Janne Holmén: Urheilu vanhassa Kiinassa

Urheilu vanhassa Kiinassa
Lukulistalle
ClosePlease login

Useimmat meistä ovat kuulleet antiikin Kreikan olympiakisoista. Huomattavasti vähemmän tunnettu on Kiinan vanhan kulttuurin urheilutoiminta.

Ensi silmäyksellä voisi hyvin luulla Kiinan merkityksen urheiluhistoriassa rajoittuvan eräisiin siellä alkunsa saaneisiin kamppailulajeihin. Tätä käsitystä vahvistaa sekin, että kiinankielen urheilua tarkoittava sana, tuyu, on suhteellisen myöhäinen laina japaninkielestä, kuten myös se, että Kiinan urheilijat astuivat kansainvälisiin parrasvaloihin laajemmassa mitassa vasta 1960-luvulla.

Aiemmilla Kiinan historian länsimaisilla tutkijoilla oli käsitys ettei siellä ollut harjoitettu mitään varsinaista kilpaurheilua. Heidän mukaansa urheilu oli kehittynyt länsimaissa jatkumona antiikin perinnöstä, joka johti vanhasta Kreikasta nykyajan olympiakisoihin. Urheilu nähtiin Kiinaa ja muita alueita 1800-luvun lopulla asuttaneiden eurooppalaisten yhteiskuntien dynaamisena aktiviteettina.

Koska kiinalaista kulttuuria pidettiin staattisena ja jäykkänä, sieltä ei odotettu löydettävän mitään urheiluun liittyvää. Löydämme Kiinasta kuitenkin pitkän urheiluhistorian ja sen myötä alkupisteet monille nykyajan urheilumuodoille.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa Juoksija.fi digi. Saat rajattoman lukuoikeuden kaikkiin Juoksija.fi:n artikkeleihin, mukaan lukien lehtien lehtiarkistot ja treeniohjelmat.

 Juoksija.fi digi

  • Juoksu, hiihto, pyöräily, triathlon, suunnistus
  • Liikkujan hyvinvointi ja terveys
  • Digitaaliset lehtiarkistot
  • Juoksija-kortti
  • Treeniohjelmat

9,90 € / kk 

Tilaa digi Olen jo tilaaja

Vastaa