Peiponen ja Kotiranta voittoihin maastojuoksun PM-katsastuksissa – Kemppaala ja Saari nuorten sarjojen kärkinimet

Rovaniemen Lapin Johanna Peiponen ja Joensuun Katajan Mika Kotiranta juoksivat voitot maastojuoksun PM-katsastusten 9 kilometrin kilpailuissa. Kilpailu käytiin lauantaina Liikuntakeskus Pajulahden maastoissa Nastolassa.

Katsastus juostiin 3 kilometrin mittaisella mäkisellä hiekka -ja nurmipohjaisella reitillä, joka oli paikoin mutainen. Naisten kilpailussa Peiponen karisti haastajat kannoiltaan jo varhain ja otti ylivoimaisen voiton taitettuaan reitin ajassa 30.47.

– Olen tehnyt paljon töitä juoksun eteen syksyllä, joten tiesin olevani kunnossa. Siinäkin mielessä harjoittelussa on onnistuttu, että olen pysynyt terveenä, Peiponen kertaili.

Miesten ja naisten 9 kilometrin kilpailu juostiin samaan aikaan, joten Peiponen löysi kirittäjän miesten kilpailusta ja oli tyytyväinen vauhtiinsa.

– PM-ja EM-maastoihin olen menossa, Peiponen linjasi syksyn tavoitteitaan.

IK Falkenin Nathalie Blomqvist oli naisten kilpailussa toinen ajalla 32.47. Hän nousi vasta juoksun lopussa ohi HKV:n Suvi Miettisen, joka toimi Peiposen takana tulleen ryhmän vetäjänä, ja oli kolmas ajalla 33.12.

– Yllättävän hyvä juoksu. Minulla ei ollut kilpailuun mitään tavoitetta. Pyrin vain juoksemaan rennosti niin, että lopussa olisi vielä voimia, kuten sitten olikin, Blomqvist sanoi.

Valencian joulukuisille maratonille kuntoaan tähtäävä Miettinen oli hänkin tyytyväinen juoksuunsa.

– Päätähtäin on maratonilla, mutta PM-kisoihin lähden, jos valitaan, Miettinen sanoi.

Kotiranta karkasi toisella kierroksella

Miesten kilpailussa Kotiranta teki ratkaisevan eron toiseksi juosseeseen Lempäälän Kisa Yleisurheilun Leevi Keroseen keskimmäisellä kolmesta 3 kilometrin kierroksesta. Kotiranta taivalsi 9 kilometrin reitin ajassa 28.51, kun Keronen ehti maaliin ajassa 29.10.

– Tämä oli mukavaa vaihtelua harjoittelun lomaan, kun radalla oli mäkiä ja mutkissa piti olla tarkkana, ettei mene nurin, kun siellä oli märkää ja mutaa, Kotiranta totesi.

– Alku mentiin kovaa Antti-Pekka Niinistön johdolla, mutta sittemmin pystyin juoksemaan kärjessä itselleni mukavaa vauhtia ja vähän loppuun kiristin.

Nivalan Urheilijoiden Miika Tenhunen oli kolmas ajalla 29.28. Niinistö keskeytti kilpailun.

Kemppaala ja Saari nuorten kisan parhaat

Viipurin Urheilijoiden 17-vuotias Karlos Kemppaala juoksi voiton 19-vuotiaiden 6 kilometrillä. Hän teki viimeisellä kilometrillä ratkaisevan eron toiseksi sijoittuneeseen Kenttäurheilijat 58:n Rasmus Krogelliin ja vei voiton 5 sekunnilla ajalla 19.02.

– Kelloa en katsellut. Juoksu tuntui aika mukavalta koko matkan. Siinä 4 kilometrin jälkeen lähdettiin parantamaan vauhtia. Viimeisen kilometrin tulin sitten aika reippaasti ja siinä se ero tuli, Kemppaala kertaili juoksua.

Naisten 19-vuotiaiden 6 kilometrillä Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Venla Saari karkasi muilta jo toisen 3 kilometrin kierroksen alussa. Saari voitti juoksun ajalla 23.27. Turun Urheiluliiton Lotta-Maria Maine oli toinen 10 sekunnin erolla.

– Tämä meni hyvästä treenistä, mutta en lähtenyt kisaan mitenkään itsevarmana. Nyt on ylimenokauden jälkeen takana vasta ensimmäiset kolme kovaa treeniviikkoa, joten en oikein tiennyt, missä kunnossa olen, Saari sanoi.

Yleisurheilutuloksia/PM-maastokatsastus

Nastola:

Maastojuoksun PM-katsastukset Liikuntakeskus Pajulahden maastossa:

Miehet 9 km: 1) Mika Kotiranta JoensKa 28.51, 2) Leevi Keronen LempKiYu 29.10, 3) Miika Tenhunen NivU 29.28, 4) Rasmus Palmi HKV 30.27, 5) Joonatan Oporta TuUL 31.02. Antti-Pekka Niinistö LahdA kesk.

19-v. 6 km: 1) Karlos Kemppaala ViipU 19.02, 2) Rasmus Krogell KU-58 19.07, 3) Arash Ahmad Gul LahdA 19.19, 4) Leonard Markén IF VOM 19.25, 5) Tuure Haapanen TuUL 19.53, 6) Nuutti Lintunen TampPy 20. 26, 7) Pyry Suojanen TuUL 20.43, 8) Tero Korpi KU-58 20.57, 9) Jimi Alastalo JoensKa ja Eemeli Hirvonen LipTai 21.10.

Naiset 9 km:U 25.10. 1) Johanna Peiponen RovanLa 30.47, 2) Nathalie Blomqvist IK Falken 32.57, 3) Suvi Miettinen HKV 33.12, 4) Taru Häyrinen MikkKV 33.25, 5) Salla Laukkanen LahdA 36.32.

19-v. 6 km: 1) Venla Saari JyväskKU 23.27, 2) Lotta-Maria Maine TuUL 23.37, 3) Margherita Vignola Italia 24.05, 4) Alisa Virtanen JyväskKU 24.08, 5) Emilia Tala ViipU 24.21, 6) Petriina Niininen NokU 25.10.

Artikkeli Peiponen ja Kotiranta voittoihin maastojuoksun PM-katsastuksissa – Kemppaala ja Saari nuorten sarjojen kärkinimet julkaistu alunperin sivulla Yleisurheilu.fi