Juoksijan henkilökuvassa esiintyvä Hannele Kivistö, 80, vastasi kysymyksiin juoksemisesta ja maailman nykymenosta. Aikuisurheilu on Kivistön sydäntä lähellä.
Jännitätkö kilpailuissa?
”En.”
Miten suunnittelet taktiikan?
”Minä vaan lähden. Suunnitelma tulee siinä paikassa, kun huomaan, että nyt voi olla viisasta tehdä näin. Kun kroppa on tyytyväinen, niin sillä mennään. Ei ole pakko ohittaa muita. Teen oman suorituksen. Millään matkalla en lähde kovempaa toisen perään. Jos lähtisin vetämään hullun lailla, niin hetken päästä olisin puolikuollut ja se menisi siihen koko kisa.”
Oliko tuo rehellinen vastaus?
”No… jos ollaan maalisuoralla ja siinä joku on lähellä – ehkä tulee vähän mieleen että ”no nyt”! Kerran oli jyrkkä ylämäki aika lähellä maalia. Katsoin, että toi on niin jyrkkä, että kävelen sen. Ja kun pääsin ylös, niin takaa tulee yksi juoksija, joka vähän niin kuin yrittää ohitse. Ajattelin, että se on onneksi menettänyt voimansa ylämäessä – lähdin menemään ja voitin sen.”
Neuvoja muille juoksijoille?
”Nuorista sanotaan, että ne eivät liiku tarpeeksi. Jos lähdet jonnekin, mihin voi mennä kävellen, niin mene kävellen. Älä astu bussiin tai autoon. Jos menet kerrostaloon, jossa on portaat, niin kävele ne äläkä mene hissillä.”
Onko kehosi muuttunut vuosien aikana?
”En ole kauheasti huomannut. Kun menee kropalle sopivaa vauhtia, ei sitä ajattele, että sopiva vauhti olisi aikaisemmin ollut vähän kovempi. Kun ikää tulee lisää, niin täytyyhän sen hidastaa. Se miltä tuntuu, on se oleellinen. On kivempi vain mennä, eikä katsoa kellosta, että ei se niin kivaa olekaan. Eikä se maailma kaadu, jos joku toinen menee vähän kovempaa.”
Mikä on sinulle sydämenasia?
”Aikuisurheilu. Miksi puhutaan lasten ja nuorten urheilusta ja huipuista, mutta ei aikuisurheilusta? Voi olla, että hoidettavia vanhuksia olisi vähemmän, jos aikuisurheilu olisi tunnetumpaa. Jos ei oikein mitään tee, niin kyllä siinä menee kunto huonoksi. Vanhin spovelainen* on 96-vuotias nainen, joka hyppää pituutta, kolmiloikkaa ja työntää kuulaa.”
(*Hannele Kivistön seura Sporttiveteraanit eli Spove.)
Miten syöt?
”En ole miettinyt syömistä urheilun kannalta, mutta voin kertoa, että olen kova syömään. Kisa-aamuna syön mysliä viilin kera, juon teetä, syön voileipää ja sitten otan vielä kahvia ja sitä, mitä kahvin kanssa sattuu olemaan. Maratonilla nautin kaikkea mitä huollossa tarjotaan. Vatsa ei mene kisoissa sekaisin.”
Ajatuksiasi nykyajasta?
”Kun lähijunalla tuossa kuljen, niin välillä katselen, onko vaunussa ketään muuta kuin minä, joka ei räplää kännykkää. Vaikka joku on niin pieni, että istuu rattaissa, niin sillekin se on annettu. Minulla oli ennen sellainen pieni mummokännykkä, mutta nyt taitaa olla jo kuukauden vanha tuo uusi älypuhelimeni. Sitä olisi tarvittu viime syksynä kisoissa Pescarassa. Ajattelin, että jos vielä meinaan mennä maailmalle, niin kai se vaan täytyy hyväksyä.”
Teksti Satu Alavalkama Kuvat Ari J. Hyytiäinen
Hieno artikkeli monelle keski-ikäiselle. Todellakin keski-ikäiselle urheilu ja liikunta ovat jääneet jonnekin varjoihin, mutta niistä olisi tärkeää puhua. Eivät ne koskaan vanhene, aikuiliikunta ja siihen liittyvät asiat, kun kovin kilpailuvietti nuoruudesta on jäänyt taakse ja liikkuminen on lähinnä oman kunnon ja virkeyden ylläpitämistä. Elämästä nauttimista.