Gjert Ingebritsenin kirja kertoo kiehtovasti, kuinka hän valmentaa kolmea poikaansa maailman huipulla.
Viime kesän huipputapahtuma juoksuradoilla oli Norjan Ingebrigtsenin veljessarjan menestykset, kirkkaimpana Jacob-kuopuksen 1 500 ja 5 000 metrin EM-tuplamestaruus Berliinissä. Heidän isänsä ja valmentajansa Gjert Ingebrigtsenin elämäkerta ilmestyi syksyn kirjamarkkinoille juoksu- ja kirjallisuustaitoisen kustantajan Frode Saugestadin avustamana.
Kunsten å oppdra en verdensmester, käännetään kirjan nimeksi vaikkapa maailmamestarin kasvattamisen taito, alkaa Gjertin köyhästä lapsuudesta ja keskittyy hänen toimintaansa maailmantähtien valmentajana. Erityistä painoa saavat isä-valmentaja -yhdistelmän probleemat ja konfliktit.
Gjert syntyi 1966 Båtsfjordissa Finnmarkenissa, noin 100 km koilliseen Suomen pohjoisimmasta pisteestä. Kun Gjert oli nelivuotias, hänen isänsä kuoli, minkä jälkeen perheellä oli taloudellisesti vaikeaa. Jäämeren rannalla elanto hankittiin kalastuksesta, ja Gjertkin aloitti työnteon jo 9-vuotiaana. Neljä vuotta myöhemmin hän muutti Etelä-Norjan äidin löydettyä siellä uuden aviomiehen.
20-vuotiaana Gjert tapasi 16-vuotiaan Tonen, josta tuli hänen vaimonsa. Molempien perheissä vanhemmat olivat eri syistä olleet poissa lastensa elämästä, mutta heille syntyi ajan myötä seitsemän lasta, joiden harrastuksiin – toisin kuin heidän omat vanhempansa – he ovat osallistuneet intensiivisesti. Nyt perhe asuu Norjan Sandnesissa isossa omakotitalossa, jossa on tyttöystävien ja vaimojen kera parhaimmillaan 12 asukasta. Gjert toimii logistiikkapäällikkönä Ahlsell-yrityksessä ja Tone on kampaamoyrittäjä.
Hiihdon kautta huipulle
Kirja kuvaa lasten kasvua jalkapallon, hiihdon ja muiden urheilumuotojen kautta pienestä pitäen kohti vaativaa juoksijanuraa, joka toistaiseksi on huipentunut kolmen pojan Euroopan mestaruuksiin – Henrik 2012, Filip 2016 ja Jacob 2018.
Ingebrigtsenien tarina olisi voinut kehittyä myös aivan erilaiseksi, sillä Henrik ehti voittaa juniorina kaksi Norjan mestaruutta hiihdossa. Hiihtohalut kuitenkin loppuivat, kun isä-Gjert kysellessä Henrikille paikkaa Norjan juniorihiihtäjien valmennusryhmässä vastuuvalmentaja Fredrik Aukland – huippuhiihtäjä Anders Auklandin veli ja olympiatähti Dario Colognan valmentaja – antoi tylysti kieltävän vastauksen.
Juoksussakaan menestystarina ei ole suoraviivainen, vaan siihen sisältyy paljon vammoja ja vastoinkäymisiä varsinkin Henrikillä ja Filipillä. Kummallakin lopettaminen on aika ajoin ollut lähellä, mutta he pääsivät ongelmista yli ja jatkoivat kohti uusia menestyksiä. Helpointa on toistaiseksi ollut Jacobilla ehkäpä siksi, että hän on päässyt hyödyntämään isoveljien kokemusten tuomaa hienosäätöä.
Perhevalmennuksen kivut
Niin mainiosti kuin Gjert Ingebrigtsen onkin poikiensa valmentajana onnistunut, kirjassa hän ei pidä vanhempien ja lasten välistä valmennussuhdetta yleensäkään onnistuneena. Hänen mukaansa syntyy ristiriitaa siitä, miten lapsia tulee kohdella vanhempana ja toisaalta valmentajana. Hän pelkää oman toimintansa urheilumenestyksen taustahahmona vaikuttavan pitkäjänteiseen isäsuhteeseen kielteisesti.
Tämä askarruttaa Gjertiä, koska hän on aikaisemminkin ottanut sen esille julkisuudessa. Mielestäni hänen kannattaa kuitenkin rauhoittua, sillä valmennussuhde ei automaattisesti huononna perhesuhteita. On hyvinkin tavallista, että vanhemmat valmentavat lapsiaan.
Omassa tapauksessani isä Rune ja äiti Nina valmensivat minua matkallani Euroopan mestariksi. En muista yhtään tapausta, jossa valmentajasuhde heidän kanssaan olisi huonontanut henkilösuhteitamme. Eliittiurheilun äärimmäinen vaativuus voi tietysti tuoda hankauksia, mutta pahentaako sukulaissuhde niitä, ei ole lainkaan varmaa. Omalla aktiiviurallani sain sen vaikutelman, että useilla ei-lähisukulaisilla valmentajilla ja heidän urheilijoillaan oli paljon suurempia ongelmia kuin minulla isäni kanssa. Konfliktien vakavuus riippuu pikemminkin henkilöiden persoonallisuuden piirteistä kuin sukulaissuhteesta. Huipputasolla valmentajat ja urheilijat ovat persooniltaan hyvin erilaisia. Yhteistä heille on äärimmäinen kunnianhimo ja tavoitteellisuus. Ääripersoonien kesken konfliktit voivatkin kiihtyä nopeasti.
Yksi kirjan pääteemoista on Ingebrigtsenin perheen jatkuva kahnaus Norjan urheilujärjestöjen kanssa. Se alkoi jo rettelöistä paikallisessa seurassa lasten ollessa pieniä ja ilmenee yhä ristiriitoina Norjan yleisurheiluliiton ja Olympiatoppenin kanssa. Ingebrigtsen kritisoi maan juoksuvalmennuksen huonosta tietämyksestä sekä tiedon etsimisen väheksymisestä.
”Kun Henrik tuli pinnalle voittamalla Euroopan mestaruuden vuonna 2012, kukaan Olympiatoppenin johtajista ei tiennyt kuka helvetti hän on”, täräyttää Ingebrigtsen, mutta kiittää kuitenkin Olympiatoppenia poikiensa saamasta avusta vammojen kuntoutuksessa.
Tarkkaa harjoittelua
Harjoittelua kirja käsittelee vain kahdeksan sivun verran, mutta vähäinenkin määrä kertoo paljon. Veljesten harjoittelun ehdottomasti tärkein asia on kestävyys, jota he kehittävät kynnysharjoittelun avulla. Sen he toteuttavat intervallimenetelmällä 2 000, 1 000 ja 400 metrin vedoin, joissa elimistön maitohappo pysyy jatkuvan kontrollin avulla tasolla 3–4 mmol/litra. Kynnysharjoittelu tarkoittaa kovinta mahdollista intensiteettiä, jossa keho pystyy vielä poistamaan rasituksessa syntyvän maitohapon. Tämä vauhti kehittää suorituskykyä parhaiten, ja huipputasolla se tarkoittaa puolimaratonin vauhtia. Pitkää ja kovaa juoksua isä-valmentaja ei suosi, sillä intervallien avulla varmistetaan palautuminen.”Tren rett, ikke hardt”, harjoittele oikein, älä kovaa, hän sanoo.
Kynnysharjoittelua kertyy 20–25 prosenttia kokonaismäärästä. Viikko-ohjelmaan kuuluu kolme kovaa päivää, joina on usein kaksi laatuharjoitusta samana päivänä. Välipäivinä juoksu on erittäin kevyttä, tarkoituksena vain palautua ja valmistautua seuraavaan intervalliharjoitukseen. Veljesten harjoitukset kestävät vain harvoin yli tunnin, ja isän mukaan he harjoittelevat ajallisesti alle puolet hiihtäjien tuntimääristä. Näiden tietojen pohjalta arvelen veljesten juoksevan noin 150 km viikossa, josta 30–40 km on kynnysharjoittelua.
”Harjoittele oikein, älä kovaa.”
Kovaa anaerobista ja kilpailuvauhtista harjoittelua Ingebrigtsenien ohjelmassa on suhteellisen vähän, esimerkkinä peruskuntokaudella kerran viikossa ylämäkivetoja kynnysharjoittelua suuremmilla maitohapoilla. Ennen tärkeää kilpailua viimeiset 11–12 päivää ovat absoluuttisen huippukunnon terävöittämistä, jossa kilpailuvauhtista harjoittelua on kolmen–neljän päivän ajan. Kuntohuippua haetaan kuitenkin parhaimmillaan useita kertoja vuodessa, esimerkiksi hallikaudella, aikaisin keväällä, alku- ja loppukesästä sekä syksyn maastojuoksuissa. Kilpailun jälkeen juoksijat palaavat kynnysharjoitteluun, joskus jo heti kilpailun jälkeisessä loppuverryttelyssä.
Nopeus- ja voimaharjoitukset pyörivät ohjelmassa ympäri vuoden. Mitä se sitten tarkoittaakin, sillä kirjassa Gjert toteaa, että ”nopeutta ei tarvitse kehittää, nopeus on vain olemassa”. Viime kesänä YLE:n haastattelussa EM-kisoissa hän puolestaan totesi, että he keskittyvät kestävyyden kehittämiseen, eivät nopeuteen kuten monet muut. ”Mitä nopeus merkitsee 1 500 metrillä? Ei mitään! Se jolla on 300 metriä ennen maalia vähiten maitohappoa jaloissaan, voittaa aina”, Ingebrigtsen lataa kirjassaan.
Harjoittelun kuvaaminen vain yleisellä tasolla ilman yksityiskohtaisia esimerkkejä ei ole sattumaa. Näin Ingebrigtsen on toiminut muun muassa valmennusseminaareissa luennoidessaan. Harjoituspäiväkirjat 12 vuoden ajalta ovat kuitenkin kullan arvoisia. ”Niitä emme myy halvalla”, hän julistaa.
Team Ingebrigtsen
Kirja kertoo myös sponsorien hankinnan ja täysipainoisen satsauksen ongelmista. Muutamalla viime kaudella perheen tilanne on ollut tyydyttävä. Vaikka arvomitaleita ja hyviä tuloksia tuli jo alkuvaiheessa, kesti kuitenkin kauan ennen kuin isompia sponsorisopimuksia tuli tarjolle.
Kun miettii Gjertin tarkkaa kontrollia perheen arkisissa asioissa, saattaa tuntua oudolta, että hän on jo vuosien ajan sallinut NRK:n (Norjan televisio) seurata perheensä elämää sen omassa Team Ingebrigtsen -sarjassa. Selitys löytyy kirjasta: televisiosarjan tuoma julkisuus on sponsorituelle niin tärkeässä osassa, että se painaa vaa´assa enemmän kuin sen tuomat haittatekijät.
TV-sarja keskittyy voimakkaasti perheen henkilösuhteisiin. Juoksuintoinen lukija olisikin toivonut kirjan paneutuvan enemmän harjoitus- ja kilpailufaktoihin. Kirjasta on Norjassa kuitenkin tullut jonkinasteinen bestseller jopa ennen kohuhiihtäjä Petter Northugin elämäkertaa. Juoksusta kiinnostuneet ostavat kirjan sen sisällöstä riippumatta, kun taas muuta lukijakuntaa puhuttelevat henkilökohtaisemmat detaljit.
Gjert Ingebrigtsen, Kunsten å oppdra en verdensmester. Aschehoug 2018. 206 sivua.
Teksti Janne Holmén Kuva kirjan kansi
Juttu julkaistu Juoksijassa 1/2019.