Richardsson hätyytteli ennätystään 5000 metrin alkuerissä: ”Nyt katse maantielle!”

Lukulistalle
ClosePlease login

Camilla Richardsson sai maistaa kovaa vauhtia naisten 5000 metrin alkuerissä. Lopputuloksissa hän oli erässään 12:s ajalla 15.13,84 oman ennätyksen jäädessä kahden sekunnin päähän.

Suomalaisen juoksussa kärki paineli Hollannin Sifan Hassanin johdolla sellaista vauhtia, että peräti kahdeksan juoksijaa pääsi alle 15 minuutin. Hassanin voittoaika oli 14.32,29. Kahdeksan ensimmäistä pääsi suoraan finaalin ilman kovaa taistelua sijoituksista, joten kova vauhdinpito oli aika lailla turhaakin. Mutta mikäpä siinä, jos juoksu maittaa!

Richardsson aloitti myös kovaa, jopa SE-vauhtia (14.56,22), sillä hänen väliaikansa 2000 metrin kohdalla oli 5.58. Siitä vauhti rauhoittui, ja 3000 metriä Richadsson ohitti ajassa 9.04.

– Raaka keli kestävyysjuoksijalle, ei ollut mitään herkkua, Richardsson totesi Budapestin paljon puhutussa kuumuudessa.

– Hyvät jalat, vauhti tuntui hyvältä, mutta tuli vaan niin paha olo, että neljännellä kilsalla tuli heikko hetki. Viimeisellä kilometrillä huomasin olevani vielä lähellä ennätysvauhtiani, mutta en siihen enää kerennyt.

Kisojen avauspäivänä viime viikon lauantaina Richardsson oli 10000 metrillä 15:s ajalla 32,15,74 ja neljänneksi paras eurooppalainen.

– Tämä kympin ja vitosen yhdistelmä arvokisoissa on aina vähän hankala, ehtiikö palautua. Nyt jäi tunne, että aika loppui hiukan kesken, en aivan ehtinyt toipua kympistä. Mutta se oli päätavoitteeni, urani ensimmäinen MM-finaali, Richardsson totesi.

– Olen mennyt tämän vuoden aikana paljon eteenpäin, mutta nämä kisat olivat hieman vaisummat mitä olisin halunnut, mutta en jaksa olla pettynyt, aina iloinen juoksija kertoi.

Richardssonin kausi jatkuu Ruotsi-ottelussa ja mahdollisesti myös Timanttiliigan päätöskilpailussa Brysselissä. Siellä matkana on 5000 metriä, jos paikka kilpailuun vain heltiää.

Katse maantielle

Richardssonille on ennustettu hyvää tulevaisuutta maratonilla, jolle matkalle hänellä olisi ollut edustusoikeus jo näihin kisoihin. Richardsson on halunnut kuitenkin keskittyä hetken vielä ratamatkoille, mutta MM-kisansa jälkeen hän kertoi uutisen:

– Nyt katse maantielle. Syksyllä juoksen puolimaratonin ja joulukuussa sitten samassa kaupungissa maratonin. Jospa saisin sen puolikkaan Suomen ennätyksen, kun talvella jäin siitä neljä sekuntia. Mielenkiintoinen talvi on tulossa, Richardsson ennusti.

Vastaa