Guye Adola voitti Berliinin maratonin – Bekelen ME-yritys ei onnistunut

Lukulistalle
ClosePlease login

Tämänvuotisen Berliinin maratonin johtoteemana oli etiopialaisen suurjuoksijan Kenenisa Bekelen ME-yritys. Se kuitenkin kariutui. Miesten maratonin voitti Bekelen joukkuetoveri Guye Adola ajalla 2.05.45.

Kenialainen Eliud Kipchoge juoksi voimassaolevan miesten ME:n 2.01.39 kolme vuotta sitten juuri Berliinissä. Toissavuonna Bekele pääsi samalla Berliinin reitillä ME:stä vain kahden sekunnin päähän.

Tänä vuonna vauhdittajat juoksivat ME-aikataulussa puolimaratoniin asti, jolloin väliaika oli 1.00.47. Mutta Bekelen pudottua kärkiryhmästä yli kymmenen sekunnin päähän, myös vauhdinpitäjät hiljensivät tahtiaan.

Neljä ensimmäistä 5 kilometrin osuutta juostiin ME-vauhtia 14.22 – 14.25 – 14.24 – 14.26, mutta vauhti putosi hetkessä. Neljä seuraavaa viisikilometristä veivät aikaa 15.04 – 15.07 –15.21 – 15.59.

Guye Adola karkasi kahden viimeisen kilometrin kuluessa ja voitti ajalla 2.05.45. Adolan ennätys on 2.03.46, jonka hän juoksi neljä vuotta sitten juuri Berliinissä sijoittuessaan toiseksi ME-mies Kipchogen jälkeen.

Toisena Brandenburgin portille saapui kenialainen Bethwel Biwott Yegon ajalla 2.06.14 ja kolmantena Bekele ajalla 2.06.47.

39-vuotias Bekele on voittanut olympiakisoissa ja MM-kilpailuissa yhteensä 20 kultamitalia joko radalla, maastossa tai hallissa vuosina 2002–2009 ja juoksi toissavuonna kaikkien aikojen toiseksi nopeimman maratonin.

Ensikertalainen löi kauden kärkiajan haltijan

Naisten maratonin yllätysvoittaja oli ensimmäisen maratoninsa juossut etiopialainen Gotytom Gebreselassie ajalla 2.20.09. Kymmenen vuotta sitten hän voitti alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruuden 3000 metrin juoksussa.

Toiseksi sijoittui Gebreselassien joukkuetoveri Hiwot Gebrekidan ajalla 2.21.23. Toukokuussa Gebrekidan voitti Milanon maratonin maailman tämän vuoden kärkiajalla 2.19.35.

Säätila tämän vuoden Berliinin maratonilla oli hieman tavallista lämpimämpi 21 astetta. Tuultakin oli hieman nelisen metriä sekunnissa, mikä osaltaan teki ME-yrityksestä haasteellisemman.

Berliinin maraton on yksi maailman neljästä maratonista, joissa maaliin saapuneiden määrä on ylittänyt 40.000 henkeä. Kolme muuta ovat Chicagon, New Yorkin ja Pariisin maratonit.

Berliinin maratonin ennätys on 44.064 maaliin saapunutta juoksijaa toissavuodelta 2019. Viime vuonna Berliinin maratonia ei pandemian vuoksi järjestetty.

(Teksti: Mikko Nieminen Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA. – Kuva: Wikimedia Commons, Guillaume Baviere / Public Domain.)

BERLIINI (GER) 26.9.2021 XLVII Berliinin maraton

Miehet,

Maraton: 1) Guye Adola Etiopia 2.05.45, 2) Bethwel Biwott Yegon Kenia 2.06.14, 3) Kenenisa Bekele Etiopia 2.06.47, 4) Tadu Abate Etiopia 2.088.24, 5) Cosmas Muteti Kenia 2.08.45, 6) Philemon Kacheran Kenia 2.09.29.

Naiset,

Maraton: 1) Gotytom Gebreselassie Etiopia 2.20.09, 2) Hiwot Gebrekidan Etiopia 2.21.23, 3) Helen Tola Etiopia 2.23.05, 4) Edith Chelimo Kenia 2.24.33, 5) Shure Demise Etiopia 2.24.43, 6) Fancy Chemutai Kenia 2.24.58.

LIVE-Tulospalvelu: https://berlin.r.mikatiming.com/2021/?pid=start&pidp=start

Artikkeli Guye Adola voitti Berliinin maratonin – Bekelen ME-yritys ei onnistunut julkaistu alunperin sivulla Yleisurheilu.fi