Joonas Rinne noudatti laatimaansa taktiikkaa ja nousi 800 metrillä voittoon hyvällä viimeisen kierroksen kirillään sisäratojen Pohjolan mestaruuskilpailuissa Bärumissa, Norjassa. Rinteen voittoaika 1.48,61 on hallikauden kotimainen kärkitulos Aikuisten maajoukkueessa debytoinut Joonas Kumpulainen oli seitsemäs halliennätyksellään 1.51,92.
– Tosi vahvantuntuinen juoksu. Kauden parasta ja taktiikka oli selkeä. Piti säästää voimia siihen, että viimeinen 150 metriä tulee kovaa. Aiemmat kisat mitä hallissa olen nyt juossut ovat vähintäänkin hyytyneet 50 viimeisellä metrillä, Rinne kertaili.
– Nyt juoksu tuntui niin hyvältä, että piti pidätellä itseään ja malttaa sinne viimeisellä 150 metrille. En tiedä, olisiko ehkä pitänyt lähteä jo vähän aikaisemmin. Oli niin hyvä juoksu, että olisi voinut jonkun välikierroksen kovempaakin mennä, mutta tällä taktiikalla mentiin.
Kumpulainen pisti vahvalla juoksulla entisen halliennätyksensä 1.52,74 uusiksi. Se on Suomen kaikkien aikojen paras hallitulos 18-vuotiaiden ikäluokassa.
– Sekunnin ennätysparannus, Kumpulainen hehkutti.
– Se oli hyvä juoksu. Siinä alussa yksi tanskalainen kiilasi eteen ihan ylikovaa, siinä meni vähän rytmi. Sen kun saisi pois, tuosta ajasta lähtisi pari kymppää pois.
Naisten 800 metrillä Veera Mattila oli viimeisellä kierroksella jäämässä pussiin, mutta taisteli itsensä kolmanneksi ajalla 2.05,10. Elle Ceder oli seitsemäs ajalla 2.09,22. Voiton vei Norjan Malin Nyfors halliennätyksellään 2.04,66.
BÆRUM (NOR) 10.2.2024 Pohjoismaiden hallimestaruuskilpailut & Pohjoismainen hallimaaottelu
Miehet,
60 m: 1) Kojo Musah T 6,78, 2) Jacob Vaula N 6,80, 3) Simon Plesse R 6,83, 4) Salum Kashafali N 6,83 (näkövammaisten luokan 12 ME-mies) … 7) Eino Vuori S 6,85, 8) Riku Illukka S 6,87.
200 m: 1)
Oskari Lehtonen S
Eljas Aalto S
400 m: 1)
Viljami Kaasalainen S
Konsta Alatupa S
800 m: 1) Joonas Rinne S 1.48,61 (kkk), 2) Ole Jakob Hösteland Solbu N 1.49,38, 3) Alexander Lundskog R 1.49,69 … 7) Joonas Kumpulainen S 1.51,92 (19-v. ka-3 & 18-v. SE, ent. 1.52,74 Kumpulainen 3.2. Jyväskylä).
1500 m: 1)
Santtu Heikkinen S
Aleksi Kivelä S
3000 m: 1)
Mika Kotiranta S
Eero Saleva S
60 m aj: 1) Santeri Kuusiniemi S 7,86, 2) Sander Aae Skotheim N 7,93, 3) Sidrak Afework R 8,00, 4) Valtteri Kalliokulju S 8,11.
Korkeus: 1) Melwin Lycke Holm R 216, 2) Daniel Kosonen S 213, 3) Arttu Mattila S 213, 4) Sander Aae Skotheim N 213.
Seiväs: 1)
Tommi Holttinen S
Albin Lundberg S
Pituus: 1)
Kasperi Vehmaa S
Tommi Vuorinen S
3-loikka: 1) Gabriel Wallmark R 15,90, 2) Aapo Karvinen S 15,65, 3) Iikka Alingué S 15,28.
Kuula: 1) Wictor Petersson R 19,90, 2) Jesper Arbinge R 19,24, 3) Nico Oksanen S 17,71, 4) Arttu Korkeasalo S 17,31.
Naiset,
60 m: 1) Olivia Lundberg R 7,39, 2) Helene Rönningen N 7,47, 3) Michelle da Silva R 7,49 … 5) Anniina Kortetmaa S 7,53, 8) Pirkitta Marjanen S 7,58.
200 m: 1)
Anniina Kortetmaa S
Aino Pulkkinen S
400 m: 1)
Mette Baas S
Milja Thureson S
800 m: 1) Malin Nyfors N 2.04,66, 2) Julia Nielsen R 2.04,95, 3) Veera Mattila S 2.05,10 … 7) Elle Ceder S 2.09,22.
1500 m: 1)
Sara Lappalainen S
Nathalie Blomqvist S
3000 m: 1)
Saija Seppä S
Ilona Mononen S
60 m aj: 1) Lovise Skarbövik Andresen N 8,10, 2) Vilma Mäki S 8,26 (22-v. ka-7), 3) Ida Beiter Bomme T 8,27 … 6) Niina Karttunen S 8,46.
Korkeus: 1)
Heta Tuuri S
Elin Pajunen S
Seiväs: 1) Lene Retzius N 455, 2) Kitty Augusta Friele Faye N 438, 3) Saga Andersson S 438, 4) Silja Andersson S 428 (ka-7).
Pituus: 1)
Jessica Kähärä S
Nea Lento S
3-loikka: 1) Janne Nielsen T 13,36, 2) Rebecka Abrahamsson R 13,34, 3) Fatima Koné R 12,88, 4) Kira Kytölä S 12,83 … 7) Elina Kostiainen S 12,65.
Kuula: 1) Fanny Roos R 18,28, 2) Sara Lennman R 17,98, 3) Erna Sóley Gunnarsdóttir I 17,52, 4) Emilia Kangas S 17,26 (kkk & ka-6), 5) Senja Mäkitörmä S 16,67.
LIVE-Tulospalvelu: https://liveres.andro.no/results/?competition_id=187&day_id=1
Artikkeli Joonas Rinne kiri 800 metrin Pohjolan mestariksi – Santeri Kuusiniemi pika-aitojen yllätysmestari – LIVE julkaistu alunperin sivulla Yleisurheilu.fi