Janne Holmén: Maanpuolustus Suomen kouluissa 1930–1940-luvuilla

Maanpuolustus saa tällä hetkellä paljon huomiota Suomessa ja Euroopassa. Samanlainen tilanne vallitsi 1930-luvulla.

Maanpuolustuksen opettamisesta koululiikunnassa keskusteltiin 1930-luvulla. Aihe sisälsi sekä teoreettista että fyysistä valmistautumista sotaan. Keskustelun edelläkävijöitä oli Lauri Pihkala, kuten monessa muussakin liittyvässä asiassa.

Pihkala esitti ajatuksiaan jo vuonna 1930 artikkelissaan Suur Suomen Koulu, jonka julkaisi Jyväskylän kasvatustieteellinen korkeakoulu. Pihkala uskoi liikuntakasvatuksen olevan tärkein kouluaine lisäämään maanpuolustushalua ja -kykyä.

Opetussuunnitelmien kokeiluja tehtiin vuosina 1935–1936 Heinolan keskikoulussa, jossa rehtorina oli sodan käynyt Aimo Lahti. 1930-luvun lopulla monet alakoulut alkoivat opettaa maanpuolustusta, erityisesti Savossa, jossa Pihkala järjesti laajaa opettajien lisäkoulutusta. Vasta vuonna 1941 päätettiin, että oppiaineen tulisi olla pakollinen kaikissa kouluissa.

Kemiallista sodankäyntiä pelättiin. Aihe oli suhteellisen yleinen jo ennen sen virallista käyttöönottoa. Oppikirjoissa ja Heinolan kokemusten raportissa painotettiin voimakkaasti ensimmäisen maailmansodan kokemusten pohjalta suojautumista kemiallista sodankäyntiä vastaan.

Talvisodan jälkeen julkaistuissa kirjoissa annettiin enemmän hiihtotaidolle. Maanpuolustuksesta tuli ajan myötä myös vähemmän ideologista. 1930-luvulla kirjoissa panostettiin puolustushaluun ja isänmaallisuuteen, ja ne liittyivät poliittiseen oikeistoon. Sodan syttyessä painopiste oli sen sijaan laajemmin sotilaskoulutuksessa.

Maanpuolustukseen oli monta mallia

Monet maanpuolustuksen pioneereista olivat taustaltaan suojeluskuntalaisia, kuten Pihkala ja Lahti. Poikien suojeluskuntaharrastus muistutti kouluissa annettavaa maanpuolustusopetusta. Tämä oli kuitenkin vain yksi useista maanpuolustuksen inspiraation lähteistä.

Toinen oli 1900-luvun alussa Englannista levinnyt partioliike, joka koulutti lapsia muun muassa erämaassa liikkumiseen. Partiolaisista tuli esikuva myös poliittisille nuorisoliikkeille, kuten kommunistisille pioneereille ja natsien Hitler Jugendille. Jälkimmäisestä levisi inspiraatiota myös Suomeen.

Maanpuolustusaine perustui lisäksi johonkin sotilaalliseen oppimateriaaliin, kuten Poikain maastotoiminnan opas vuodelta 1941. Kirjoittaja oli tuolloin 20-vuotias Kalervo af Ursin, josta tuli myöhemmin Suomen ruotsinkielisen urheiluliiton (SFI) valmentaja.

Ursin korosti lähteinään Jalkaväen ohjesääntöä, saksalaista Pimpf im Dienstiä, jossa oli ohjeita Hitler Jugendin 10–13-vuotiaille jäsenille ja suomenkielistä Partiopojan käsikirjaa. Kaikki kirjat opettivat maastossa liikkumista.

Yksi samankaltaisuus Hitler Jugendin ja Suomen maanpuolustuskoulutuksen välillä oli ryhmäsotaharjoitusten painottaminen. Jos saksalaisten harjoitukset olivat valmistautumista ensisijaisesti erilaisiin paraateihin natsien propagandatapahtumissa, niin suomalaisten harjoituksiin sisältyi myös sodanomaista liikkumista maastossa.

Opetusta leikkien ja pelaten

Puolustusvoimien vaikutus näkyi selvästi oppikirjoissa vuodelta 1941. Puolustusvoimat oli julkaissut vuonna 1940 kirjan Suojeluskuntapoikain sissileikkejä, jossa oli esimerkkejä ulkopeleistä, kuten Transvaalilainen timanttikenttä, Taistelu Käkisalmen linnasta ja Muukalaislegioonalaiset. Näistä kaikki paitsi yksi, Sukellusvenesota, mainittiin kouluhallituksen ohjeissa.

Ehkä koulupäättäjien mielestä oli liian mielikuvituksellista juosta metsässä sukellusvenesotaa leikkien. Suojeluskunnalle oli kuitenkin tärkeämpää, että pelit koettiin hauskoiksi, sillä kyseessä oli vapaaehtoisjärjestö, jonka piti houkutella nuoria. Hauskuudellaan toiminta houkutteli paljon nuoria jopa työväenluokan kodeista, joissa vanhemmat eivät koskaan ajatelleet liittyvänsä Suojeluskuntaan.

Viidennellä luokalla poikien peleihin kuului käsikranaattien heitto. Vanhemmat pojat alkoivat tehdä taisteluharjoituksia ilman aseita. Taisteluharjoitusten oppikirja oli Ryhmäjohtajan taisteluopas. Koulupoikien piti valmistautua johtotehtäviin puolustuksessa, aivan kuten koulut yleensä valmistivat heitä yhteiskunnallisiin johtotehtäviin.

Kuntoa hitaasti kiiruhtaen

Suuri osa voimistelutuntien ohjeista oli omistettu fyysiselle harjoittelulle, myös marssi, suunnistus, maastojuoksu ja hiihto olivat näkyvästi esillä. Juoksu oli ensisijaisesti kilpailuja, sillä lasten oletettiin saavan riittävästi pohjakuntoa suunnistuksesta ja maastopeleistä.

Pelättiin kuitenkin, että lapset rasittaisivat itseään liikaa kilpailuissa, ja siksi suositeltiin rauhallista lämmittelyä. Pihkala oli julkaissut kirjan Hitaasti kiiruhtamisen kilpailu ehdottaen, että kuntolajien kilpailuissa huomioitaisiin esimerkiksi 15 % lämmittelykierroksen ajasta loppuaikaan.

On epävarmaa missä määrin ohjetta käytännössä toteutettiin, sillä aikojen laskeminen jokaiselle oppilaalle on täytynyt olla valtavan työlästä opettajalle. Kaiken lisäksi Pihkala korosti väliaikalähtöjä, vaikka maastojuoksut yhteislähdöllä olisivat olleet paljon helpompia järjestää.

Poikien ja tyttöjen erot

Pihkalan mielestä hitaasti kiiruhtamisen malli sopi erityisesti tytöille, sillä he olivat hänen mukaansa fyysisesti heikompia kuin pojat. Oppituntien suunnitelmissa painopiste oli kuitenkin pojissa, sillä esimerkiksi ammunta- ja taisteluharjoitukset olivat vain heille, ja myös suurinta osaa maastopeleistä ehdotettiin vain pojille.

Tämä ehkä johtui siitä, että opit otettiin Ruotsin siviiliturvallisuusviraston kirjasta, jonka otsikossa oli ”pojat”. Koulun tytöt harjoittelivat myös yleisiä johtamistaitoja, kun pojat koulutettiin johtamaan taisteluryhmiä. Oppimateriaaleissa tuotiin esille, että tyttöjen tulisi opetella käyttämään puhelinluetteloa ja bussiaikatauluja ja heillä oli myös enemmän marssiharjoituksia, jotta pojat voivat samaan aikaan tehdä ammunta- ja taisteluharjoituksia.

Neuvostoliiton sensuuri

Suomen ja Neuvostoliiton solmittua rauhan vuonna 1944 suomalaisten koulukirjat tarkasti toimikunta, joka poisti Moskovassa kaiken, mitä voitiin pitää heidän mielestään epäsopivana. Monia maantieteen ja historian oppikirjoja muokattiin voimakkaasti tai ne kiellettiin kokonaan. Jotkut eniten käytetyistä maanpuolustuksen oppikirjoista menivät kuitenkin läpi ilman sensuuria.

Kirjat, jotka käsittelivät rajoja, sotaa tai sodanjälkeisiä kiellettyjä turvallisuusjoukkoja ja Lotta Svärd -järjestöä, saivat huomautuksia. Koululaisten sotilaskoulutusta ei ehkä siksi pidetty provosoivana, sillä se oli yleistä tuolloin Euroopassa, eikä vähiten itse Neuvostoliitossa.

Sodan jälkeen tällainen koulutus kuitenkin katosi useimmista paikoista, myös Suomessa. Tietyt elementit, kuten sodanomaiset pelit kentällä, säilyivät kuitenkin monien suomalaisten koulujen voimistelutunneilla vielä pitkään aina 1980-luvulle saakka.