Santtu Heikkinen loistovauhdissa Luxemburgin 3000 metrillä: ”Tiesin, että 7.55-alkuinen on aika mahdollinen”

Lukulistalle

Santtu Heikkinen avasi hallikauden väkevällä ennätysjuoksulla Luxemburgissa. Heikkinen juoksi 3000 metriä aikaan 7.56,12, joka vie hänet miesten kaikkien aikojen Suomen hallitilastossa viidenneksi. 22-vuotiaiden ikäluokassa nopeammin on juossut vain Samuli Vasala 7.54,97 vuonna 1997.

Heikkinen pysyi kiihtyvävauhtisessa juoksussa koko ajan kärkiryhmässä. Hän kiristi kolmantena viimeiselle kierrokselle ja putosi loppumetreillä viidenneksi.

– Juoksun jänis oli tilattu juoksemaan ensimmäinen kilometri 2.36:een ja 2000 metriä 5.12:een. Vauhti oli kuitenkin hiljaisempi ja minulle täydellinen. Sain tulla 12 kierrosta mukana kärkiryhmässä, Heikkinen kertaili.

– Vauhti kiristyi viimeisellä 600 metrillä, jolloin aloin ehkä poukkoilla liikaa. Se söi voimia, mutta ihan tyytyväinen olen juoksuun. Tämä oli minulle kuitenkin enemmän harjoituskisa, koska keskityn 1500 metrille.

Juoksu kertoo lupaavaa kieltä Heikkisen, 20, kunnosta, sillä Vasalan ohella Suomen kaikkien aikojen hallitilastossa Heikkisen edellä ovat vain maastojuoksun maailmanmestari Pekka Päivärinta, 10000 metrin Euroopan mestari Martti Vainio ja estejuoksun Euroopan mestari Topi Raitanen.

Seuraavaksi 800 metrin kilpailu

Heikkiselle hyvä vauhti Luxemburgissa ei ollut yllätys.

– Tiesin harjoitusten perusteella, että sellainen 7.55-alkuinen aika on mahdollinen. Kestävyys on nyt harjoituskauden aikana tarttunut hyvin, Veli-Matti Rannan valmentama juoksija sanoi.

Luxemburgin kilpailun Heikkinen juoksi Portugalissa puurretun kolmen viikon mittaisen harjoitusleirin jälkeen. Onnistuminen heti hallikauden alussa teki hyvää itseluottamukselle.

– Nyt sain ensimmäistä kertaa ulosmitattua hyvin menneet harjoitukset myös kilpailussa. Seuraavaksi tavoite on juosta 1.47-alkuinen 800 metriä viikon päästä ja siitä viikon päästä on ensimmäinen 1500 metrin kilpailu, johon höllään harjoittelua kunnolla, Heikkinen sanoi.

Lempäälän Kisa Yleisurheilua edustava Heikkinen juoksi viime kesänä Kalevan kisoissa 1500 metrillä toiseksi ja 800 metrillä kolmanneksi. Hänen päämatkansa on 1500 metriä.

Kaasalainen pikakuntoutuksella kilpailuun

Viikko sitten takareiden venähdyksen kärsinyt Viljami Kaasalainen avasi hallikauden juoksemalla Luxemburgissa 400 metriä 48,30.

Kaasalainen oli erässään neljäs ja kahden erän yhteistuloksissa kahdeksas. Juoksun voitti belgialainen 4×400 metrin viestin MM- ja EM-mitalisti Alexander Doom ajalla 46,20.

Kaasalaisen kilpailuvalmius ei takareiden pikakuntoutuksen jäljiltä ollut Luxemburgissa priimakunnossa. Juoksu jätti Kaasalaisen kuitenkin toiveikkaaksi hallikauden suhteen.

– Tuskaista oli koko matka. Mutta se on siinä mielessä positiivinen kisa, että tiedän pystyväni jo ensi viikolla lohkaisemaan palan tuosta ajasta, Kaasalainen sanoi.

Kaasalaisen 400 metrin halliennätys 200 metrin radalla on viime vuonna juostu 47,67. Samanlaisiin tuloksiin ja allekin on tarkoitus juosta tänäkin talvena.

– Vuosi sitten juoksin hallikauden avauksessa 48,63 ja pystyin kauden aikana hyviin tuloksiin, joten kyllä tuosta nyt juostusta ajasta talven mittaan sekuntia lähtee, Kaasalainen arvioi.

Naisten 1500 metrillä Tshekkiä edustava Kristiina Mäki juoksi toiseksi ajalla 4.12,51. Kilpailun voitti Kenian Josephine Chelangat ajalla 4.11,46.

Luxemburg 22.1.2023 Kv. hallikilpailut

Miehet,

400 m: 1) Alexander Doom Belgia 46,20, 2) Gustav Lundholm-Nielsen Tanska 46,57, 3) Christian Iguacel Belgia 46,81 … 8) Viljami Kaasalainen Suomi 48,30 (kkk).

3000 m: 1) Simon Denissel Ranska 7.52,09, 2) Filip Sasínek Tshekki 7.54,31, 3) Bram Anderiessen Hollanti 7.55,51 … 5) Santtu Heikkinen Suomi 7.56,12 (kkk & ka-5 & 22-v. ka-2).

60 m aj: 1) Asier Martínez Espanja 7,65, 2) Mark Heiden Hollanti 7,78

Naiset,

1500 m: 1) Josephine Chelangat Kenia 4.11,46, 2) Kristiina Mäki Tshekki/Suomi 4.12,51 (kkk).

60 m aj: 1) Natalia Christofi Kypros 7,92, 2) Maayke Tjin A-Lim Hollanti 8,00.

Nina Chydenius 8:s Santa Polan puolimaratonilla

Nina Chydenius juoksi naisten kilpailussa kahdeksanneksi Santa Polan puolimaratonilla Espanjassa sunnuntaina. Chydenius taittoi reitin ajassa 1.14.24, joka ei juoksijan toiveita täyttänyt. Jarkko Järvenpää oli miesten kilpailussa 16:s ajalla 1.08.37.

– Oli ihan tyhjä olo alusta loppuun. Kaikkeni tein ja valmistauduin kilpailuun mahdollisimman hyvin, mutta nyt oli ehkä se huonoin viikko kuukaudesta, Chydenius harmitteli.

Chydenius juoksi vuodenvaihteessa onnistuneen 10 kilometrin maantiekilpailun Madridissa ja on sen jälkeen harjoitellut Portugalissa.

– Olin aika väsynyt sen 10 kilometrin jälkeen ja otin siinä aikaa, että palauduin hyvin. Sen jälkeen sain tehtyä hyviä treenejä, mutta vaikka sitä on urheilijana vaikea hyväksyä, tämä oli huono viikko, eikä juoksu tänään kulkenut, Chydenius sanoi.

Naisten kilpailun Santa Polassa voitti Kenian Beatrice Cheserek ajalla 1.07.49. Miesten kilpailun nopein oli Kenian Benard Biwot ajalla 59.44.

Katse kohti Sevillan maratonia

Santa Polan puolimaraton oli Chydeniukselle välietappi matkalla helmikuiselle Sevillan maratonille, jossa tavoitteena on vuosi sitten samaisessa kilpailussa syntyneen ennätyksen 2.32.48 parantaminen.

– Nyt katse kääntyy kohti Sevillan maratonia. Toivon mukaan kaikki on siihen mennessä mallillaan ja, että tämä kisa vain kasvatti nälkää. Itse näen ettei ennätyksen parantaminen Sevillassa pitäisi olla ongelma.

Santa Pola, Espanja:

Kv. puolimaraton:

Miehet, puolimaraton: 1) Benard Biwot Kenia 59.44, 2) Nehemiah Kipyegon Kenia 1.00.37, 3) Alfred Mukche Kenia 1.00.49,…16) Jarkko Järvenpää Suomi 1.08.37 (kkk).

Naiset, puolimaraton: 1) Beatrice Cheserek Kenia 1.07.49, 2) Cynthia Jepkogei Kenia 1.08.41, 3) Aminet Ahamed Etiopia 1.09.02 .…8) Nina Chydenius Suomi 1.14.24 (kkk).