Raitasella onnistunut vuoristorupeama – Rinne lupaavassa vireessä hallikauteen – Richardsson tähyää kesällä 10000 metrille

Lukulistalle
ClosePlease login

Kestävyysjuoksijat ovat pohjustaneet EM- ja MM-kesän kuntoaan 4-5 viikon onnistuneella vuoristoleirillä piskuisen Dullstroomin kyläteillä Etelä-Afrikassa.

– Pieni, piskuinen porukka täällä on ja kaikilla on ollut hyvä leiri, Topi Raitanen summaa.

Raitanen on ahertanut Dullstroomin ympäristön teillä perusharjoittelun parissa. Kuluvan vuoden fokus on kesän arvokilpailuissa, vaikka talven treenien piristeeksi tarkoitus on laittaa myös hallikaudella numerolappu rintaan.

– Peruskunto- ja vauhtikestävyysharjoittelulla on menty, kun ei ole tarkoitus satsata hallikauteen. Muutamalla kilpailulla kuitenkin kiusaan itseäni helmi-maaliskuussa, eli SM-hallissa kilpailen ja maaliskuun alkuun on etsitty maantiekymppiä, Raitanen kertoo.

Leiriohjelmaa Raitasen ei ole tarvinnut rukata, vaikka viime vuoden leirin jälkeen meno oli tovin takkuista.

– Viime vuonnakin leiri meni hyvin. Mutta leirin jälkeen oli vähän haasteita, kun jouduin treenaamaan ulkona pidemmän pätkän enkä oikein palautunut. Nyt olen juossut leirin ihan samalla ohjelmalla, kuin viime vuonna, Raitanen sanoo.

Kotimaahan tuovaan koneeseen Raitanen istahtaa perjantaina tyytyväisenä. Leiri toteutti sen mitä Raitanen siltä tavoitteli.

– Edellisvuosiin nähden olen saanut tehtyä ihan hyviä harjoituksia. Treenit eivät ole olleet ainakaan huonompia, kuin viime talvena. Eli jospa tänä talvena pääsisi jonkun 3000 metrin kisan ihan maaliin asti, Raitanen veistelee ja viittaa viime talven leirin jälkeisiin palautumistakkuihin.

– Tämä on sitä aikaa harjoitusvuodesta, kun tärkeintä on saada sisään toistoja, pysyä ehjänä ja pystyä viemään kukin kolmiviikkoisjakso loppuun ilman, että tarvitsee keventää, Raitanen setvii.

– Kevään ja kesän mittaan aletaan miettiä enemmän niitä aikoja. Kivaahan se on, kun huomaa, että on mennyt eteenpäin perusharjoituksissakin.

Rinne: ”Haluan päästä kisoihin mittaamaan, mikä on kulku”

Joonas Rinteen suunnitelmat ovat talven kilpailujen suhteen erilaiset kuin Raitasella. Rinne ei ole Dullstroomissa keskittynyt vain perusharjoitteluun, vaan on käynyt läheisellä Belfastin nurmikentällä virittelemässä kroppaa hallikauden kilpailuihin.

– Kaikki tehotreenit ovat onnistuneet hyvin. Nyt haluan päästä kisoihin mittaamaan ihan konkreettisesti, mikä on kulku. Luotan siihen, että vire on hyvä, Rinne arvioi.

Uppsalassa käytävä Pohjoismainen hallimaaottelu ja Kuopion SM-kilpailut ovat viime kesänä 800 ja 1500 metriä ennätyksiinsä 1.45,96 ja 3.38,56 juosseen Rinteen hallikauden suunnitelmissa. Muuten kilpailukalenteri on vielä hahmottumassa.

– Kisojen suhteen suunnitelmat ovat vielä harmillisen auki. Tarkoitus oli juosta hyviä, kansainvälisiä kisoja ja kerätä rakingpisteitä, mutta monia kisoja on peruttu. Lähiaikoina pitäisi varmistua, avaanko kauden Ranskassa, Ruotsissa vai Suomessa, Rinne kertoo.

Dullstroomin leiri on kahteen vuoteen Rinteen ensimmäinen korkeanpaikan harjoitusrupeama, joka toteutuu aidosti vuoristossa eikä alppimajassa.

– Oli kiva päästä taas oikeaan vuoristoon. Sen huomaa, että tämä on aika paljon rankempaa kuin alppimajassa. Se on eri asia, kun ollaan koko ajan oikeasti korkealla, Rinne sanoo.

– Olen nyt juossut hieman enemmän hallikauteen valmistavia treenejä, kuin aikaisemmin vastaavilla leireillä. Sen huomasi heti, kuinka se alkoi kuormittaa nopeasti, kun tuli kovempia treenejä lähekkäin.

Treenipäivä vauhdissa: Sofie Lövdahl, Camilla Richardsson ja Nathalie Blomqvist.

Richardsson: ”Leiri on mennyt yllättävän hyvin”

Camilla Richardsson palasi syksyn mainiosti onnistuneen kilpailurupeaman jälkeen perusharjoittelun pariin Dullstroomin sorateillä.

– Olen tehnyt paljon peruskunto- ja vauhtikestävyystreenejä ja joitakin 1000 metrin vetoja. Leiri on mennyt yllättävän hyvin. Odotin, että täällä olisi ollut nihkeämpää, kun juoksin syksyllä maratonin ja sen jälkeen oli ylimenokausi juuri ennen kuin lähdin tänne, Richardsson sanoo.

Richardsson juoksi lokakuussa Valenciassa puolimaratonin ennätyksensä 1.10.51 ja alitti joulukuussa Valenciassa maratonin EM-rajan ennätyksellään 2.30.45. Nyt ajatuksissa on juosta Ras al Khaimah´n puolimaraton Arabiemiraateissa helmikuussa.

– Olen ilmoittautunut RAK:n puolimaratonille. Mutta pitää katsoa, mikä koronatilanne on helmikuussa. Jos menen sinne, pystyn juoksemaan PM-hallissa, mutta SM-halli jää väliin. SM-kilpailut ovat puolimaratonin kanssa samaan aikaan, Richardsson miettii.

Maraton ei ole ykkösvaihtoehto EM-matkaksi

Viiden viikon vuoristoleirillä Richardsson on keskittynyt kasaamaan kilometrejä.

– Lähinnä juoksumääriä olen hakenut. Olen tehnyt pitkiä vauhtikestävyyslenkkejä ja rakentanut juoksupohjaa, kun viime vuonna tuli niin pitkiä juoksutaukoja, Richardsson viittaa viime kesän kilpailuihin valmistaneen harjoituskauden vaikeuksiinsa.

Vuoristoharjoittelu ei kaikille toimi, mutta Richardssonille se on ollut ongelmatonta.

– Minulle korkealla harjoittelu toimii tosi hyvin. Sen kanssa ei ole ollut ongelmaa. Minulla on täällä liki samat vk-vauhdit kuin Suomessa. Täällä on mäkisempää, mikä hidastaa vauhteja melkein enemmän kuin vuoristo-olot, Richardsson arvioi.

Vaikka syksyn puolimaraton ja maraton sujuivat erinomaisesti, Richardssonin suunnitelmissa on kilpailla radalla kesällä.

– Kesällä yritän panostaa 10000 metrille. Yritän rikkoa 10000 ja 5000 metrillä EM-kilpailujen tulosrajat. Todennäköisesti en juokse maratonia Münchenissä, Richardsson miettii.

– Jos en kesällä saisi muita tulosrajoja rikki, pitää harkita maratonin juoksemista EM-kisoissa. Mutta haluan panostaa radalle vielä tänä kesänä. Minusta on mielenkiintoista katsoa, mihin aikaan minulla vauhti riittää 10000 metrillä, kun siihen panostetaan.

Dullstroomin leiriryhmässä olivat Raitaisen, Rinteen ja Richardssonin ohella Sofie Lövdahl, Nathalie Blomqvist, Suvi Miettinen ja Otto Kaario. Valmentajana toimi Rami Virlander ja fysioterapeuttina ja hierojana Heli Liimatta.

Artikkeli Raitasella onnistunut vuoristorupeama – Rinne lupaavassa vireessä hallikauteen – Richardsson tähyää kesällä 10000 metrille julkaistu alunperin sivulla Yleisurheilu.fi