Katso yleisurheilun MM- ja EM-kesän arvokisajoukkueiden valintajärjestelmät

Lukulistalle
ClosePlease login

Yleisurheilun kesäkauden arvokisajoukkueiden valintajärjestelmä on julkaistu. Kesällä kilpaillaan MM-mitaleista Eugenessa, Yhdysvalloissa ja EM-mitaleista Münchenissä Saksassa. Alle 20-vuotiaiden MM-kilpailut ovat Calissa Kolumbiassa ja alle 18-vuotiailla on EM-kilpailut Jerusalemissa Israelissa.

– Karsintasysteemi Eugenen MM-kilpailuihin on pitkälti samankaltainen kuin viime kesänä Tokion olympialaisiin, joten se antaa pohjaa joukkueen urheilijamäärän arvioimiseen ja rankingin kautta vaadittavan pistetasoon, sanoo Suomen Urheiluliiton (SUL) huippu-urheilun valmennuspäällikkö Tuomo Salonen.

– EM-kilpailuiden urheilijavalinnassa on nyt ensi kertaa Euroopan tasolla käytössä Kansainvälisen yleisurheiluliiton (WA) pisteranking. EM-kisojen kokonaisurheilijamäärää on hiukan kavennettu aiemmasta, mutta Suomen joukkueen urheilijamäärä nousee toivottavasti tästä huolimatta suuremmaksi kuin Berliinissä 2018. Näkymä on tässä vaiheessa hyvä.

EM- ja MM-joukkueisiin urheilijoita nimetään useassa vaiheessa.

– Mennään sen mukaan, miten tulosrajoja on saavutettu ja huomioidaan lajien erilaiset luonteet ja tilanteet. MM-kisojen ensimmäiset valinnat tehdään jo hallikauden jälkeen maaliskuun lopulla, Salonen sanoo.

Nuorten arvokisoihin haetaan isoja joukkueita

Nuorten arvokisajoukkueista vastaava valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki sanoo, että kaikissa nuorten ikäluokkien kilpailuissa pyritään suuriin joukkueisiin.

– Etenkin nuorimmassa ikäluokassa keskeinen tavoite on arvokilpailukokemuksen kartuttaminen. Tästä johtuen alle 18-vuotiaiden EM-kilpailuihin ja Euroopan nuorten Olympiafestivaaleille (EYOF) ei lähetetä samoja urheilijoita. Tuon ikäluokan urheilijoilla on EM- tai EYOF-kilpailun lisäksi mahdollisuus kilpailla nuorten Ruotsi-ottelussa, Kantomäki sanoo.

– Viime vuoden Nairobin kisojen tuloksen pohjalta alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuista uskaltaa odottaa myös erinomaista menestystä.

Artikkeli Katso yleisurheilun MM- ja EM-kesän arvokisajoukkueiden valintajärjestelmät julkaistu alunperin sivulla Yleisurheilu.fi