Onko juoksu sinun intohimosi?”
Kysymys oli looginen, mutta tilanteeseen nähden yllättävän henkilökohtainen. Kysyjä odotti reaktiotani. Vastasin jotenkin ”intohimo on aika voimakas sana, mutta on se elämäntapa ainakin.”
Kysyjä oli Janne Puhakka. Tiesin hänet ja olimme nähneet aiemmin eräässä juoksutapahtumassa. Kysymyksen hän esitti, kun olimme sattumalta toisessa vastaavassa tapahtumassa. Kyselin vastavuoroisesti hänen liikuntatavoistaan. Vastauksista paistoi intohimo urheiluun. Keskustelu oli lyhyehkö, mutta jäi mieleen. Mukava ja lämminhenkinen ihminen, joka osaa kuunnella. Moni ei tohtisi kysyä noin suorasukaisesti itselleen lähes vieraalta ihmiseltä. Hän oli myös aivan erilainen, mitä entisen ammattijääkiekkoilijan olettaisi olevan. Omia ennakkoluulojakin voisi siis itse kukin tarkistella.
ROHKEUTTAHAN Puhakalta ei puuttunut. Hän tuuletti äijäilyllä marinoidun jääkiekon ilmapiiriä tuomalla homoseksuaalisuutensa julkiseksi. Monet hämmästelivät Puhakan rohkeutta, ja häntä kuvailtiin esikuvaksi ja tienraivaajaksi. Valitettavasti hänen elämänsä päättyi aivan liian nuorena ja hänestä tuli myös parisuhdeväkivallan symboli.
Puhakan kohtalo riipaisi syvältä yhtä lailla sateenkaari- kuin urheiluyhteisöissä. Hänen unelmansa oli maailma, jossa jokainen voisi olla oma itsensä. Jääkiekkokaukaloissa, kentillä ja urheilusaleissa treenaa varmasti edelleen tuhansia henkilöitä, joilla ei ole vielä ollut rohkeutta tuoda omaa todellista itseään esiin. Toivon Puhakan esimerkin rohkaisevan heitä.
Onko ylivertainen urheilusuoritus kuitenkaan arvokkainta, kun mietitään ihmisenä olemista?
URHEILUSSA esikuvina nähdään usein kultamitaleita kahmivat sankarit. Mutta onko voittaminen, ylivertainen urheilusuoritus kuitenkaan arvokkainta, kun mietitään ihmisenä olemista? Kiinnostavimmat tarinat ja rohkeimmat ihmiset löytyvät usein ihan muilla kriteereillä.
Muistatteko olympialaisiin henkensä kaupalla valmentautuneet afganistanilaiset naispyöräilijät? Nämä rohkeat naiset pakenivat julmaa Taleban-hallintoa ulkomaille, jotta voisivat toteuttaa itseään. Olla sitä mitä haluavat olla, ei vain urheilijoina vaan ihmisinä. Myös esimerkiksi maileri Caster Semenya, ensimmäisenä naisena NHL:ssä valmentava Jessica Campbell ja maahanmuuttajien jälkeläisenä suomalaisen kestävyysjuoksun toivoksi noussut Mustafe Muuse ovat omanlaisiaan tienraivaajia. Ainakin minua he inspiroivat enemmän kuin miljoonan tienaava jalkapalloilija.
Jos minulla olisi mahdollisuus vastata alussa mainittuun kysymykseen uudestaan, ottaisin mallia kysyjästä ja vastaisin kunnolla: ”Kyllä, juoksu on intohimoni, suorastaan rakastan sitä.” Miksi pelätä, jos se on se mitä koen?
Pääkirjoitus Pena Rekiranta
Toimituspäällikkö, pena@juoksija-lehti.fi
Kuva Shutterstock
Juoksija 8/2024
