Kati Lehtosen kolumni: Tutkan ulkopuolella

Yhä useampi liikkuu nykyään omilla ehdoillaan ilman seuraa, lisenssiä tai jäsenmaksuja. Verkkoalustojen kautta syntyy uudenlaista, kevytrakenteista urheilutoimintaa, jota ei virallisissa tilastoissa näy, mutta joka voi tulevaisuudessa muuttaa koko liikuntakulttuurin perustuksia.

Puhelimen merkkiääni kilahtaa. Ilmoitus tulee sosiaalisen median alustalta. Vilkaisu osoittaa, että huomenna olisi tarjolla kymmenen kilometrin hölkkälenkki, kuuden minuutin kilometrivauhdilla. Lähtö osoitteesta Koulukatu 5 kello 18. Ei tarvitse ilmoittautua etukäteen eikä maksa mitään. Esimerkki on fiktiivinen, mutta voisi olla yhtä hyvin tottakin. Luulen, että samanlaisia kilahduksia kuuluu eri puolilla Suomea aika paljon ihan oikeasti. Emme vain tiedä missä päin ja kuinka paljon.

Olen tutkijana ollut kiinnostunut parin viimeisen vuoden aikana yhä enemmän neljännen sektorin toiminnasta ja käsitteestä. Perinteisessä yhteiskunnallisessa jaottelussa neljäs sektori on määritelty kotitalouksista, perheistä ja läheissuhteista muodostuvana kokonaisuutena, ja se on sijoitettu markkinoiden, julkisen sektorin ja kolmannen sektorin eli kansalaisyhteiskunnan rinnalle.

Verkostot ilman organisaatioita

Esimerkiksi kaupunkiaktivismin tutkijat ovat ottaneet tulkinnoissaan laveamman näkymän. Neljäs sektori voidaan ymmärtää myös itseorganisoituvina, verkostomaisina yhteisöinä, joissa itselle tuntemattomien ihmisten kanssa jaetaan yhteisen mielenkiinnon kohteita. Oleellista on myös se, että tietoa jaetaan ja etsitään verkkoalustoilta, toiminta ei ole organisaatioperustaista, eikä sillä ole hallinnollisia rakenteita tai järjestäytyneelle kansalaistoiminnalle ominaisia päätöksentekoelimiä.

Edellisessä merkityksessään neljättä sektoria ei tunnisteta suomalaisessa liikuntakeskustelussa sen paremmin käytännön tasolla kuin ”teoriassakaan”. Itseäni ilmiössä kiehtoo se, ettei sitä voi kunnolla nähdä. Toiminta on perinteisen ja virallisesti hyväksytyn liikunta- ja urheilutoiminnan (seurat, yksityiset palveluntarjoajat, julkiset toimijat) tutkan ulkopuolella.

Liikettä ilman rajoja

Samaan aikaan neljännellä sektorilla todennäköisesti esimerkiksi juostaan, pyöräillään ja pelataan jalkapalloa aika paljon. Toiminta tarjoaa liikkumisen mahdollisuuden niille, jotka eivät ole kiinnostuneita lajien muodollisesta kilpailutoiminnasta, johtokunnan kokouksista ja toiminnan virallistamisesta yhdistykseksi. Oleellista on myös toiminnan verkkovälitteisyys: toisilleen tuntemattomat ihmiset tutustuvat ja kokemuksia jaetaan omilla ehdoilla.

Kansainvälisessä tutkimuskirjallisuudessa ei ole suoraan kääntäen neljännen sektorin käsitettä, mutta siihen rinnastettavasti puhutaan esimerkiksi epämuodollisesta (informal), itseorganisoituvasta (self organized) tai kevytrakenteisesta (light) urheilusta. Vastinpareina ovat esimerkiksi muodollinen ja organisoitu urheilu, jotka termeinä viittaavat eri tavoin esimerkiksi organisoitumisen asteeseen ja sitoutumisen periaatteisiin.

Uhka vai mahdollisuus?

Miten meidän pitäisi suhtautua neljänteen sektoriin? Ehkä ei ainakaan uhkana, vaikka siitä on löydettävissä helposti perinteistä toimintaa vastustavia elementtejä: lisenssimaksuja ei kerry lajiliitoille tai toiminnan järjestäjille, seuroihin ei tule jäseniä eikä osallistujamääriä voida laskea liikuntapolitiikan tavoitteiden mittaroimiseksi. Neljäs sektori ei ole autuaaksi tekevä asia, mutta liikuntakulttuurin muutosvirtoja ei kannata vastustaa. Tulevaisuudessa luoviminen edellyttää kyvykkyyttä hyväksyä se, että eri ilmiöt, arvot ja toimintatavat täydentävät toisiaan.