Richardsson dramaattisen 10.000 metrin 15:s

Lukulistalle
ClosePlease login

Camilla Richardsson oli naisten 10000 metrin finaalissa 15:s ajalla 32.15,74, mutta sitä ennen ehti tapahtua paljon.

Kilpailussa koettiin yllätys jo heti alussa, kun kovilta afrikkalaisilta ei löytynyt vetointoa juoksun alkuun.

Toinen yllätys oli kisan lopussa, kaiken lisäksi hyvin dramaattinen, kun kilpailua johtanut Hollannin Sifan Hassan kompuroi 30 metriä ennen maalia ja kaatui omiin jalkoihinsa. Juoksun kolmoisvoitto meni sen myötä etiopialaisille järjestyksessä Gudaf Tsegay, 31.27,18, Letesenbet Gidey, 31.28,16, Ejgayehu Taye, 31.28,31.

Richardsson oli kisassa näkyvässä roolissa, sillä hän johti juoksua kolmannelta kierrokselta lähtien reilusti yli puolen matkan.

– Kävin monta skenaariota läpi ennen kisaa, mutta tämä ei ollut mikään niistä, Richardsson kertoi naureskellen kisahaastattelussa.

– Tein virheen alkukesästä Euroopan cupissa, kun jäin tiiviissä joukossa ison ryhmän tönittäväksi. Nyt ajattelin, että lähden vaan vetämään, kun vauhtia ei syntynyt. Rehellisesti sanottuna tiesin, ettei minulla ole täällä mitään mahdollisuuksia top-kymppi sakkiin, joten lähdin vetämään ja toivoin, että joku hyytyy siellä takana.

Richardssonin 5000 metrin väliajaksi kirjattiin 16.23,55, kun se alle puolen tunnin kärkijuoksijoilla olisi voinut aivan hyvin olla alle 15 minuutin. Richrdssonin nimissä olevan SE-aikakin 31.12,78 vaatisi lähes minuutin kovempaa vauhtia.

Neljänneksi paras eurooppalainen

Tuloksissa Richardsson oli neljänneksi paras eurooppalainen, ja kisan loppuun juoksi 21 naista.

– Sijoitukseni oli hyvä, ei voi muuta sanoa, kun pääsin 15 joukkoon. Ei se ole huono MM-kisoissa. Sitä ajattelin itsekin etukäteen, jos kaikki menee hyvin. Harmittaa, että eka kilsa oli noin hidas (3.37).

– Minulla on hyvät jalat tänään ja juoksu vei eteenpäin, hengitys ja askel toimivat. Mietin kyllä siellä kärjessä, kuinka hiton monta kierrosta saan vetää tätä juoksua, Richardsson naureskeli.

Kärkiryhmä lämpeni kunnolla kovaan taisteluun vasta viimeisellä kierroksella. Sifan Hassan, joka juoksi päivällä myös 1500 metrin alkuerät, siirtyi johtoon 300 ennen maalia. Kisa näyttikin menevän hänelle, mutta Etiopian Gudaf Tsegay sinnitteli rinnalle maalisuoran lopussa.

Se oli liikaa Hassanille, joka alkoi vilkuilla sivulleen ja kiilata lähemmäksi vastustajaansa. Juoksurytmi hajosi ja Hassan kaatui nenilleen.

.