Nuoren juoksijan tie huipulle

Talvella 2020 puhuttiin julkisuudessa paljon nuorten hiihtäjien harjoittelusta, kun suomalaiset eivät kehity maailman huipulle yhtä tiheään tahtiin kuin naapurimaissamme. Sama asia koskettaa kaikkia kestävyyslajejamme. Onko junioreiden harjoittelu liian lepsua? Norjan ihmejuniorin Jakob Ingebrigtsenin rakettimainen kehitys on värittänyt keskustelua juoksussa.

Pitääkö vaativa lajiharjoitelu aloittaa jo nuorena, vai onko monipuolisuus ja maltillinen eteneminen parempi tie?

Tässä artikkelissa en anna suoraa vastausta siihen, kuinka nuorten kestävyysurheilijoiden tulee harjoitella. Huipulle on kulkenut urheilijoita hyvin erilaisia polkuja pitkin, joten yhden ainoan tien väittäminen ainoaksi oikeaksi ei ole viisasta. Mielenkiintoista on kuitenkin pohtia eri reittivaihtoehtoja.

Ja kuten Janne Holmén, maratonin Euroopan mestari 20 vuoden takaa aikoinaan totesi: ”Tärkeintä on kuinka nuori harjoittelee sen jälkeen, kun hän on tehnyt päätöksen ryhtyä huippu-urheilijaksi, ei se kuinka hän on harjoitellut sitä ennen”.

Yksi asia on kuitenkin varma. Kestävyysominaisuuksiltaan hyviä nuoria on entistä vähemmän. Syy tähän on luonnollisen liikkumisen väheneminen ja istumisen lisääntyminen. Nuorten liikunnassa teknisten lajien ja pallopelien suosio on kasvanut kestävyyden kustannuksella. Juoksussa ilmiö näkyy siten, että 800 metriä jaksetaan vielä juosta, mutta pidemmillä matkoilla osallistujat harvenevat.

Yksi asia on kuitenkin varma. Kestävyysominaisuuksiltaan hyviä nuoria on entistä vähemmän. Syy tähän on luonnollisen liikkumisen väheneminen ja istumisen lisääntyminen.

Lajien luonne on muuttunut

Juoksussa vertailu historiaan on perusteltua, sillä lajissa ei ole tapahtunut ulkoisia muutoksia vuosikymmenten saatossa. Harjoittelun ja lahjakkuuden vaatimustaso on kuitenkin noussut huomattavasti afrikkalaisjuoksijoiden ansiosta.

Maastohiihto on sen sijaan mullistunut olosuhteiden, kilpailumuotojen ja välinekehityksen takia merkittävästi. Myös suunnistuksessa sprinttimatkat ovat lisääntyneet ja kaupunkisuunnistus vaatii lisää juoksuvauhtia.

Varsinkin hiihdossa on puhuttu yhä enemmän voiman, taidon ja nopeuden merkityksestä. Monet valmentajat kuitenkin muistuttavat, että hiihdossa on edelleen tärkeintä hapenottokyky. Maailman paras hiihtäjä Therese Johaug (Juoksija 1/2020) lyö kilpakumppaninsa nimenomaan äärimmäisen kovalla kestävyydellään.

Nuorten harjoittelu kiinnosti jo 50 vuotta sitten

Nuorten kehityspolun perinteinen teema on ollut kovan harjoittelun aloittamisikä. Missä vaiheessa määrää kannattaa lisätä tai anaerobinen harjoittelu aloittaa?

Tästä on keskusteltu allekirjoittaneen muistikuvan mukaan jo 1960-luvulta lähtien. Tuolloin intervallihuuma oli hyvässä muistissa, ja liian tehokkaan harjoittelun uskottiin polttaneen loppuun monta hyvää juniorijuoksijaa.

Aiheesta tehtiin silloin myös tutkimuksia. Virolainen Olav Karikosk keräsi tietoa 60- ja 70-luvulla huipulle nousseiden juoksijoiden nuoruuden aikaisesta harjoittelusta. Mukana oli myös suomalaisaineistoa Lasse Virénistä lähtien, kuten myös intervalliharjoittelun mallioppilas, yhdysvaltalainen Jim Ryun, joka nousi 60-luvulla keskimatkojen ME-juoksijaksi jo lukioikäisenä.

Karikosken mukaan varmimmin aikuishuipulle olivat nousseet ne juoksijat, jotka aloittivat anaerobisen harjoittelun vasta 17-ikävuoden jälkeen. Nuorempana kovan harjoittelun aloittaneilla aikuisiän saavutukset jäivät suurelta osin saavuttamatta.

Anaerobisen harjoittelun vaaroista liian nuorena tehtynä on varoiteltu tämänkin lehden palstoilla. Minulle itselleni aihe on myös hyvin konkreettinen, sillä olen ollut esimerkki ”pilalle poltetusta” urheilijasta. Oliko se sitten totta vai ei, on toinen asia.

Mutta ei ole pitkä aika siitä, kun julkisella paikalla minun kerrottiin pilanneen nykyisen nuorten harjoittelun. Esimerkkiäni oli kuulemma tulkittu väärin, ja suomalaisia junioreita on turhaan kasvatettu liian hellällä kädellä. Tämä episodi tapahtui siis 40 vuotta juniorivuosieni jälkeen, joten pitkä on muisti valmennuksessa!

Kaikkia ominaisuuksia voi kehittää

Käsite kova harjoittelu on tietysti hyvin epämääräinen. Tarkoittaako se anaerobista intervalliharjoittelua, mikä on liiallisesti käytettynä varma tuhon tie iästä riippumatta, vai onko se eri ominaisuuksia järkevästi ja tasapainoisesti kehittävää harjoittelua, vaikkakin tehokkaasti ja runsaasti tehtynä? Jälkimmäisestä onnistunut esimerkki on juuri Jakob Ingebrigtsen, joka aloitti tehokkaan lajiharjoittelun vanhempien veljiensä perässä varmaan jo 12-vuotiaana.