Jo reilun vartin liikkuminen käynnistää terveysvaikutukset

Lukulistalle
ClosePlease login

ASICS on toteuttanut maailmanlaajuisen tutkimuksen, joka todistaa jo kohtuullisen määrän liikuntaa parantavan mielen hyvinvointia.

Monen mieleen on iskostunut ehkä hieman ympäripyöreältä kuuluva suositus, että voidakseen hyvin ja pysyäkseen terveenä on hyvä harrastaa liikuntaa puoli tuntia päivässä. Tämä mantra on Suomen lisäksi tuttu myös monissa muissa maissa.

ASICS lähti tutkimaan asiaa entistä tarkemmin hyödyntäen internetiä ja joukkoistamista. Tutkimukseen on osallistunut 37 000 ihmistä 16 maasta, ja tulokset perustuvat ihmisten omiin arvioihin heidän hyvinvoinnistaan ennen ja jälkeen urheilusuorituksen.

Tulokset olivat positiivisesti yllättäviä, sillä tutkimuksen mukaan jo 15 minuutin ja 9 sekunnin liikunta riitti parantamaan ihmisten mielen hyvinvointia.

Lontoon King’s Collegen johtava liikunnan ja mielenterveyden tutkija, tutkimuksesta vastannut tohtori Brendon Stubbs korostaa sitä, kuinka tulokset kertovat jo aika pienen liikuntamäärän käynnistävän positiiviset terveysvaikutukset.

15:09 minuuttia päivässä riittää parantamaan mielen hyvinvointia.

– Liikunnan hyötyjen on oletettu tulevan vasta pitkäaikaisen liikkumisen seurauksena. Nyt kuitenkin uuden  teknologian ja tuhansien ihmisten osallistumisen tuloksena olemme pystyneet määrittämään äärimmäisen tarkkaan, millainen määrä liikuntaa on parantanut ihmisten mielenterveyttä heidän oman kokemuksensa mukaan. Puolen tunnin sijaan terveysvaikutuksia aletaan saamaan jo hieman yli 15 minuutilla liikuntaa, tohtori Stubbs kertoo.

Edellinen ei tietenkään tarkoita sitä, että liikkuminen kannattaa lopettaa vartin kohdalla, sillä positiiviset vaikutukset sekä henkiseen että fyysiseen hyvinvointiin lisääntyvät liikunnan määrän kasvaessa.

ASICS on avannut tuloksia verkossa, ja osallistujien vastauksista koostettu ns. State of Mind Index osoittaa selvästi liikkumisen positiiviset vaikutukset mielen hyvinvointiin.

– Tutkimus on antanut ensi kertaa globaalisti konkreettista tietoa liikunnan ja mielenterveyden yhteydestä. Toivomme tulosten tarjoavan inspiraatiota monille liikuntaan, kun he näkevät jo näinkin pienen määrän käynnistävän liikunnan positiivisen vaikutuksen hyvinvointiin, tohtori Stubbs lisää ja viittaa ASICS:n käynnistämään 15:09 Uplift Challenge -haasteeseen, jolla halutaan aktivoida ihmisiä liikkumaan ja parantamaan siten hyvinvointiaan. 

 

Liikunta on elämäntapa 

Innokas juoksija Niina Taimisto on yksi Asicsin FrontRunnereista Suomessa.

Pirkanmaalla asuva Niina Taimisto on yksi ASICS:n suomalaisista juoksijalähettiläistä, FrontRunnereista. Taimisto allekirjoittaa liikunnan positiiviset vaikutukset.

– Aika vaikea edes ajatella, millainen oma arkeni olisi ilman liikuntaa. Juoksu on kuulunut omaan elämääni päivittäin noin kymmenvuotiaasta lähtien, katujuoksuja ja polkuja lyhyistä pyrähdyksistä aina ultramatkoihin asti juokseva Taimisto miettii.

Ohessa esitellyssä ASICSin tutkimuksessa oli tutkittu myös sitä, miten viikon harjoitustauko vaikuttaa aktiiviliikkujien olotilaan. Moni koki liikkumattomuuden heikentävän heidän mielentilaansa ja kognitiivisia toimintojaan. Toisaalta paluu harjoitusrutiineihin palautti henkisen voinnin nopeasti entisiin uomiinsa. Taimisto allekirjoittaa tämän omalta osaltaan.

– Jos en ole päässyt syystä tai toisesta liikkumaan, ärsyynnyn ihan pienistäkin asioista. Kun pääsen liikkumaan, olen paljon levollisemmalla tuulella, ja liikuntaan käytetty aika tuo ainakin minulle uutta energiaa myös muille elämän alueille. En siis liiku kuluttaakseni energiaa, vaan saadakseni sitä, naurahtaa Taimisto.

ASICSin isona tavoitteena onkin tutkimuksen julkaisulla ja sosiaalisen median kampanjoilla kannustaa ihmisiä liikkumaan. Taimisto, joka on itsekin aktiivinen sosiaalisessa mediassa, kokee sen vaikutuksen olevan pääosin kannustava.

– Elämme maailmassa, jossa ihmisen ulkonäkö korostuu ja on jatkuvan muokkaamisen kohteena. Törmäämme jatkuvasti ”ennen ja jälkeen” kuviin, joissa esitellään liikunnan ja tiukan ruokavalion avulla saavutettuja tuloksia. ASICSin tämän syksyn #DramaticTransformation some-kampanjalla haluttiin tuoda esiin sitä, että liikunnan positiiviset vaikutukset eivät aina ole näkyviä.

– Toisaalta sosiaalinen media mahdollistaa myös jatkuvan vertailun, joka voi aiheuttaa ahdistusta ja riittämättömyyden tunteita. Tähän voi auttaa somessa vietetyn ajan ja siellä seurattavien henkilöiden rajaaminen, vinkkaa Taimisto.

Tutustu ja osallistu tutkimukseen osoitteessa:

minduplifter.asics.com

Vastaa