Parhaaseen juoksukuntoon päästäkseen on tehtävä paljon juoksuharjoittelua. Muut aerobiset liikuntamuodot nähdään monesti korvaavana tai tukiharjoitteluna juoksijan ohjelmassa. Onko tämä vaatimus harjoittelun lajinomaisuudelle niin perusteltu kuin kuvitellaan?
Kestävyysjuoksijan suorituskyvyn määrittää kolme päätekijää: hapenottokyky, juoksun taloudellisuus sekä anaerobinen kynnys. Näistä kaksi jälkimmäistä ovat lajille ominaisia siten, että niiden optimointi vaatii harjoittelua siinä lajissa, jossa niitä halutaan kehittää. Tämä liittyy lihasten aktivoinnin ja paikallisaineenvaihdunnan erilaisiin vaatimuksiin eri lajeissa. On esimerkiksi osoitettu, että yhtä paljon harjoittelevien juoksijoiden, triathlonistien ja pyöräilijöiden taloudellisuus juoksutestissä heikkenee tässä järjestyksessä. Hapenottokyky sen sijaan on yleisominaisuus, joka siirtyy helposti lajirajojen yli.
Työskennellessään ammattipyöräilijätiimin kanssa liikuntatietelijä ja valmentaja Alan Couzens testasi pyöräilijöiden ominaisuuksia tekemällä hapenottokykytestin sekä pyöräergometrillä että juoksumatolla. Juoksijoilla VO2max on tyypillisesti juosten noin 10 prosenttia korkeampi kuin pyöräillen, mutta pyöräiljöillä eroa ei aina havaita. Näillä pyöräilijöillä hieman eroa kuitenkin löytyi: pyöräilyn VO2max oli keskimäärin 73 ml/kg/min, kun taas juosten he ylsivät 78 millilitraan.
Tilaa Juoksija.fi digi
Rautaista tietoa harjoittelusta ja terveydestä.
