Kilpailuun valmistautuminen – lue 5 vinkkiä

Kilpailuun valmistautuminen auttaa hyvään suoritukseen. Varaudu kuitenkin siihen, että kaikki asiat eivät aina mene suunnitelmien mukaan juoksutapahtumassa, mutta tämä ei yleensä vaikuta itse suoritukseen.
Lukulistalle
ClosePlease login

Korona on tuonut päänvaivaa isojen juoksutapahtumien järjestämiseen, mutta niitä on silti pystytty järjestämään suhteellisen hyvin Suomessa, kun vertaillaan tilannetta muualle maailmalle. Vielä tällekin syksylle kalenterista löytyy juoksutapahtumia, joten kokosin tähän kirjoitukseen viisi vinkkiä kilpailuun valmistautumista varten.

Oman kokemukseni mukaan kilpailuun valmistautumisella on merkitystä, olipa kyseessä kilpaurheilija tai kuntoilija. Lähestyn asiaa omien kokemusten pohjalta kilpaurheilun puolelta, mutta nämä vinkit ovat yhtä lailla sovellettavissa myös kuntourheiluun – kuka ei haluaisi ylittää itseään ja onnistua juoksutapahtumassa?

1. Aseta realistinen tavoite juoksutapahtumalle

Juoksutapahtumassa onnistuminen perustuu siihen, että asetat itsellesi realistisen tavoitteen ja lähdet tavoitteen mukaista vauhtia matkaan. Oma juoksuvauhti on helpompi löytää myös jännityksessä, jos sitä on harjoitellut vauhtikestävyysharjoituksien ja vetoharjoituksien avulla. Tapahtumaviikolla harjoittelua tulee keventää, jotta keho ja mieli on valmis juoksutapahtumaan lähdön hetkellä.

2. Testaa kaikki varusteet etukäteen

Testaa lenkkarit, sukat ja vaatteet etukäteen, niin ne tukevat suoritustasi. Kuumalla kelillä vaalea paita ja lippis auttavat kestämään kuumuutta riittävän juomisen lisäksi. Kylmemmällä kelillä huolehdi siitä, että sinulla on hanskat ja pää suojattuna. Yleisesti juostessa tulee harvoin kylmä, joten turhaa pukeutumista kannattaa välttää myös juoksutapahtumiin.

3. Syö tuttuja ruokia, testaa urheilujuoma etukäteen

Vatsa voi mennä helposti sekaisin jo jännityksestä, ja sen takia uusia ruokia kannattaa välttää muutama päivä ennen kilpailusuoritusta. Itse mietin tarkkaan myös ravintoloissa syömistä ennen tärkeimpiä kilpailuita, ja vältän esimerkiksi irtojäätelöä, salaatin kastikkeita ja helposti pilaantuvia ruokia. Tämän lisäksi testaan tapahtumassa tarjottavaa urheilujuomaa harjoituksissa.

4. Luota itseesi

Itseluottamus syntyy onnistuneesta harjoittelusta. On kuitenkin hyvä muistaa, että juoksutapahtumassa onnistuminen ei yleensä kaadu siihen, jos muutamaa viikkoa ennen on ollut pieniä ongelmia. Tällä en tarkoita, että sairaana tai rasitusvamman kanssa tulisi juosta, mutta pienet kolotukset eivät usein pilaa hyvää suoritusta, jos edellisten kuukausien harjoittelu on ollut onnistunutta. Kuten sana kestävyysjuoksukin kertoo, kyseessä on laji, jossa pitkäjänteinen ja nousujohteinen harjoittelu tuo parhaan tuloksen. On selvää, että ennätysten rikkomiseen tarvitaan monesti kaikki tähdet kohdalleen, mutta pienille kolotuksille ei kannata antaa liikaa sijaa juoksuun valmistautuessa. Kilpailu tai juoksutapahtuma on aina palkinto harjoittelusta!

5. Lähde nauttimaan juoksemisen ilosta

Jännitys kuuluu kilpailuun valmistautumiseen ja auttaa pääsemään kilpailutunnelmaan. Tällä kaudella olen panostanut kilpailuun valmistautumiseen entistä enemmän, ja olen huomannut, miten tärkeässä roolissa on myös se, että kilpailusta, sen luomasta tunnelmasta ja jopa jännityksestä pystyy nauttimaan. Se tuo levollisuutta omaan suoritukseen, ja auttaa tekemään mahdollisimman hyvän ja onnistuneen suorituksen. Ennätykset eivät synny väkisin, vaan ne syntyvät siitä, että laittaa itsensä likoon ja antaa kaikkensa kilpailussa:

”Put your heart in it and good things will happen!”

Näillä ajatuksilla toivotan sinulle onnistumista juoksutapahtumaan. Nauti siitä, että pääset kilpailemaan itsesi ja muiden juoksijoiden kanssa!

-Johanna

Yhdysvalloissa urheillessani yliopistomme, Sam Houston State Universityn, päävalmentaja sanoi kilpailuun lähdettäessä: ”Varaudu siihen, että ainakin yksi asia menee pieleen kisassa, mutta silti voit yltää huippusuoritukseen!” Tämä ohje on edelleen mukanani kisarepussa.

Vastaa