Kävelyn SM-kisat: Ojala väläytti vahvaa olympiavirettä

Lukulistalle
ClosePlease login

Tokion olympiakisoihin valittu Aleksi Ojala käveli vankan näytön kunnostaan kotikulmillaan Urjalassa sunnuntaina 31.5.. Ojala voitti maantiekävelyn SM-kilpailuissa 35 kilometrin mestaruuden mainiolla ajalla 2 tuntia ja 34 minuuttia.

Ojala käveli alkumatkan 22-vuotiaiden 20 kilometriä voittaneen ja 22-vuotiaiden EM-rajan ennätyksellään alittaneen Espoon Tapioiden Joni Havan kanssa. Havan aika oli 1.27.32.

– Tavoite oli mennä Jonin kanssa samaa vauhtia ja vetää hänelle EM-rajan alitus ja sitten kiristää lopussa, jos pystyy. Nyt en ihan pystynyt kiristämään, mutta kykenin pitämään vauhdin samana, Ojala kertoi.

Ojalan loppuaikaan vaikutti myös yksi vatsantyhjennys kesken matkan, kun nesteen nauttimiseen liittyvä kokeilu ei toiminut.

– Kokeiltiin tiheämpää juottoa kisan aikana olympiakisoja ajatellen, mutta näillä keleillä rytmi oli liian tiuha. Jouduin ottamaan nesteet ylös, mutta se kuluu lajin luonteeseen, Ojala muistutti.

Hava: Ei ollut muuta tavoitetta kuin EM-raja

Ojalan vauhti kotiseuransa Urjalan Urheilijoiden kilpailuissa oli väkevää huomioon ottaen, että hän rikkoi 50 kilometrillä Tokion olympiarajan Tshekin Poděbradyssä vain kaksi viikkoa sitten. Silloin hän käveli 35 kilometrin väliajaksi 2.41.01.

– Kyllä se 50 kilometrin kisa vielä painoi, mutta yllättävän vähän, Ojala sanoi.

Tyytyväinen kilpailuun oli myös Ojalan valmentaja Veli-Matti Ranta.

– Tämä oli Aleksilta vähintään yhtä kova suoritus kuin 50 kilometriä Poděbradyssä.  Palautumisaika Tshekin kilpailusta oli lyhyt ja Ojala auttoi alkumatkasta Havaa, Ranta muistutti.

– Seuraavaksi seurataan, kuinka Aleksi palautuu tästä. Sen jälkeen edessä on 1-2 ratakilpailua. Harjoituksissa korostuvat nyt pitkät harjoitukset. Ne jäivät selkävaivojen takia vähemmälle ennen Tshekin kilpailua.

Hava oli tyytyväinen 22-vuotiaiden EM-rajan rikkoutumiseen. Mestaruuden tuonut aika 1.27.32 oli myös oma ennätys ja vei Havan 22-vuotiaiden Suomen kaikkien aikojen tilastossa yhdeksänneksi.

– Tässä kilpailussa ei ollut mitään muuta tavoitetta, kuin rikkoa EM-raja. Aleksi lupasi vetää ja teki sekunnin tarkkaa työtä. Kiitokset siitä, Hava sanoi.

Anniina Kivimäki, Heta Veikkola, Elisa Neuvonen ja Matias Korpela taittoivat tovin matkaa yhdessä

Neuvosen taktiikka toimi, Kivimäki kaipaili kirivaihdetta loppuun

Naisten ja 22-vuotiaiden 20 kilometrin kilpailussa mestareiksi kävelivät Lappeenrannan Urheilu-Miesten Elisa Neuvonen ajalla 1.38.53 ja Lapuan Virkiän Anniina Kivimäki ajalla 1.39.57. Kaksikon keskinäinen kilpailu 20 kilometrillä ratkesi nelisen kilometriä ennen maalia, kun Neuvonen kiri Kivimäeltä karkuun.

Eliisa Neuvosen taktiikka toimi

– Nyt ajatuksena oli, etten lähtisi liian kovaa liikkeelle. Kävelin ensimmäisen 10 kilometriä rauhallisemmin. Näin siksi, ettei tulisi sellaista notkahdusta, kuin yleensä siinä 10-15 kilometrin kohdalla, Neuvonen sanoi.

Nyt taktiikka toimi.

– Nyt tuntui, että pystyin viimeisellä neljällä kilometrillä vielä kiristämään.

Kivimäki alitti Urjalassa jo toistamiseen tällä kaudella 22-vuotiaiden EM-rajan. Oma vauhti ei kuitenkaan tyydyttänyt, kuten ei tyydyttänyt edellisessäkään kilpailussa Tshekin Poděbradyssä.

– Tavoitteena oli, että olisin saanut viimeisen viisi kilometriä kulkemaan niin, ettei tulisi sellaista romahdusta kuin Poděbradyssä, mutta se tuli taas. Vauhti tippui lopussa , Kivimäki harmitteli.

– Kahden viikon takainen kilpailu varmaan tuntui, kun nyt oli alusta asti vaikeampaa.

Jokiselle suvereeni mestaruus: Ei ollut mitään paineita

19-vuotiaiden miesten 10 kilometrin suvereeni mestari oli Naantalin Löylyn Jerry Jokinen ajalla 43.34. Hän alitti 19-vuotiaiden EM-rajan jo toistamiseen tällä kaudella.

– Ei ollut mitään painetta. Läksin testamaan mitä tulee. Lopussa en nyt saanut vauhtia kiristettyä, ei ollut puhtia, mutta kisana ok, Jokinen sanoi.

Pakaraan tullut kramppi kiusasi Sajan Irintshejeviä.

Espoon Tapioiden Sajan Irintshejev oli 17-vuotiaiden 10 kilometrillä omaa luokkaansa ja vei mestaruuden ajalla 44.45. Se jäi yhdeksän sekuntia Espoon rankingkilpailussa syntyneestä ennätyksestä eikä ollut sitä mitä Irintshejev tavoitteli.

– Ainoa hyvä asia oli se, että tulin maaliin niin, ettei tarvitse käyttää viikkoa palautumiseen, Irintshejev tuumi.

Kilpailu ei ollut täysin ongelmaton.

– Siinä 4-5 kilometrin kohdalla oli hyvä fiilis, mutta sitten vasen pakara kramppasi samalla tavalla kuin Espanjan-leirillä. Se tarkoitti, että kisan toisella puolikkaalla alkoi tekniikka hajota ja kaikki meni metsään, Irintshejev sanoi.

Veikkola tokeni jalkapöydän tulehduksesta mestariksi

Lapuan Virkiä Heta Veikkola oli 19-vuotiaiden naisten ylivoimainaen mestari ennätyksellään 47.39, jolla hän menee ikäluokkaansa kaikkien aikojen Suomen tilastossa neljänneksi. Veikkola ei ollut aikaansa täysin tyytyväinen, mutta kilpailuun valmistautuminenkaan ei ollut aivan täydellinen.

– Olen tehnyt nyt neljä kävelytreeniä sen jälkeen, kun jalkapöytään tuli tulehdus. Se tuli, kun kävelin liian kuluneilla kengillä. Tulehduskipulääkitys on vielä menossa. Tein korvaavaa harjoittelua lähinnä uimalla, Veikkola kertoi.

– Tiedän, että siellä olisi varaa parempaan, mutta tämä oli sellainen hyvä seiskan arvoinen suoritus.

Toiseksi kilpailussa kävellyt Espoon Tapioiden Ellen Seisto rikkoi 19-vuotiaiden EM-rajan ennätyksellään 51.08.

Aliisa Kiiski (51) teki matkaa yhdessä Ellen Seiston kanssa.

Karhulan Katajaisten Aliisa Kiiski vei 17-vuotiaiden 5 kilometriä ennätyksellään 25.51.

– Ennätys oli tavoite ja siihen olen tyytyväinen, vaikka kisan alun olisi voinut mennä kovemmin. En kuitenkaan uskaltanut, kun ei tiedä miten lopussa olisi käynyt.

URJALA 30.5.2021 Maantiekävelyn SM-kilpailut

Miehet,

35 km kävely: 1) Aleksi Ojala UrjalU 2.34.00 (ka-1, ent. 2.43.54 Reima Salonen 1979), Matias Korpela TuUL hylättiin. – (Ojalan aika on Suomen kaikkien aikojen paras 35 km kilpailussa, mutta 50 km väliaikana ovat Valentin Kononen ja Reima Salonen kävelleet nopeammin. Suomen ennätykset vahvistetaan kauden 2021 päätyttyä.)

M22 20 km kävely: 1) Joni Hava EspTa (kkk & 22-v. ka-9 & 22-v. EM-raja).

M19 10 km kävely: 1) Jerry Jokinen NaantLö 43.34 (19-v. EM-raja), 2) Rasmus Lerstrand VasaIS 55.29.

M17 10 km kävely: 1) Sajan Irintshejev EspTa 44.45, 2) Samuel Marku VahdTu 59.34, Eetu Salmi YlänKi hylättiin.

M15 5 km kävely: 1) Pekka Peltola EsboIF 28.48, 2) Oskari Matila KuortKu 29.05, 3) Jussi Raudaskoski OP 30.59, 4) William Forstén EsboIF 32.03, Rasmus Vankka UrjalU hylättiin.

Naiset

20 km kävely: 1) Elisa Neuvonen LUM 1.38.53, 2) Venla Laiho LaitJy 1.48.19, Tiia Kuikka LUM hylättiin.

N22 20 km kävely: 1) Anniina Kivimäki LapuanVi 1.39.57 (22-v. EM-raja), 2) Venla-Nora Nirkkonen TuWe 1.55.29.

N19 10 km kävely: 1) Heta Veikkola LapuanVi 47.39 (19-v. ka-4 & 19-v. MM-raja), 2) Ellen Seisto EspTa 51.08 (19-v. EM-raja), 3) Helmi Köykkä RekolRa 57.43, 4) Essi Hietula TapanilErä 58.44, 5) Maria Antola LaitJy 60.17, 6) Anna-Maj Vierikko RekolRa 60.46, 7) Aava Sevonkari KeravU 65.35.

N17 5 km kävely: 1) Aliisa Kiiski KarhKa 25.51, 2) Anna Kokko KuivasjAu 28.34, 3) Aino Saarinen KalannVa 29.47, 4) Laura Ylönen HyvinkSU 31.06, 5) Tuuli Murtoniemi NokU 31.33, 6) Taika Nurro RekolRa 32.25.

N15 5 km kävely: 1) Emilia Ellä KalannVa 28.46, 2) Aino Anttila NakkVire 30.08, 3) Sara Puiro KU-58 31.06, 4) Isabella Edelman NurmijYU 36.21.

LIVE-Tulospalvelu: https://live.tuloslista.com/9086

Artikkeli Ojala väläytti vahvaa olympiavirettä kotikulmillaan Urjalassa – Neuvonen naisten mestariksi julkaistu alunperin sivulla Yleisurheilu.fi