Ikano Bank AB tarjoaa Minisun Minimarathon-elämyksen vähävaraisten perheiden lapsille

Lukulistalle
ClosePlease login

Ikano Bank AB mahdollistaa viidensadan vähävaraisen perheen lapsen osallistumisen Minisun Minimarathon -tapahtumaan Helsingissä 13. toukokuuta. Minisun Minimarathon on lasten liikuntatapahtuma ja osa Suomen suurinta juoksutapahtumaa, Helsinki City Running Dayta, jonka järjestää Suomen Urheiluliitto.

Ikano Bank haluaa mahdollistaa ikimuistoisen elämyksen myös lapsille, joiden perheillä ei ole taloudellisia resursseja tuoda lapsiaan Minimarathonin kaltaisiin maksullisiin liikuntatapahtumiin. Lapset kutsutaan Minisun Minimarathonille yhteistyössä Helsingin kaupungin perheyksikön ja sen järjestöverkoston kanssa.

Henkilökunta mukana Juoksukummeina

Ikano Bankin henkilökunta on tapahtumassa mukana ja toimii Juoksukummeina. Juoksukummit pitävät Minisun Minimarathonin kilometrin mittaisella reitillä huolta lapsista, joiden oma huoltaja ei voi juosta mukana.

Ikanon Juoksukummeja on tapahtumassa tusinan verran ja heidät tunnistaa punaisista Juoksukummi-paidoista.

– Arvojemme ja omistajiemme toiveiden mukaisesti suuntaamme hyväntekeväisyystyömme heikossa asemassa oleviin naisiin ja lapsiin. Minisun Minimaraton vähävaraisille lapsille sopii erinomaisesti yhteen Ikanon vastuullisuusohjelman kanssa. Toivomme, että tapaamme myös perheitä, joissa on monta lasta. Uskomme, että juoksutapahtuma koko perheen yhteisenä kokemuksena on mieleenpainuva – ei pelkästään heille vaan myös meille.”, Ikano Bankin maajohtaja Miia Heliö sanoo.

– Hienoa, että Ikano Bank haluaa olla mukana tukemassa lasten liikuntaa ja vähävaraisten perheiden lapsen osallistumista Minisun Minimarathon-tapahtumaan. Uskon, että uusitulle Olympiastadionille päättyvä Minisun Minimarathon jää lasten mieleen ja innostaa liikkumaan, sanoo Suomen Urheiluliiton toimitusjohtaja Harri Aalto.

Minisun Minimarathon on suunnattu alle 12-vuotiaille ja heidän vanhemmilleen. Minisun Minimarathonin kilometrin reitti kulkee Töölön Pallokentältä kohti Olympiastadionin maalia, jossa juoksijoita odottavat maalieväät ja mitalit. Töölön pallokentällä on useita lapsia viihdyttäviä toimintapisteitä.

Lue lisää:

Minisun Minimarathon

Lisätiedot:

Tuuli Taskinen

Asiakkuuspäällikkö

Suomen Urheiluliitto

050 599 6161

tuuli.taskinen@sul.fi

Miia Heliö

Country Manager

Ikano Bank AB

040 500 9145

miia.helio@ikano.fi

@IkanoBankFI

Artikkeli Ikano Bank AB tarjoaa Minisun Minimarathon-elämyksen vähävaraisten perheiden lapsille julkaistu alunperin sivulla Yleisurheilu.fi