Mikä tekee hyvän polkujuoksijan? Tutkimus paljastaa yllättävät erot

Vaikka etenemistapa on juoksu, polkujuoksun kisatulosta eivät selitä aivan samat tekijät kuin maantiejuoksussa. Tutkijoilta on vielä hukassa osa suorituskykyä ennustavista muuttujista.

Klassisesti maksimaalinen hapenottokyky, eli se paljonko lihakset pystyvät enimmillään tuottamaan energiaa hapen avulla, on suurin selittävä tekijä erilaisiin kestävyysjuoksusuorituksiin. Muita klassisen mallin tekijöitä ovat juoksun taloudellisuus sekä kynnysvauhti.

Näistä kolmesta tekijästä maksimaalinen hapenottokyky yksinään selittää maantie- ja ratajuoksussa yli 60 prosenttia havaituista eroista kilpailutuloksissa. Kun kaksi muuta tekijää otetaan huomioon, nousee selitysaste yleensä jo yli 90 prosenttiin.

Simon de Waal ja hänen kollegansa Stellenboschin yliopistolta Etelä-Afrikasta kokosivat yhteen polkujuoksun selittäviä tekijöitä [3]. Kävi ilmi, että edellä mainittujen kolmen klassisen muuttujan selitysaste polkujuoksusuoritukselle oli alle 70 prosenttia. Polkujuoksu on siis monitahoisempi laji kuin maantiejuoksu ja tutkijoilta on hukassa, mikä selittäisi puuttuvat prosentit.

Tosin edellisen vuoden tulos samasta polkukisasta yhdistettynä mattotestin muuttujiin nosti selitysasteen peräti 99 prosenttiin.