Krakovan maraton – Juoksija-lehti

Krakovan maraton on iso mutta kotoisa. Upea kaupunki jäi muutenkin ensikertalaisen sydämeen.

”Juoksu on erittäin suosittua Krakovassa. Käyn joskus juoksemassa, mutta pidän enemmän pyöräilystä. En juokse maratonia, en ole niin vahva.”

Taksikuskin sanat jäävät mieleen, kun olemme paluumatkalla paavi Johannes Paavali II:n mukaan nimetylle lentokentälle. En kutsuisi itseäni vahvaksi, vaikka jaksoinkin maratonin maaliin Krakovan kaduilla.

Palataanpa kuitenkin pari päivää taaksepäin. Krakovan maratonin lähtönumerot noudetaan Wisla Krakowin – 14-kertaisen Puolan jalkapallomestarin – hulppealta kotistadionilta. Sujahdan paikallisten sekaan ratikan ja bussin kyytiin.

Wisla Krakowin 33 000 katsojaa vetävän stadionin nurmella juostiin myös maratontapahtumaan liittyviä lastenkisoja.

Lähtönumeroni ja pasta-annokseni noudettuani huomaan jonkin matkan päässä juoksijoita. Marssin annokseni kanssa lähemmäs. Käy ilmi, että käynnissä on tapahtuman minimaraton-versio eli 4,2 kilometrin juoksu. Lapset ja aikuiset sekä mummot ja vaarit kirivät loppusuoraa rinta rinnan samalla, kun avaruuslakanoihin kääriytyneet miehet tasaavat hengitystään maaliintulon jälkeen.

Rullaluistelusarjan osallistujat puolestaan verryttelevät omaa starttiaan odotellessa. Edellisenä iltana oli jo juostu kymmenen kilometrin Night Run reilun 1 600 juoksijan voimin. Ei taksikuski palturia puhunut, melkoinen urheilukaupunki!

Toki Krakova lähistöineen tarjoaa paljon muutakin, joten kisan ympärille voi varata vaikka viikon loman. Euroopan lähihistorian synkät vuodet tuntuvat yhä Auschwitzin keskitysleirillä. Wieliczkan suolakaivoksessa puolestaan hämmästyttää kaivoshistoria ja maan alle rakennettu upea kirkko. Polkujuoksuun erinomaisesti sopivaan talviurheilu- ja retkeilykaupunki Zakopaneen on matkaa noin 100 kilometriä.

Sadestartti

Sunnuntaiaamuna päätorilla Rynek Glownylla vihmoo vettä, lämpötila on reilusti alle kymmenen ja tunnelma on aavistuksen ankea. Kylmän huhtikuun takia kyseessä on hämmästyttävästi vuoden ensimmäinen shortsilenkkini, ja pienen epäröinnin jälkeen sullon irtohihatkin varustekassiin ja painun odottelemaan starttia.

Heitän startin hetkellä suojanani olleen jätesäkin roskiin ja säntään varsin tiiviissä tunnelmassa matkaan. Reitti suuntautuu aluksi kaupungin länsipuolelle, ja matkan varrella on myös edellisenä päivänä näkemäni stadion.

Leveältä tieltä juoksijajoukko sumputetaan kapeammalle kevyen liikenteen väylälle. Vauhti nykii hieman ruuhkassa, mutta en lähde ohittelemaan mutaisten nurmikoiden kautta vaan pysyn tiukasti asvaltilla.

Woda!

Matka etenee mukavasti. Olen varannut reilun annoksen energiageelejä mukaani, koska kilpailijaohjeissa ei kovin tarkasti mainittu, mitä huoltopaikoilla on tarjolla. Se kannatti, sillä saan koko matkan aikana urheilujuomamukin käteeni vain kahdesti. Kaiken lisäksi juoma oli molemmilla kerroilla eriväristä, eikä sen vahvuudesta ollut pienintäkään hajua.

Wodaa sen sijaan oli tarjolla 3–5 kilometrin välein. Joku kanssajuoksija vaatii huutaen ”iso!”, luultavasti lyhennys urheilujuomaan viittavasta isotonic-sanasta.

Selkeästi ulkomaalaisia osallistujia näkyy yllättävän vähän. Joitakin italialaisten ja saksalaisten juoksuseurojen paitoja huomaan silloin tällöin. Puolalaisjuoksijat kannustavat äänekkäästi naapurimaansa Ukrainan edustusasuun pukeutunutta pyörätuolisarjalaista.

Vehreyttä ja musaa

Krakovassa on paljon puistoja ja kaupunki on minusta yllättävän vehreä. Kuuden kilometrin kohdalla reitti laskeutuu aivan kaupungin läpi kulkevan Veiksel-joen varteen. Joenuoman nurmikot vihertävät ja tihkusateessa hieman epätasaista asvalttipolkua edetessä tulee kotoisa olo.

Veikselin varressa riittää tasaista baanaa.

Lähes 800 000 asukkaan kaupungissa järjestettäväksi yli 5 000 juoksijan tapahtumaksi tunnelma on paikoin jopa mukavan kotikutoinen. Perheeni kannustus kymmenen kilometrin paalulla nostaa fiilistä kummasti. Samoin päivän paras bändi, jolle näytän peukkua. Kitaristi-laulaja huomaa eleeni ja ilahtuu.

Rock-klassikot toimivat aina – myös maratonilla!

Veikseliltä suuntaamme kaupungin itäpuolelle, josta löytyy massajuoksuun sopivia leveitä ja hiljaisia teitä.

15 kilometrin paalu ja reitin kääntöpaikka on massiivisen Tauron Arenan kohdalla. Komea monitoimiareena on absurdi näky hiljaisella teollisuusalueella, ja mieleen tulee lähinnä avaruusalus tai Münchenin jalkapallopyhättö Allianz Arena. Tauron Arena on viime vuosina isännöinyt niin lentopallon kuin käsipallonkin MM-kilpailuja sekä jääkiekon 1-divisioonan MM-turnausta.

Kaikki keinot käyttöön

Paluumatkalla keskustaan juoksemme Veikselin pohjoispuolta. 21 kilometriä täyttyy vanhan kaupungin eli Stare Miaston kulmilla, josta jatkamme toiselle kierrokselle.

Vauhti kiihtyy huomaamatta runsaan yleisön kohdalla. Ei siis ihme, että kisaohjelmassa englanninkielinen cheering point on puolaksi punkt dopingu.

Kerään voimaa kannustavasta yleisöstä, joka vaikuttaa aidosti elävän juoksijoiden mukana. Suu kääntyy hymyyn iloisten krakovalaiskannustajien keskellä, ja heittelen ohimennessäni yläfemmoja kadun varressa nököttävien lasten kanssa.

Krakovan maraton ei ole reitiltään huippunopea – reittiprofiilin pannukakkumaisuudesta tarkka maratonmatkaaja löytää tasaisempiakin reittejä. Tiukkoja mutkia ei häiriöksi asti ole, mutta varsin usein toistuvat loivat ja pitkät ylä- ja alamäet painavat loppukilometreillä.

Tarkemmin sanoen etureiteni ovat rähjääntyneet reissussa jo sen verran pahoin, että vauhti hiipuu aavistuksen, vaikka olo tuntuu muuten hyvältä.

39 kilometrin kieppeillä vilkaisen joelle päin. Hieraisen silmiäni nähdessäni keskellä jokea patsaan, joka esittää selällään makaavaa sikaa. Vaikka jalkoja painaa, mieli tuntuu kirkkaalta, joten ilmeisesti en näe harhoja.

Muistelen viimeisten kilometrien olevan lievää ylämäkeä päätorille. Näille jaloille ylämäki sopii paremmin, joten tämän sian on aika parantaa juoksuaan. Päätän kiskaista viimeiset 1,5 kilometriä reippaammin vaikka väkisin.

Upea maaliintulo

Loppumatka on kisan parasta antia. Kurvaan Wavelin linnan kulmilta viimeiselle kilometrille. Juoksijoille varattu kävelykatu kaupungin parhailla paikoilla on juhlallinen tapa päättää juoksu.

Kaarros loppusuoralle, viimeinen kilometri! Taustalla olevan Wavelin kuninkaanlinnan sisäpiha on näkemisen arvoinen.

Katsojat tungeksivat kapean loppusuoran viereen ja kannustus kaltaisilleni yli 3.30-juoksijoillekin on ensiluokkaista. Sinistä mattoa maaliin, pieni tuuletus. Ympärilläni on maratonin tunteiden koko kirjo: naurua, huutoa, halauksia ja kyyneleitä.

Hämmästelen, miksi näin hieno tapahtuma uskomattoman viihtyisässä keskieurooppalaisessa kaupungissa kerää näin vähän ulkomaalaisia osallistujia – maaliin juosseista vain seitsemisen prosenttia oli muita kuin puolalaisia. Paikallisille maraton näyttää maistuvan: käsiohjelma kertoo maaliin juosseiden määrän nousseen viidessä vuodessa reilusta 3 000 juoksijasta tämän vuotiseen 5 600:een.