Pääkirjoitus: Sulkeutunut Suomi

Yhä useampi Euroopan kestävyysjuoksun huippu on syntynyt muualla kuin siinä maassa, jota hän edustaa. Pääkirjoituksessaan Pena Rekiranta pohtii, miksi Suomi näyttää jääneen kehityksestä jälkeen niin urheilijoiden houkuttelemisessa kuin maahanmuuttajataustaisten nuorten integroimisessa urheiluun.

Muuan Awet Kibrab juoksi joulukuussa Valencian maratonilla komean ajan 2.04.24, sijoittuen kolmanneksi. Aika oli kansallinen ennätys, ja Kibrabin edustaman maan nimi on Norja. Herra Kibrab edusti vielä vuonna 2023 Eritreaa.

Samaan aikaan Suomessa: vuonna 2019 Suomeen muuttanut japanilainen jäätanssija Yuka Orihara ei saanut Suomen kansalaisuutta, eikä näin ollen päässyt edustamaan Suomea Milano-Cortinan olympialaisissa. Urheilullisesti hänet olisi kisoihin parinsa Juho Pirisen kanssa kelpuutettu. Orihara olisi myös menettänyt alkuperäisen kansalaisuutensa, koska Japanissa ei tunneta kaksoiskansalaisuutta. Olympialaisissa tosin osallistumisoikeuden kriteerit ovat tiukemmat kuin muissa arvokisoissa. EM-jäillähän Orihara parinsa kanssa tammikuussa luisteli.

RUOTSISSA on pitkät perinteet maahanmuuttajataustaisten urheilijoiden houkuttelemiseksi sinikeltaiseen paitaan. Takavuosien kestävyystähden Mustafa Mohamedin (esteet 8.05 ja maraton 2.10) lisäksi Abeba Aregawia, Meraf Bahtaa, Isabellah Anderssonia ja uutta maratontähteä Suldan Hassania (2.05.57) yhdistää kaksi asiaa: syntyneet Afrikassa ja Ruotsin ennätys.

Esimerkkejä löytyy muualtakin. Valenciassa toiseksi Saksan ennätyksellä 2.04.03 juoksi Eritreassa syntynyt Amanal Petros. Sveitsin juoksutähti puolestaan on eteläsudanilaistaustainen pakolainen Dominic Lobalu, nykyään 10 000 metrin Euroopan mestari ja puolimaratonin maan ennätysmies (59.12). Maratonin Euroopan ennätysmies, Belgian Bashir Abdi, on puolestaan syntyisin Somaliasta.

Vastaavia urheilijoita ei ole sitten Wilson Kirwan (800 m 1.45) ja Francis Kirwan (maraton 2.11) Suomen edustajana nähty, ja heidänkin urheiluvuosistaan on jo pari vuosikymmentä. Suomen houkuttelevuus asuinmaana on laskussa, ja suomalaisten kyvyt ja halut houkutella uusia ihmisiä maahamme (siis kaikilla elämänalueilla) ovat heikentyneet. Hallituksemme luoma sivistymätön keskustelukulttuuri ei myöskään auta asiaa. Miksi tulla asumaan Suomeen, jos ilmapiiri sallii rasistiset puheet?

SUOMALAINEN huippu-urheilu näyttää pudonneen tälläkin osa-alueella kilpailijoiden taakse, vaikka ilmiö on ollut arkipäivää jo pitkään. Edustusoikeus ja kansalaisuus näyttäisivät hoituvan menestyspotentiaalisille urheilijoille monissa maissa Suomea vikkelämmin.

Suomessa olisi tekemistä myös toisen polven maahanmuuttajien integroimisessa yhteiskuntaan liikunnan ja urheilun kautta, muissakin lajeissa kuin jalkapallossa.
Toivottavasti esimerkiksi yleisurheiluamme piristävän Musfafe Muusen (s. 57) esimerkki kannustaa sekä nuoria että urheiluseuroja. Siitä voisi olla etua meille kaikille – niin ymmärryksen lisääntymisen kuin urheilullisen menestyksen näkökulmasta.