Susanna Saapungin kesä – leirejä, haasteita ja voittoja

Vuorijuoksija Susanna Saapungin syksyn harjoituskausi käynnistyi haasteellisissa olosuhteissa Font-Romeussa, mutta harjoittelun ja kilpailujen myötä vaativat polut muuttuvat voitonmakuisiksi.

Syyskuun ensimmäinen päivä täällä Font-Romeussa tuntuu erittäin syksyiseltä. Puolipilvistä, reilut kymmenen astetta lämmintä ja puuskittainen kova tuuli. Kesäkuukaudet hurahtivat taas nopeasti. St. Moritzista Toscanan kautta Sloveniaan ja lopulta tänne Ranskaan leirille ennen Espanjan MM-kilpailuja.

St. Moritzin kuuden viikon leiri oli oikein onnistunut. Olimme sillä yhdessä muun Tuscany Campin tiimin kanssa neljä viikkoa ja Villen kanssa kahdestaan vielä pari viikkoa päälle. Harjoittelin suurimmaksi osaksi ryhmän mukana. Tein kuitenkin erikseen enemmän ylämäkiharjoituksia jyrkemmissä nousuissa ja muutaman oman pidemmän juoksulenkin vuoripoluilla.

Sääolosuhteet olivat kyllä kohtalaisen vilpoisat. Melkein joka päivä jossain vaiheessa saimme vettä niskaan ja lämpötilat vaihtelivat viidestä viiteentoista asteeseen. Oikeastaan vasta viimeisellä viikolla saimme nauttia lämmöstä. Tämä oli minulle toinen kerta leirillä Engadinin kauniissa laaksossa. Viime kerrasta olikin kerennyt vierähtää seitsemän vuotta. Olimme silloin Pontresinan puolella hiihtomaajoukkueen kanssa.

Jäi mieleen ajatus, että olisi ollut kiva juosta noita upeita hiekkateitä ympäri laaksoa enemmänkin. Elämä onneksi aina välillä yllättää hauskasti ja nyt pääsin nauttimaan niistä oikein kunnolla.

Vuorijuoksijan kauden hyytävä avaus

Tämän kuuden viikon aikana pääsin myös avaamaan vuorijuoksun puolelta kilpailukauden. Ensimmäisenä kilpailuna juoksin Re Stelvio Mapein Bormiossa. Maantiepyöräilystä tunnetulla nousulla on pituutta 21 kilometriä ja nousumetrejä kertyy 1 533 metriä. Vaikka olemme asuneet Bormion lähettyvillä monta vuotta, vasta nyt pääsin juoksemaan tämän legendaarisen kilpailun. Aina aikaisempina vuosina joku maailmancupin kilpailu on ollut päällekkäin.

Ensimmäinen ylämäkikilpailu jännittää aina ja varsinkin pitempi, että miten jalat ovat valmiita ja kuinka paljon on vielä harjoituskuormaa. Itse kilpailu sujui oikein hyvin. Voitto ja reilu reittiennätys lämmittää aina mieltä. Olosuhteet olivat kyllä karut. Lähdössä oli vain muutama aste lämmintä ja satoi kaatamalla. Voitte vain kuvitella kuinka kylmä oli maalissa 2 700 metrin korkeudessa. Viimeisillä kilometreillä ei ollut kyllä hirveästi tuntoa jaloissa. Onneksi maalissa sain nopeasti vaihdettua vaatteet ja pääsin lämmittelemään takkatulen ääreen.

Parin viikon päästä tästä Bormion kilpailusta oli vuorossa ensimmäinen maailmancupin kilpailu Italian Premanassa. Tämäkin oli ylämäkilpailu, jossa matkana oli kahdeksan kilometriä ja nousumetrejä kertyi 890 metriä. Premana on tunnettu jyrkistä nurmikkorinteistä ja loputtomista portaista. Tiesimme, etten olisi vielä tälle reitille parhaassa iskussa. Harjoittelussa olimme vielä painottaneet enemmän vauhtia kuin lihaskestävyyttä.

Jalat eivät myöskään olleet palautuneet harjoituksista riittävästi ja se näkyi tuloksessa. Olin seitsemäs, mutta onneksi aikaerot olivat tässä kilpailussa pienet. Ei tarvinnut vetää mietintämyssyä päähän ja olla huolissaan.

Klassikkokisa treenikisana

Seuraavat pari viikkoa jälleen harjoittelua St. Moritzissa ja seuraavaksi vuorossa oli legendaarinen Sierre-Zinal Sveitsissä. Matkana 31 kilometriä, nousumetrejä 2 100 ja laskua 1 100 metriä. Kilpailun startti oli myöhään yhdeltätoista aamupäivällä ja lämpömittari huiteli yli 30 asteen lukemia. Yritin pitää verryttelyn mahdollisimman lyhyenä ja tehokkaana. Samalla piti huolehtia, että saisin viilennettyä kroppaani ennen starttia.

Ennen kilpailua valmennustiimi myi minulle ajatusta, että lähtisin kilpailemaan tänä vuonna Sierre-Zinaliin enemmän pitkänä harjoituksen, kuin pitäisimme sitä kauden yhtenä tärkeimmistä kilpailuista. Aluksi en ollut kauhean innokas ajatuksesta, koska kyseinen kilpailu on yksi kesän suurimmista ja kovimmista. Harjoituskilpailuilla on kuitenkin tärkeä paikka kalenterissa, koska juoksijana jokaiseen kilpailuun ei voi kevennellä ja viimeistellä suorituskykyä. Hetken asiaa mietittyä hyväksyin ehdotuksen, koska halusin joka tapauksessa olla viivalla.

Itse kilpailu sujui aika lailla täydellisesti oman suunnitelmani mukaan. Otin ensimmäisen pidemmän jyrkän nousun napsun rauhallisemmin, että pääsin ylhäällä juostavalla pätkällä juoksemaan vahvasti ja nostamaan sijoituksia. Viimeisellä kymmenen kilometrin alamäkivoittoisella pätkällä tiesin, että jalkani eivät ole parhaimmillaan. En ollut harjoituksissa juossut kilpailuvauhdilla kivikkoisia polkuja ja pari juoksijaa ohitti minut tässä vaiheessa.

Onnistuin vielä kaatumaan todella pahasti viimeisellä kilometrillä. Onneksi se tapahtui ihan lopussa, eikä sillä ollut vaikutusta loppusijoitukseeni. Olin kahdeksas loppuajalla 3.02.29, jolla melkein kaikkina edeltävinä vuosina olisi päässyt podiumille tai todella lähelle. Tänä vuonna 12 naista juoksi alle 3.10 ajan, joka on historian kovin tulos. Varmasti oli katsojille todella mielenkiintoista seurattavaa, kun naisjuoksijat olivat niin lähellä toisiaan ja sijoitukset vaihtelivat useasti kilpailun aikana.

Kilpailun jälkeen vietinkin sitten useamman tunnin ensiaputeltassa. Alun perin menin sinne polven takia. Kaatumisen seurauksena haavoja oli useampi ja ne olivat aika syviä. Aloin myös oksentamaan, eikä mikään pysynyt sisällä. Olin sen verran huonossa kunnossa, että kävely ei onnistunut palkintojenjakoon ja jouduin olemaan tiputuksessa muutaman tunnin. Illasta onneksi olo normalisoitui, nukuin yön hyvin ja seuraavana päivänä pystyimme matkustamaan normaalisti.

Polvihaasteiden kautta voittoon

Seuraavalla viikolla polven kanssa oli haasteita ja jouduin olemaan useamman päivän juoksematta. Turvotus ja haavojen ruvet estivät polven liikettä, enkä saanut polveani koukkuun. Olimme välissä viikon kilpailun jälkeen Tuscany Campin villalla, joten sain päivittäin hyvää hoitoa ja kuntoutusta jalalle. En kuitenkaan ollut yhtään varma, että pystyisin kilpailemaan Slovenian maailmancupin finaalissa.

Aluksi aloitin harjoittelun kevyesti pyörällä ja juoksemalla ylämäkeen. Joka päivä polvi liikkui paremmin, eikä mitään takapakkeja tullut. Jouduin kuitenkin vaihtamaan Slovenian osalta vähän suunnitelmia. Alun perin minun piti kilpailla siellä up & down -kilpailu sunnuntaina, mutta en pystynyt vielä juoksemaan kovaa jyrkkään alamäkeen. Onneksi ylämäkeen juokseminen sujui jo normaalisti, niin pääsin kilpailemaan.

Viimeisenä kilpailuna ennen syyskuun lopun MM-kilpailuja oli vuorossa Slovenian maailmancupin finaalit. Lauantaina matkana oli 9,5 kilometriä ja nousumetrejä 1 260 metriä. Startti oli aamulla yhdeksän aikoihin ja sää vähän syksyisen utuinen, mutta juoksemiseen oikein sopiva. Suunnitelmana oli aluksi seurata, mitä Kenian naiset tekevät ja tehdä sitten omien tuntemuksien mukaan ratkaisuja.

Aluksi juostiin noin kolme kilometriä hiekkatienousua, jossa Kenian tytön vauhti tuntui rauhalliselta. Päätin siirtyä keulaan noin kilometrin kohdalla ja nostaa vauhtia. Sen jälkeen en nähnyt muita naisia ja minulla oli seurana useampi miesjuoksija. Keskivaiheilla kilpailua tulee jyrkkä osuus, joka ensimmäistä kertaa tälle kesällä kilpailussa tuntui hyvälle ja voimakkaalle.

Loppuosuus kilpailusta oli taas vaihtelevampaa maastoa, jossa juostaan huipulla läpi upean Velika Planinan mökkikylän. Kaiken kaikkiaan oli todella tasapainoinen ja onnistunut kilpailu. Tykkäsin paljon radasta ja Sloveniassa on aina kiva kilpailla. Järjestelyt toimivat ja ihmiset ovat todella ystävällisiä. Ensi vuonna samalla radalla juostaan EM-kilpailut.