Suomalaiset juoksutapahtumat kaipaavat iloa, omaperäisyyttä ja vahvempaa tukea yhteiskunnalta, kirjoittaa Reino Kärkkäinen.
Pohjoismaissa järjestetään melkoinen määrä jopa maailman mittakaavassa osanottajamääriltään suuria juoksutapahtumia – Norjassa, Tanskassa ja Ruotsissa, joista jälkimmäisessä järjestetään vuosittain kymmenisen tapahtumaa pelkästään Tukholman seudulla, jotka keräävät yli 10 000 osanottajaa. Valtaosa keskittyy pohjoismaiden pääkaupunkiseuduille sekä kaupunkiympäristöön tai kauniiseen maastoon ja vesistöjen lähelle.
Suomessakin juoksutapahtumat ovat suosittuja ja niitä on paljon (enemmän kuin Ruotsissa), mutta suurimpien tapahtumien osanottajamäärät ovat aivan eri luokkaa kuin naapurimaissamme.
Monet suurimmista tapahtumistamme ovat perua 1970-luvulta, kuten muissakin Pohjoismaissa, mutta osanottajamäärien kasvu on pysähtynyt (kuten vaikkapa Impivaaran juoksu verrattuna Lidingöloppettiin tai Stockholm Marathon verrattuna HCM:iin tai sen nykyversioon HCRD:hen) jo aikoja sitten korkeintaan muutamiin tuhansiin.
Vielä paljon ennen pandemiaa, meillä oli pari hieman suurempaa tapahtumaa (entinen Helsingin puolimaraton ja Naisten Kymppi), mutta nykyään edes jonkinlaisen oikeasti suuren tapahtuman statuksen voi antaa vain Helsinki City Running Daylle ja Naisten Kympille sekä Espoon Rantamaratonille, joka kasvaa ja kehittyy – ja ehkä vielä Forssan Suvi-Illalle ja Paavo Nurmi Marathonille.
Edellä mainituista tosin HCRD koostuu useista eri matkoista samana päivänä – ilmiö, josta pohjoismaiset naapurimme ovat tietoisesti pääosin luopuneet jo aikoja sitten.
Miten juoksutapahtumat eroavat eri maissa?
Jos oikein hakemalla haetaan eroja siihen, miksi suomalaiset juoksutapahtumat ovat osanottajamääriltään pienempiä kuin muualla Pohjoismaissa, niin ainakin voidaan mainita seuraavia asioita: pitkä perinne, seurat ovat vahvoja ja osaavia järjestäjiä, seuroissa on palkallista väkeä, paikalliset viranomaiset tukevat enemmän ja monipuolisemmin kuin Suomessa.
Myös matkailun asenne on aivan toista luokkaa, ja tapahtumien näkyminen kaupunkikuvassa on muualla selkeästi suurempaa. Isot lehdet kirjoittavat näkyvästi maratoneista ennen ja jälkeen, suoramarkkinointi on jatkuvaa ja toistuvaa.
Ruotsissa juoksutapahtumia markkinoidaan katsojille kansanjuhlana.
Tapahtumissa on luova ja rento henki ja ilmapiiri, ja osanottajat ovat enemmän rennolla asenteella mukana, ja yritykset tukevat tapahtumiin osallistumista laajasti.
Juoksutapahtumat pyrkivät myös kehittymään koko ajan ja olemaan ajan hermolla. Niillä on jokin oma ilme, jolla se erottuu muista. Reitit ovat keskeisillä ja kauniilla paikoilla, ja kansainvälisyyttä pidetään erittäin tärkeänä.
Tapahtumilla on paljon keskinäistä markkinointia ilman kustannuksia, eivätkä ne kilpaile keskenään. Sponsorien asenne ja innokkuus sekä panostus ovat merkittävästi parempia ja suurempia kuin meillä. Katsojat todellakin kannustavat ja kokevat tapahtumat kansanjuhlana, jollaisina niitä myös markkinoidaan.
Tutkimustiedon mukaan suomalaiset kuntoilevat ja harrastavat enemmän kestävyystyyppistä liikuntaa kuin tanskalaiset ja ruotsalaiset, mutta tapahtumiin väki ei löydä samassa mittakaavassa.
Norjalaiset taitavat liikkua eniten luonnossa, ja se näkyy monin tavoin niin yhteiskunnassa kuin huippu-urheilussakin. Ruotsissa varsinkin naisten puolella tapahtuu paljon kuntoilusta alkanutta huippu-urheiluun rekrytoitumista jopa aikuisiällä.
Tapahtumien osanottajamääriä ei voida kuitenkaan selittää mihinkään suuntaan väestömäärällä.
Tanskalaisia ja norjalaisia on suurin piirtein yhtä paljon kuin suomalaisia ja ruotsalaisia jotakuinkin tuplasti enemmän kuin asukkaita Suomessa. Tapahtumien osanottajamääriä ei voida kuitenkaan selittää mihinkään suuntaan väestömäärällä.
Pandemia iski kovasti tapahtumiin kaikkialla. Osanottajamäärät ovat alkaneet palautua kaikkialla, mutta kansainvälinen osanotto on vielä kaukana vanhoista lukemista.
Tulevaisuus näyttää vieläkö Suomesta ilmoittautuu yli 6 000 juoksijaa Tukholman maratonille, jossa suomalaiset ovat olleet kaikkina vuosina suurin ulkomainen ryhmä (ennätys vuodelta 2006, jolloin mukaan ilmoittautui 6 404 suomalaista). Noista vuosista tosin maratonin vuosittain juoksevien kokonaismäärä on Suomessa pudonnut jokseenkin puolella! Vuonna 2010 maaliin saapui Tukholmassa 5 412 suomalaista, ollen tuolloin Suomen suurin maraton maaliin saapuneiden määrällä mitattuna.
Juoksutapahtumat motivaattoreina ja elämyksenä
Pena Rekiranta pohti asiaa ansiokkaasti Juoksijan pääkirjoituksessa nro 5/23. Juoksutapahtumissa myös kansainvälisten tutkimusten mukaan elämyksellisyys on mennyt tulostavoitteiden ohi osanottajien motiiveissa.
Juoksu on edelleen Suomessa hyvin suosittu liikuntamuoto, mutta maraton kilpailumuotona houkuttaa monia vain kertaalleen elämässä tai sitten yksi ja sama kisa juostaan vain kerran ja sen jälkeen mennään muualle lähtöviivalle. Kisajärjestäjille tämä on markkinointihaaste, kun joka vuosi pitää hankkia uudet osanottajat.
Nyt kun hallituskin on ymmärtänyt ottaa ainakin puheeksi liikunnan merkityksen, niin on hyvä pohtia, mikä rooli suurilla tapahtumilla on liikuntaan ja ennen kaikkea säännölliseen liikunnalliseen elämäntapaan motivoinnissa.
Hyvähenkinen, iso, kaunis ja mielekäs sekä hyvin järjestetty tapahtuma houkuttaa ja koukuttaa sekä toimii porkkanana. Sellaisen kehittäminen ja kasvattaminen vaatii paljon monelta taholta.
Ruotsin hallitus kutsui palaveriin kaikki maan suuret massatapahtumien järjestäjät
Pitää olla osaavat järjestäjät, asiayhteyden ymmärtävät ja riittävästi sekä pitkäjänteisesti panostavat sponsorit ja yhteistyökumppanit, joustavat viranomaiset, positiivinen media ja kannustava yleisö.
Pari kuukautta sitten Ruotsin hallitus kutsui palaveriin kaikki maan suuret massatapahtumien järjestäjät. Palaverin tuotoksena oli yhteinen julkilausuma tapahtumien yhteiskunnallisesta merkityksestä.
Juoksutapahtumat turismin ja kaupunkikuvan vetonaulana
Pena Rekiranta hämmästeli sitä, että Suomessa ei ole kaupunkien taholta ymmärretty tapahtumien kaupunkikuvallista merkitystä. Tämä on valitettavasti totta.
Tukholman maratonilla kansainvälisten osanottajien määrä on parhaimpina vuosina ollut lähes puolet 20 000:sta ilmoittautuneesta. Göteborgsvarvetissa sen sijaan suurin osa 30 000–60 000:sta on lähes paikallisia!
Lidingöloppet (kaikkien massatapahtumien äiti) kerää osanottajat kaikista kestävyyslajeista ympäri Ruotsia, kun saarelle ilmestyy syyskuun lopussa yhtä paljon juoksijoita kuin saarella on asukkaita!
Mistä moinen ymmärtämättömyys tai haluttomuus tapahtumien kehittämistä kohtaan oikein kumpuaa suomalaisissa viranomaisissa?
Esteeksi mainitaan liikennejärjestelyt ja erilaiset ”häiriötekijät”. Jos osanottajia on muutama tuhat, niin tietyssä mielessä asenteen ymmärtääkin, mutta jos lukema olisikin 20 000 tai 30 000, niin kassaan jäävät tulot, henkilötyövuodet ja verotulot peittoavat mahdolliset ”haitat”.
Kun tapahtumalle vielä luodaan hieno tunnelma reitin varrelle ”parhaaseen katseluaikaan” ja reitti viedään ydinkeskustan kauneimmille paikoille tai luontoelämysten läheisyyteen, niin reitti myös kiinnostaa katsojia. Juoksutapahtumat näkyviin katukuvaan jo paria viikkoa ennen kisaa – muuallekin kuin yhdellä banderollilla Länsiväylän sillalle!
Visit Stockholm eli Tukholman kaupungin turismiorganisaatio tukee kaikkia kaupungissa järjestettäviä suuria juoksutapahtumia kaikilla omilla markkinointikanavillaan ja antaa apua erilaisiin viranomais- ja lupa-asioihin.
Taloudellisesti esimerkiksi adidas Stockholm sai tänä vuonna puhtaana rahallisena tukena 300 000 kruunua markkinointirahaa, joka perustuu kansainväliseen huomioon ja näkyvyyteen sekä mediajulkisuuteen.
Itse olisin valmis myös vakioimaan SM-maratonin yhteen massatapahtumaan tai korkeintaan vuorottelemaan Helsingin ja Turun välillä hieman arvokisoista riippuen. Näin saadaan myös SM-maratonille statusta ja puitteita ja kisa mielekkäämmäksi huippujuoksijoille. Nyt SM-maratonille ei osallistu lainkaan huippuja ja osanottajamäärät ovat vaatimattomia, eikä kisa saa arvoistaan näkyvyyttä sen paremmin mediassa kuin paikan päälläkään.
Onko järjestäjällä merkitystä?
Voidaan pohtia sitä, millainen rooli on järjestävällä taholla – onko se urheiluseura (lue: yleisurheiluseura), lajiliitto, jokin muu yhdistys tai yksityinen taho?
Tukholmassa suurimman osan suurista tapahtumista järjestää Marathongruppen, joka on kahden yleisurheiluseuran kokonaan omistama yleishyödyllinen yritys, jonka tuotto menee kokonaisuudessaan Spårvägenin ja Hässelbyn seuratoimintaan sekä pienempien seurojen talkoopanoksiin (toimitsijoita kaikkiaan noin 3 500).
Vastaava organisaatio löytyy Göteborgsvarvetin, Lidingöloppetin, Midnattsloppetin sekä joidenkin muidenkin lajien taustoilta (Vansbrosimning, Vätternrundan ja Wasaloppet).
HCRD:n järjestäjänä toimii Suomen Urheiluliiton alainen liiton harrasteliikuntapuoli, joka käyttää ruohonjuuritasolla paikallisten seurojen palveluita. Nykyään se hallinnoi myös Espoon Rantamaratonia. Onko se hyvä ja paras ratkaisu? Olen jo edellisellä vuosituhannella tuota hieman spekuloinut.
Monitahoisen järjestäjätahon ongelma voi olla tuoton jakautuminen ja sitä kautta ruohonjuuritason motivaatio – varsinkin kun talkootyömotivaatio on jo pitkään ollut laskussa. Toki tällä organisaatiolla on omat etunsakin, mutta ne ovat ainakin allekirjoittaneelle aika näkymättömiä. Suuren työn tekevät seurat ansaitsisivat suuremman hyödyn.
Vertailun vuoksi Marathongruppen työllistää kokopäivätoimisesti vuositasolla 10–12 henkilöä ja tapahtumiin osallistuu vuosittain yli 250 000 juoksijaa, ja sen tuotto Ruotsin yleisurheilulle ylittää liiton panostuksen valmennukseen moninkertaisesti. Pelkästään adidas Stockholm Marathonin tuotolla Spårvägen ja Hässelby pystyvät palkkaamaan useita päätoimisia valmentajia ja tukevat suurta joukkoa kansainvälisen tason huippuja.
Oma ajatukseni juoksulle vihkiytyneenä on, että juoksemalla hankittu tuotto tulisi korvamerkitä nimenomaan juoksu-urheilun tukemiseen. Toisen maan organisaatiorakenteita ei voi kopioida vieraaseen ympäristöön sellaisenaan, mutta vinkkejä voisi ottaa ja naapurimaiden kehitys on osoittanut toimivuutensa monella tasolla jo vuosikymmenien ajan.
Juoksemalla hankittu tuotto tulisi korvamerkitä nimenomaan juoksu-urheilun tukemiseen.
Suomessa Juoksija-lehdellä on ollut vankka asema Suomen juoksukulttuurissa sitten perustamisensa, ja sillä on myös tapahtumien markkinointikanavana suuri merkitys vaikkakin lukijakunta on melko lailla muuttunut aikojen saatossa.
Ruotsissa ei vastaavaa kotimaista julkaisua enää ole, vaan markkinoita hallitsee Runner’s World, jonka ruotsinkielinen versio on kuitenkin kohtalaisen ruotsalainen.
Sen sijaan iso ero Suomeen on vahvan ja monipuolisen juoksufoorumin puuttuminen Suomesta. Yritelmiä on ollut, mutta mikään niistä ei ole saanut siipiä alleen kunnolla kuten marathon.se Ruotsissa, joka on kaikkien Ruotsin juoksutapahtumien vahva mediakumppani ja monessa suhteessa edelläkävijä.
Turussa Paavo Nurmi Marathon tekee ansiokasta työtä kytkeytyneenä Turun Urheiluliittoon ja kaupunki panostaa enemmän kuin Helsinki. Forssassa koko yhteiskunta on mukana Suvi-Illassa, mutta paikkakunnan koko ei tee vertailusta mielekästä – tapahtuma sen sijaan on hieno.
Pena Rekiranta kysyy pääkirjoituksessaan myös, että toteutuuko meillä Suomessa elämys heikommin kuin Ruotsissa? Näin voitaneen sanoa, vaikka elämys suomalaisissa tapahtumissakin on erilaista ja niiden luonne vaihtelee – ja totuuden nimissä tässä on varsinkin viimeisen viiden vuoden aikana tapahtunut merkittävää kehitystä.
Vielä se ei vain näy osanottajamäärien kasvussa – osin edelleen pandemian seurauksena. Ratojen varsilta löytyy merkittävästi enemmän oheistoimintoja, musiikkia ja ennen kaikkea yleisöä naapurimaissamme. Hienoa olisi nähdä oikeasti isoja juoksutapahtumia jo Suomessakin.
Miten tapahtumia tulisi kehittää?
Perustavaa laatua oleva asia on se, miksi kukakin järjestäjä järjestää tapahtumansa ja kuinka se tuo sen julki; kenelle tapahtumaa kohdennetaan ja miten. Tärkeintä on kertoa mitä osanottaja saa ja mitä hän voi kokea.
Liian usein tuodaan esille järjestävän tahon varainhankinta, mikä onkin tärkeää, mutta se kiinnostaa hyvin harvaa osanottajaa eikä varsinkaan motivoi yleisurheilua tuntematonta uutta juoksuväkeä osallistumaan. Aivan kuten hallitusohjelmassa tuodaan esille säästöjen merkitys yhteiskunnalle, jos väestö liikkuisi enemmän.
Kukaan ei tuolta pohjalta motivoidu osallistumaan tapahtumaan, saatikka muuttamaan elintapojaan, mutta liikuntatapahtumaan osallistuminen voi positiivisen elämyksen kautta johtaa liikunnan lisääntymiseen, kun esiin nostetaan henkilökohtaiset hyödyt arjen jaksamisessa ja liikunnan sosiaalisuudessa.
Upeilla isoilla kokemuksilla hienoissa tapahtumissa paraatipaikoilla on pieni mahdollisuus toimia väestön porkkanana – takuita sille ei voi antaa, sillä yhteiskunnassa ja elämässä on nykyään paljon houkutuksia, jotka kilpailevat hyvin markkinoituna ajastamme.
Suomalaiset juoksutapahtumat kaipaavat lisää ennakkoluulottomuutta ja hauskuutta.
Turussa onnistuttiin tänä vuonna erinomaisesti tapahtuman kehittämisessä, kun maali ja lähtö siirrettiin uudelle vasta valmistuneelle kauppatorille, joka loi tapahtumalle uuden laadukkaamman ja toimivan keskuksen. Silti majoitukseen ja kisakansliaan oli lyhyt välimatka ja yleisö pääsi näkemään juoksijoita keskeisillä paikoilla viikonlopun parhaaseen ostosaikaan.
Korvakuulolta tavallinen yleisö piti näkemästään ja tapahtuma koettiin positiiviseksi. Samaa sanoivat osanottajat.
Kehitettävääkin jäi vielä tuleville vuosille, sillä reitti kulki muun muassa kirjaston kohdalla kapeaa jalkakäytävää, osittain mukulakivillä ja reunusten ja korokkeiden yli, vaikka ne olisivat olleet vältettävissä pienillä muutoksilla. Vanhan Börsin kohdalla katua ei olisi tarvinnut lainkaan aidata niin kapeaksi mellakka-aidoilla, kuin mitä nyt tehtiin.
Tätä kirjoitettaessa ei tosin ollut tiedossa olisiko kaupunki nuo parannukset sallinut. Tuskin, sillä saatiinhan torikin osittain suljettua ja liikenne noissa kortteleissa on muutenkin rajoitettua yksisuuntaisine katuineen ja jalankulkukatuineen.
Heti lähdön jälkeen yleisö pääsi seuraamaan juoksijoita hyvin läheltä kävelykadulla, mutta reitti oli lähdön osalta sittenkin liian kapea. Tunnelmaa latisti selostus ja musiikki, joka oli hyvin monotonista ja mollivoittoista, eikä lainkaan osallistujia innostavaa ja motivoivaa sekä vauhdikasta, vaan tyypilliseen suomalaiseen tapaan oltiin tylsän asiallisia ja informatiivisia.
Isoissa massatapahtumissa kaivataan ennen lähtöä tapahtuvaa kiihtyvää kliimaksia, joka huipentuu huomiota herättävään lähtölaukaukseen.
Ehkä vielä kaipaisin suomalaisiin tapahtumiin enemmän hauskaa kielikuvilla leikkimistä mainostamiseen, tapahtumien nimiin, sponsoriyhteistyöhön ja markkinointiin – sekä tapahtuman sisältöihin enemmän edelläkävijyyttä ja ennakkoluulottomuutta.
Nyt jokseenkin kaikki juoksutapahtumat toistavat samaa kaavaa eri ajankohtina eri paikkakunnilla. Iso kasvava tapahtuma vaatii jossain muodossa uusiutumista ja uutuuksia joka vuosi. Iloa, vauhtia ja hauskuutta mukaan!
Tilastoja Pohjoismaista
Göteborgsvarvet-puolimaraton. Yli 60 000 juoksijaa toukokuussa.
Midnattsloppet 10 km. Yli 50 000 juoksijaa yöjuoksu Tukholman keskustassa sekä Malmössä ja nykyään myös Helsingissä.
Lidingöloppet, maailman suurin maastojuoksutapahtuma syyskuun lopussa. Päämatka 30 km noin 14 000 juoksijaa, muut matkat mukaan lukien kolmen päivän aikana jopa 30 000 juoksijaa. Osa Svensk Klassiker -sarjaa.
Tjejmilen, Stockholm. Naisten 10 km:n katujuoksu, 20 000 juoksijaa elokuun lopussa.
Convini-stafetten. Viisihenkisin yritysjoukkuein juostava maantieviesti elokuussa. 20 000 juoksijaa.
Adidas Stockholm Marathon, kesäkuun alussa täysmaraton. 15 000–20 000 juoksijaa.
Tukholman puolimaraton, syyskuussa noin 10 000–12 000 juoksijaa.
Holmenkollen -stafetten, Oslo, Norja. 15-osuuksinen katuviesti toukokuussa, jossa 50 000 juoksijaa. Matka yhteensä 18 km. Järjestetty jo vuodesta 1923.
Kööpenhaminan puolimaraton, Tanska. Syyskuussa 20 000 juoksijaa. World Athletics Elite Label Road Race eli kovan tason nopea puolikas.
Oslo Marathon, Norja. Syyskuussa 20 000 juoksijaa yhdessä puolimaratonin kanssa.
Helsinki City Running Day. Toukokuussa noin 15 000 juoksijaa eri matkoilla yhteensä (maraton, puolimaraton, lasten juoksut, viesti ja 5 km). Kööpenhaminan marathon, toukokuun puolivälissä 10 000 juoksijaa.
Ruotsin 25 suurinta juoksutapahtumaa (alla olevat lukemat ennen pandemiaa):
- Göteborgsvarvet (puolimaraton) 60 261
- Midnattsloppet Stockholm (10 km) 33 583
- Stockholm Tunnelrun Citybanan, Stockholm (6 km) 33 200
- TCS Lidingöloppet (eri matkoja) 24 217
- Tjejmilen, Stockholm (10 km) 23 759
- Bellmanstafetten, Stockholm (5×5 km) 20 425
- Blodomloppet, Stockholm (5 km ja 10 km) 20 094
- Vår Ruset, Stockholm (5 km) 19 286
- ASICS Stockholm Marathon (maraton)16 801
- Lilla Göteborgsvarvet ja miniVarvet, Göteborg (nuorisokisa)14 420
- Blodomloppet, Uppsala (5 km ja 10 km) 12 974
- Blodomloppet, Linköping (5 km ja 10 km) 12 835
- Stockholm halvmarathon (puolimaraton) 12 817
- Blodomloppet, Göteborg (5 km ja 10 km) 11 699
- Vårruset, Göteborg (5 km) 9 662
- Blodomloppet, Borlänge (5 km ja 10 km) 9 582
- Midnattsloppet, Göteborg (10 km) 9 446
- Vårruset, Karlstad (5 km) 7 964
- Blodomloppet, Umeå 7 895
- STHLM Above/Below, Stockholm (7 km) 6 191
- Kretsloppet, Borås (eri matkoja) 6 159
- Tjur Ruset, raju maastokisa mudassa, Stockholm (10 km) 6 138
- Blodomloppet, Malmö (5 km ja 10 km) 6 082
- Blodomloppet, Jönköping (5 km ja 10 km) 5 904
- Hässelbyloppet, Stockholm (10 km) 5 605
Teksti Reino Kärkkäinen
Kirjoittaja Reino Kärkkäinen on toiminut muun muassa Lidingöloppetin taustalla sekä työskennellyt Tukholman maratonin organisaatiossa vuodesta 1996 lähtien. Hän on opettanut urheilun markkinointia ammattikorkeakoulussa, ja tällä hetkellä hän toimii valmennuskoordinaattorina Omnian urheiluoppilaitoksessa, joka on osa Urheaa.
