Richardsson vitosen finaalissa – Lehikoinen ja Halonen välierissä – Rinne, Kuivisto ja Määttänen kasilla

Lukulistalle
ClosePlease login

Camilla Richardsson juoksi Münchenissä maanantaina upean 10000 metrin ennätyksensä 32.19.27 ja lähtee torstaina 5000 metrille Ilona Monosen kanssa, joka oli hiljattain Calissa nuorten alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa 1500 metrillä kahdeksas ja 3000 metrillä viides.

– Maanantaina olin ennätyskunnossa, joten olen vieläkin. Miten juoksu menee, riippuu sitten, miten palautumien on mennyt. Se on arpapeliä, Richardsson sanoo.

– Olen kympin kilpailun jälkeen ottanut rauhallisemmin ja tehnyt vain pari lenkkiä.

Mononen on juossut uransa kolmesta 5000 metrin kilpailusta kaksi tällä kaudella. Ennätys on kesäkuun alussa Manchesterissä juostu 15.43,20.

– Nuorten MM-kisa oli aika kuormittava reissu. Oli aikaero ja tultiin korkealta alas. Pari piikkaritreeniä olen tässä välissä MM-kisojen jälkeen tehnyt, Mononen sanoo.

– Oma fiilis on aika rauhallinen. Pääkisat olivat kuitenkin siellä Kolumbiassa. Nyt tavoitteena on oma hyvä juoksu. Ei ole kuin voitettavaa.

Purola ja Kortetmaa tähtäävät välieriin

Samuel Purola juoksee 200 metrin alkuerässään kolmosrataa. Hän on kausivertailussa eränsä nopein. Samana iltana juostaviin välieriin menee erien kolme parasta ja kolme aikavertailusta.

Purola on keskittynyt 200 metrille ja juoksi alkukesästä Lahdessa, Espoossa ja Oulussa jo lupaavia kilpailuja, kunnes Malmössä rävähti Suomen ennätys 20,45 ja Oulussa 20,62

Anniina Kortertmaa juoksee viitosrataa ja on ennätysvertailussa eränsä seitsemäs. Välieriin menee erien neljä parasta ja neljä aikavertailusta. Kortetmaa sivusi Kalevan kisoissa ennätystään 23,42.

Kuivisto: ”Nyt on hyvä ja luottavainen fiilis”

Eveliina Määttänen ja Sara Kuivisto ovat 800 metrin alkueriensä kausivertailussa viides ja seitsemäs. Eristä menee jatkoon kolme parasta ja neljä aikavertailusta.

Nousukuntoinen Kuivisto on kevään moninaisten ongelmien jälkeen päässyt hyvään nousukuntoon ja voitti Kalevan kisoissa 800 ja 1500 metriä

– Yllättävän hyvään kuntoon olen päässyt. Se oli meidän tavoite, että saataisiin kammettua minut sellaiseen kuntoon, jossa olin viime kesänä. Sen pitäisi riittää täällä aika pitkälle. Nyt on hyvä ja luottavainen fiilis, Kuivisto sanoo ja viittaa yhteistyöhön valmentaja Ari Suhosen kanssa.

– Me onnistuttiin kunnonrakennuksessa hyvin, koska meillä oli maltti mukana. Ei lähdetty hosumaan ja oikomaan. Varmasti minut olisi saatu jonkinlaiseen kuntoon MM-kisoihin, mutta todennäköisesti se ei olisi tänne kantanut. Nyt tuntuu, että aika hyvä nousukunto päällä.

Kuivisto on luottavainen, vaikka tilanne ennen Münchenin EM-kilpailuja on toinen, kuin ennen Tokion olympiakisoja, missä hän juoksi loistavan sarjan Suomen ennätyksiä.

– Viime vuonna Tokiossa oli hirmu hyvä suoritusvarmuus. Olin juossut hyviä kisoja. Nyt minä luotan minun kokemukseeni. Sillmanin Mia sanoi, että minä olen vähän kuin sellainen ratsastuskoulun vanha tamma, joka osaa toimia ilman käskyäkin.

Määttänen: ”Kasi pitää juosta sata kertaa ennen kuin sen oppii”

Määttänen otti MM-kilpailuissa tuntumaa 800 metrin arvokilpailuihin. Silloin rohkean kovavauhtinen ensimmäinen 400 metriä söi tulosta, mutta kokemusta karttui.

– Hallikaudella ja kesäkaudella olen saanut hyvin startteja alle, mutta jokainen kisa tuntuu olevan vähän erilainen kokemus edelleen. Suhosen Ari sanoi, että kasi pitää juosta sata kertaa, ennen kuin sen oppi. Eli sitä kohti pikkuhiljaa, Määttänen sanoo.

EM-kuntoa Määttänen viimeisteli urakoimalla Kalevan kisoissa 800 metrillä toiseksi ja 400 metrillä seitsemänneksi. Kummallakin matkalla oli kaksi juoksua.

– Uskon, että se oli ihan hyvä. Heinäkuussa ei ollut paljon kisoja. Oli vaan se yksi Eugenen juoksu. Halusin Kalevan kisoissa juosta enempi ja saada kokemuksen siitä, millaista arvokisoissa sitten parhaimmillaan on, miltä se tuntuu ja miten siinä kannattaa toimia, Määttänen sanoo.

Jatkopaikan Määttänen uskoo heltiävän ajalla 2.01.

Rinne: ”Hitaalla juoksulla ei jatkopaikkoja oteta”

Joonas Rinne on miesten 800 metrin alkueränsä ennätysvertailussa seitsemäs. Eristä menee välieriin kolme parasta ja neljä aikojen perusteella.

– Kovaa pitää juosta. Hitaalla juoksulla ei jatkopaikkoja oteta, sanoo tällä kaudella kahdesti 1.46-alkuisen ajan pinkonut Rinne.

– Kaudesta on kaiken kaikkiaan jäänyt sellainen fiilis, että vähän niin kuin odottaa, milloin tulisi se ennätysjuoksu. Tuntuu, että kaikki treenit ovat menneet eteenpäin ja sujuneet tosi hyvin. Ei tule mieleen, että harjoittelun sujumisessa olisi puutteita. Sillä tapaa on luottavainen fiilis, kulku pitäisi olla hyvä, Rinne sanoo.

Lehikoinen ja Halonen 400 metrin aitajuoksun välierissä

Viivi Lehikoinen ja Kristiina Halonen juoksevat 400 metrin aitajuoksun välierissä. Lehikoinen pääsi välieriin suoraan ja Salonen omaa ennätystään hätyytelleellä alkueräjuoksulla. Lehikoinen juoksi Eugenen MM-kilpailujen välierissä SE:n 54,60 ja tavoittelee nyt EM-finaaliin.

– Olen tilastossa kahdeksantena ja lähden tavoittelemaan finaalipaikkaa, Lehikoinen sanoo.

Lehikoisen mukaan MM-kilpailujen jälkeen valmistautuminen EM-kilpailuihin oli haastavaa, mutta nyt oma tuntemus on lupaava.

– Viime aikoina kaikki on sujunut hyvin. Kroppa oli vaan aika raskas pidemmän aikaa MM-kisojen jälkeen. Ongelmana oli se, että EM-kisat tulivat niin nopeasti ja siinä piti treenatakin. Ei voinut vain huilailla eikä palautuminen aikaeron rasituksesta ollut niin hyvää.

 

Artikkeli Richardsson vitosen finaalissa – Lehikoinen ja Halonen välierissä – Rinne, Kuivisto ja Määttänen kasilla – Seiväsmiehet ja keihäsnaiset karsinnassa – Purola ja Kortetmaa 200 metrillä julkaistu alunperin sivulla Yleisurheilu.fi