukavin keskellä lumimyrskyä, kumppaninne saattaa kulkea itse velvollisuudentuntoisesti mukana sinisin huulin ja kylmästä täristen. Silloin sinun on ymmärrettävä keskeyttää matkanteko ja pystyttää leiri, vaikka itse voisitkin kulkea ajateltuun määränpäähän asti.
Julkaistu alunperin Juoksija-lehdessä 1/1978. Juoksijan 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi julkaisemme Arkiston helmiä -sarjassa vanhoja artikkeleita.