SM-viestien 1. päivä: Raitanen ankkuroi HKV:n mestariksi – Lahden Ahkeran juhlaa naisten kestävyysviesteissä

Lukulistalle
ClosePlease login

SM-viestien ensimmäinen päivä Oulussa lauantaina 11.9.2021:

Topi Raitanen ankkuroi Helsingin Kisa-Veikkojen 4000 metrin viestin Suomen mestaruuteen ilman suurta tuskaa ajalla 9.51,25. Panu Jantunen, Matias Linkoaho ja Niko Viljola petasivat Raitaselle hyvät asemat viestin päättäneelle 1600 metrin osuudelle.

– Juoksin sitä vauhtia, mikä tuntuu kivalle ja loppuun vähän kiihdytin, Raitanen kertoi.

Jantunen juoksi 1200 metrin osuuden 3.04,0, Linkoaho 400 metriä 49,6, Viljola 800 metriä 1.53,9 ja Raitanen 1600 metriä 4.03,8. Raitaselle nyt toista kertaa SM-kilpailuissa juostu 4000 metrin viesti maistui.

– Tykkään siitä, että viestijoukkue rakentuu kaveriporukan ympärille ja tähän viestiin onnistuttiin saamaan tuttuja ukkoja viivalle joiden kanssa oli mukava juosta, Raitanen sanoi.

HKV voitti samaisen viestin myös viime vuonna, sillä erolla, että Raitasen tilalla oli Eero Saleva. Toiseksi Oulussa juoksi Joensuun Kataja ajalla 9.55,69. Joukkueessa juoksivat Samuel Auvinen 3.05,3, Roni Tirkkonen 50,9, Konsta Hämäläinen 1.52,2 ja Mika Kotiranta 4.07,3. Lahden Ahkera oli kolmas ajalla 9.57,33.

HKV:n voittoaika on Suomen kaikkien aikojen paras tulos. Suomen Urheiluliitto vahvistaa tämän uuden lajin Suomen ennätykset vuoden päättyessä.

Lahden Ahkera juhli naisten viesteissä

Lahden Ahkera uusi naisten 4000 metrin viestin mestaruuden vaivatta ja väläytti kovaa tasoaan naisten kestävyysjuoksussa voittamalla myös 19-vuotiaiden naisten ja 17-vuotiaiden tyttöjen 3×800 metrin viestit.

Vuosi sitten 4000 metriä voittaneesta Ahkeran naisten joukkueesta Oulussa juoksivat Sanna Erkinheimo 400 metriä 55,9 ja Helmi Vuorimaa 800 metriä 2.11,1. Viestin avasi 1200 metriä 3.35,1 juossut Veera Perälä. Lopulta varsin ylivoimaisen mestaruuden ankkuroi Emma Katajalaakso, jonka 1600 metrin aika oli 4.50,1.

Ahkeran voittoaika 11.32,07 on Suomen kaikkien aikojen paras tulos. Suomen Urheiluliitto vahvistaa miesten ja naisten 4000 metrin viestin Suomen ennätykset vuoden päättyessä.

– Joukkue muuttui ihan viime hetkeen asti. Kun nuorissa oli paljon juoksijoita, koetettiin katsoa, että saadaan tasaisen kovia joukkueita kaikille matkoille, Katajalaakso kertoi.

Toiseksi kilpailussa juoksi Turun Urheiluliiton nelikko: Lotta Sundqvist, Ada Rautiainen, Viola Westling ja Lotta-Maria Maine. Helsingin Kisa-Veikot vei SM-pronssin ryhmällä: Mona Jäppinen, Anniina Laitinen, Rauha Buchwald  ja Suvi Selvenius.

Rajaniemi: ”Se oli yllättävän helppoa”

Lahden Ahkeralle 19-vuotiaiden 3×800 metrin mestaruuden juoksi trio: Pinja Kotinurmi (osuusaika 2.22,5), Iiris Koski (2.19,8) ja 3000 metrin alle 20-vuotiaiden Euroopan mestari Ilona Mononen (2.13,0).  Joukkue vei voiton ajalla  6.55,24.

Helsingin Kisa-Veikot oli toinen selvästi Lahden Ahkeralle jääneenä. HKV:n Unna Korja, Hanna-Maija Siltanen ja Elina Mettälä toivat kapulan maaliin ajassa 7.11,36. Joensuun Kataja oli kolmas ajalla 7.13,73

17-vuotiaiden kilpailussa lahtelaisvoitto heltisi ajalla 7.03,33. Joukkueessa juoksivat Ea Vuori (2.21,2), Minttu Kaukonen (2.25,3) ja Sini Rajaniemi (2.16,9). Porvoon Akilles oli toinen ajalla 7.11,74 joukkueella Emelie Hägglund, Ida Finell ja Carla Jalkanen.

– Se oli yllättävän helppoa, vaikka itselläni oli Ruotsi-ottelun jäljiltä väsymystä ja itseluottamus vähän huono. Ja Eallakin oli ollut pientä flunssaa. Ajateltiin etukäteen, että tässä voi käydä miten vain, Rajaniemi kertoi.

Vantaan Kenttäurheilijat -58 voitti 19-vuotiaiden miesten 3×800 metriä ajalla 5.57,29. Joukkueessa juoksivat Atte Nevala (1.56,5), Rasmus Krogell (2.01,0) ja Junnu Korvenpää (1.59,8). Länsi-Uudenmaan Urheilijat oli toinen ajalla 5.58,94 ja Turun Urheiluliitto kolmas ajalla 5.59,47.

17-vuotiaiden poikien mestariksi kiiti Tampereen Pyrintö Patrik Järvisen (2.02,8), Konsta Uutteran (1.59,2) ja Jere Haapalaisen (1.59,1) hyvillä juoksuilla. Loppuaika oli 6.00,96. Turun Urheiluliitto tarjosi kovan vastuksen ajalla 6.01,75. Viipurin Urheilijat hävisi kärkikaksikolle jo selvästi ajalla 6.16,20.

Tampereen Pyrintö johtaa Kalevan Maljaa

Kalevan Maljan ratkaisu jää sunnuntaille. Tampereen Pyrintö johtaa yhä pistein 384½, mutta viime vuoden voittaja Jyväskylän Kenttäurheilijat on vain 19½ pistettä jäljessä pistein 365.

Lahden Ahkera ja Turun Urheiluliitto tavoittivat kärkikaksikkoa lauantaina. Ahkeralla on nyt 347 pistettä ja Turun Urheiluliitolla 337.

Kalevan Maljan pistetilanne lauantain kilpailuiden jälkeen:

https://live.time4results.com/yu/2021/smviestit/Kalevanmalja.pdf

OULU 11.9.2021 Viestinjuoksun SM-kilpailut, 1. päivä 

Finaalit:  

Miehet, 

4×100 m: 1) BorgåAk 40,40 (kkk & ka-6), (William Thor, Viktor Thor, Viktor Kantele, Jonathan Brace), 2) JKU 40,47 (Santeri Kuusiniemi, Elmo Lakka, Ilari Manninen, Konsta Alatupa), 3) VU 41,38 (Kristian Bäck, Tuukka Huuskola, Aleksi Kuusinen, Roope Saarinen), 4) HKV 41,62 (Matias Linkoaho, Jonathan Hyvärinen, Hannes Siitonen, Lassi Kaukonen), 5) OP 41,81 (Veli Vuorenmaa, Samuel Purola, Niko Kangasoja, Joni Heikkinen), 6) JanJa 42,13 (Juho Rönkä, Heikki Nieminen, Ilkka Alingué, Lasse Hämelahti), 7) SibVa 42,48 (Rasmus Martin, Eljas Aalto, Mikael Granqvist, Oliver Enqvist), HIFK (ae. 42,05) hylättiin (Pavel Mäkinen, Jevgeni Aleksandrov, Pekka Sinkkonen, Eric Back). 

4000 m viesti: 1) HKV 9.51,26 (SE*), (Panu Jantunen, Matias Linkoaho, Niko Viljola, Topi Raitanen), 2) JoKa 9.55,69 (Samuel Auvinen, Roni Tirkkonen, Konsta Hämäläinen, Mika Kotiranta), 3) LA 9.57,33 (Hannu Granberg, Lassi Kuva, Martti Siikaluoma, Ossi Kekki), 4) LempKi 10.02,19 (Aleksi Kivelä, Joona Sointu, Leevi Keronen, Santtu Heikkinen), 5) JKU 10.03,74 (Luukas Kontro, Pietari Valoranta, Jussi Huuskonen, Eemil Helander), 6) TuUL 10.08,49 (Juuso Hakala, Peetu Toivonen, Johannes Brunila, Mustafe Muuse), 7) GamlakarlIF 10.27,74 (Joni Virkkala, Filiph Johansson, Väinö Venetjoki, Konsta Puutio), 8) LimingNM 11.02,62 (Simeon Rissanen, Jaakko Kotajärvi, Tuomas Aho, Topi Alahuhta), 9) LimingNM II 11.56,14 (Matti Korhonen, Aapo Mäkiniemi, Jani Määttä, Markku Nikkanen). – (* Tämän lajin Suomen ennätykset vahvistetaan tämän vuoden lopussa.)

M19 4×100 m: 1) JakobstDr 42,36 (Adrian Björkgren, Oscar Grannas, Johannes Åhman, Alexander Björkgren), 2) TP 42,66 (Juho Kahelin, Jaakko Linnus, Aleksi Savolainen, Joel Turkka), 3) AlavVi 42,68 (Tomi Simonen, Samuli Takkunen, Eetu Jokela, Taneli Hietala), 4) LA 42,77 (Tuukka Koskinen, Daniel Keane, Juuso Pyyhtiä, Eelis Snåre), 5) EspTa 43,21 (Jonatan Sperryn, Johannes Hakala, Waltteri Koenkytö, Evangelos Spartiotis), 6) JKU 43,49 (Lassi Hakonen, Veeti Lettojärvi, Juho Koivisto, Arttu Peltola), 7) VasaIS 44,16 (Albin Lundberg, Elias Rintanen, Nico Källberg, Ive Ntumba), 8) OP 45,71 (Aapo Savola, Antti Juvonen, Eeli Tohmola, Juho Fyrstén).

M19 3×800 m: 1) KU-58 5.57,29 (Atte Nevala, Rasmus Krogell, Junnu Korvenpää), 2) LUU 5.58,94 (Ike Melnits, Oiva Ylä-Jarkko, Simo Laine), 3) TuUL 5.59,47 (Pyry Suojanen, Elmeri Kero, Tuure Haapanen), 4) JoKa 6.03,02 (Jimi Alastalo, Ilmari Lehmus, Otto Vilpponen), 5) LA 6.14,22 (Ahmad Arash, Aleksi Rajaniemi, Justus Luonela), 6) KuivasjAu 6.17,39 (Atte Ylipahkala, Juho Keränen, Niklas Moilanen), 7) KU-58 II 6.20,25 (Joona Heiskanen, Santtu Heiskanen, Akseli Stark), 8) TP 6.31,41 (Nuutti Lintunen, Elias Marjamäki, Jaakko Linnus), 9) VasaIS 6.32,14 (Rasmus Lerstrand, Viktor Björkell, Petrus Genas).

M17 4×100 m: 1) TP 43,18 (Konsta Kankainen, Konsta Uuttera, Antti Sainio, Jere Haapalainen), 2) JKU 43,83 (Lassi Nalkki, Joonas Lapinkero, Aku Kulju, Topi Tuunanen), 3) HKV 43,90 (Pyry Koskiniemi, Aapo Nikkola, Simeon Vorselman, Lassi Pihlavisto), 4) LUM 43,92 (Roope Kuparinen, Kasperi Vehmaa, Konsta Rutonen, Rasmus Vehmaa), 5) VU 44,45 (Mortti Metsäkoivu, Zakaria Sabally, Huiyi Huang, Miska Koponen), 6) KuivasjAu 45,17 (Sampo Määttä, Konsta Rutanen, Lukas Mahlakaartio, Veeti Saarela), 7) TP II 45,32 (Konsta Tynkkynen, Patrik Järvinen, Mikael Lahdensuo, Santeri Haapamäki), YlöjU (ae. 43,99) keskeytti (Romeo Teräsmaa, Mikko Murto, Elias Sireni, Miro Mäkinen).

M17 3×800 m: 1) TP 6.00,96 (Patrik Järvinen, Konsta Uuttera, Jere Haapalainen), 2) TuUL 6.01,75 (Riku Uusitalo, Pyry Laine, Sisu Moilanen), 3) VU 6.16,20 (Joel Vuohtoniemi, Aapeli Hatanpää, Miska Koponen), 4) LUM 6.20,80 (Lauri Nokkala, Saku Koukku, Martti Majuri), 5) LA 6.25,70 (Teemu Mälkiä, Aaro Tikkanen, Kasper Lindeberg), 6) HKV 6.26,89 (Simeon Vorselman, Leo Heinonen, Oliver Asikainen), 7) GamlakarlIF 6.28,35 (Miro Heikkilä, Jimi Rousu, Kasper Biskop), 8) BorgåAk 6.40,77 (Victor Lindroos, Linus Ekholm, Oscar Nyholm), 9) IFRaseb 6.43,89 (Oliver Heikkinen, Rasmus Tenkanen, Simon Ekholm), 10) TP II 6.47,81 (Eino Perämaa, Tarmo Takala, Eelis Harjunmaa), 11) LiperTa 6.50,78 (Eemeli Hirvonen, Aapo Heikkinen, Aleksanteri Sippola), 12) KarhKa 6.56,25 (Elmo Ylä-Kotola, Miro Naski, Veeti Hostikka), 13) HämTa 7.05,33 (Joel Seppälä, Eeti Hänninen, Onni Englund), 14) VasaIS 7.20,62 (Theo Gullberg, Lauri Hiisvirta, Otto Österbacka).

M15 4×100 m: 1) LA 46,14 (Tobias Moreno, Matias Salminen, Markus Vainio, Santtu Kekkonen), 2) EsboIF 46,57 (Pekka Peltola, Rasmus Vuonoranta, Jasper Vilén, Jonatan Österholm), 3) HKV 46,76 (Lauri Kylmäpuro, Viljami Lestinen, Eino Sormunen, Henrik Lounela), 4) VetelU 47,52 (Mahmoud Bakar, Joosef Ahmed, Kasper Björkbacka, Oskari Tikkakoski), 5) NaantLö 47,71 (Veikko Paana, Wiljam Söderholm, Julius Aaltonen, Niko Kaunisto), 6) LUM 47,72 (Aatu Pohjonen, Aleksi Hilska, Eelis Hyvärinen, Perttu Aakko), 7) JKU 48,09 (Valtteri Kinnunen, Lauri Papponen, Oliver Koskinen, Tommi Järvenpää), 8) SeinäjSU 48,20 (Matia Keltto, Oliver Metsälä, Lauri Takala, Helmeri Lonkainen).

M15 4×80 m aj (76,2 cm): 1) 1) HKV 44,67 (Lauri Kylmäpuro, Eero Sormunen, Viljami Lestinen, Eino Sormunen), 2) KuivasjAu 47,06 (Otso Kylmänen, Eetu Ylikunnari, Ronni Mäntyranta, Teemu Koskela), 3) LUM 47,08 (Perttu Aakko, Eelis Hyvärinen, Aatu Pohjonen, Aleksi Hilska), 4) LA 47,91 (Markus Vainio, Saku Puustinen, Oliver Koskelainen, Touko Tarvonen).

B-finaali: 1) VantSa 48,41 (Tumi Siranko, Abdulrahman Imoro, Eeli Mäkelä, Aleksi Karvo), 2) LempKi 48,63 (Eelis Kuusjärvi, Aarne Kalela, Eero Ranta, Niklas Piirainen), 3) RiihimKi 48,70 (Vilho Haaksluoto, Elias Hietanen, Arttu Haaksluoto, Jusa Niemi), HKV II (ae. 49,14) hylättiin (Aarni Anttila, Ohto Heiskanen, Peik Riska, Henrik Lounela).

Naiset, 

4×100 m: 1) VeitsilKV 46,04 (kkk & ka-5), (Veera Pudas, Elisabet Salmela, Tiia Järvinen, Mette Baas), 2) HIFK 46,24 (Jasmin Showlah, Viivi Lehikoinen, Nea Mattila, Henriikka Parpala), 3) JKU 46,39 (Laura Koivisto, Roosa Mähönen, Anniina Kortetmaa, Sanni Mahonen), 4) TP 46,86 (Olivia Ben Khalifa, Ilona Luoma, Frida Hämäläinen, Reetta Hurske), 5) HKV 47,35 (Kamilla Nurminen, Anniina Laitinen, Kira Kruuti, Petra Häggqvist), 6) VasaIS 48,33 (Mathilda Kvist, Maisa Laakso, Malva Nylund, Jeanine Nygård), 7) EsboIF 48,33 (Jessica Rautelin, Kira Kytölä, Eliisa Räsänen, Iida Kalliomäki), 8) OP 48,89 (Taru Väisänen, Jandeh Jallow, Riikka Kokko, Sini Oikarinen).

4000 m viesti: 1) LA 11.32,07 (SE*), (Veera Perälä, Sanna Erkinheimo, Helmi Vuorimaa, Emma Katajalaakso), 2) TuUL 11.42,51 (Lotta Sundqvist, Ada Rautiainen, Viola Westling, Lotta-Maria Maine), 3) HKV 11.45,27 (Mona Jäppinen, Anniina Laitinen, Rauha Buchwald, Suvi Selvenius), 4) JKU 11.48,89 (Siiri Rainio, Maija Jussila, Lotta Mäkinen, Heini Ikonen), 5) KälvTa 12.35,96 (Melissa Kykyri, Päivi Knutar, Johanna Ala-Pöntiö, Kaisa Honkaharju), 6) TP 12.50,32 (Kiia Keinonen, Ilona Luoma, Frida Hämäläinen, Lotta Mäkelä), 7) PolvijU 12.51,67 (Eevi Kettunen, Saara Walling, Annina Walling, Sini Rahkonen), 8) OP 12.53,18 (Iida Haataja, Riikka Kokko, Elina Heikkinen, Lumi Laitinen), 9) EspTa 12.59,05 (Lotta Penttinen, Nella Varjas, Martta Valtonen, Emma Hakala), 10) IFRaseb 13.32,70 (Saimi Lupala, Lotta Lahtinen, Anna Dahlström, Cassandra Nynäs), 11) HaukipVe 14.40,97 (Maria Hiivala, Sofia Lehtisaari, Henriikka Majava, Maria Harju). – (* Tämän lajin Suomen ennätykset vahvistetaan tämän vuoden lopussa.)

N19 4×100 m: 1) KuivasjAu 46,95 (Sonja Stång, Essi Niskala, Ronja Koskela, Aino Vuorjoki), 2) TuUL 47,30 (Olivia Heino, Edit Nurminen, Emmi Valtonen, Ilona Ruohola), 3) SeinäjSU 48,21 (Saana Takala, Meeri Elomaa, Sofia Ylinen, Inka Metsämäki), 4) EurajVe 48,24 (Eliisa Kallio, Linne Kallio, Aada Puosi, Sofia Määttä), 5) VantSa 48,26 (Milja Majuri, Aava Lajunen, Olivia Marttila, Jenna Vakkilainen), 6) HIFK 48,28 (Iina Holopainen, Aino Koskela, Vilma Hakala, Silja Jaatinen), 7) TP 48,31 (Lotta Alasaukko-Oja, Vilma Väliharju, Venla Väliharju, Vilma Itälinna), JKU (ae. 48,18) keskeytti (Johanna Kulmala, Amanda Kulju, Riikka Savolainen, Heidi Salminen).

N19 3×800 m: 1) LA 6.55,24 (Pinja Kotinurmi, Iiris Koski, Ilona Mononen), 2) HKV 7.11,36 (Unna Korja, Hanna-Maija Siltanen, Elina Mettälä), 3) JoKa 7.13,73 (Veera Häkkinen, Veera Kontkanen, Lotta Tarvainen), 4) TuUL 7.19,72 (Elsa Karjalainen, Heljä-Viivi Unkila, Emmi Valtonen), 5) JKU 7.20,49 (Ida-Sofia Simola, Emmi Pennanen, Venla Saari), 6) EspTa 7.25,82 (Viivi Patronen, Noora Niininen, Sofia Rinne), 7) SeinäjSU 7.58,10 (Anni Mäenpää, Kristiina Kunnari, Inka Metsämäki).

N17 4×100 m: 1) HIFK 47,02 (Liina Tervo, Inka Pöyry, Teresa Perttilä, Nora Lindhal), 2) OP 47,84 (Bettina Siltala, Laura Loponen, Minja Kurtti, Martta Koskela), 3) JoKa 48,69 (Sara-Sofia Hyvönen, Reetta Ryynänen, Tiia Säde, Riika Tirkkonen), 4) ImatrU 49,02 (Venla Savolainen, Meeri Riiali, Aino Venäläinen, Nelli Anttonen), 5) JakobstDr 49,51 (Jamira Suarez, Tilda Höglund, Nea Hassila, Priscilla Boateng), 6) LaitJy 49,63 (Verna Vuorela, Lotta Metsärinta, Aamu Airisto, Carolina Grönroos), 7) HämTa 50,39 (Iiris Veijola, Aino Ojaniemi, Vilma Toivonen, Maria Djusko), KeravU (ae. 49,65) hylättiin (Sini-Minea Saarikoski, Aicha Kalala, Safi Kalala, Polina Petrova).

N17 3×800 m: 1) LA 7.03,33 (Ea Vuori, Minttu Kaukonen, Sini Rajaniemi), 2) BorgåAk 7.11,74 (Emelie Hägglund, Ida Finell, Carla Jalkanen), 3) TuUL 7.15,64 (Annika Koistinen, Linnea Kero, Tinja Pirttikoski), 4) LUM 7.26,73 (Nelli Viskari, Tiitu Hjerppe, Anni Berg), 5) TP 7.31,31 (Iida Kujanpää, Jenna Saarilahti, Anni Nurminen), 6) VU 7.36,52 (Ronja Orivuori, Natalja Rozhnova, Miina Kilpeläinen), 7) HKV 7.39,62 (Venny Auvinen, Mona Korelin, Terhi Vehko), 8) TuUL II 7.45,04 (Heta Mäkinen, Iida Ruoho, Liina Ahtiainen), 9) JakobstDr 7.52,00 (Jamira Suarez, Mia Backman, Nea Hassila), 10) VantSa 7.55,06 (Maiju Mäkelä, Eva Peltopuro, Jade Nyman), 11) KuopRe 7.58,75 (Jemina Herranen, Nea Vartiainen, Elli Laukkanen), LimingNM hylättiin (Sara Säkkinen, Sofia Kivelä, Eveliina Kujala).

N15 4×100 m: 1) HIFK 49,33 (Charlotte Kajander, Venla Reunanen, Kiia Äikää, Maija Rantonen), 2) TP 49,69 (Monamaria Pyhältö, Krista Lehti, Kristiina Tamski, Iida Kastarinen), 3) VehmaistU 49,81 (Miriam Puolimatka, Silja Saarinen, Emmi Savenius, Emmi Mäkinen), 4) JoKa 49,96 (Nuuna Piipponen, Olivia Panhelainen, Oona Kareinen, Jonna Aalto), 5) TuUL 50,47 (Emilin Ayelbassa, Meeri Haapio, Emmi Tiljander, Enni Virjonen), 6) EsboIF 50,77 (Lotte Wikstedt, Emilia Siggberg, Malin Rantala, Nathalie Jakobsson), 7) EspTa 50,98 (Kia Suni, Edit Palmen, Elli Rantala, Emilia Chandras), 8) LA 52,11 (Vilja Hautaniemi, Hilla Tuominen, Alexandra Vilander, Celina Salonen).

B-finaali: 1) PoYU 51,04 (Milja Miikkulainen, Vilma Koski, Rauha Rajainmäki, Milja Perälä), 2) HKV 51,19 (Iida Tossavainen, Chantelle Peter, Venla Virrantuomi, Elle Ceder), 3) IlmajKi 51,21 (Sanja Mäenpää, Veera Ketonen, Susanna Kivioja, Oona-Maria Köykkä), 4) SeinäjSU 51,29 (Camilla Vähä-Laakso, Amelie Koivuluoma, Matilda Koivisto, Kiia Perttula), 5) JanJa 51,61 (Meeri Koliseva, Aada Aarnio, Nea Nummenpää, Tuuli Kulju), 6) VeitsilKV 51,89 (Lotta Pudas, Ella Martimo, Tilda Junnonaho, Anniina Piipponen), 7) EspTa III 52,01 (Tara Sohlo, Elle Saari, Olivia Rautiainen, Matilda Lahti), 8) LarsmoIF 52,09 (Venla Vikström, Vilma Björkskog, Josefina Kackur, Alma Byggmästar). – (PoYU oli kokonaiskilpailun 8:s.)

N15 4×80 m aj (76,2 cm): 1) TP 48,51 (Theresa Peltoniemi, Iida Kastarinen, Kristiina Tamski, Juuli Markkula), 2) HIFK 48,89 (Charlotte Kajander, Adriana Kalymialaris, Kiia Äikää, Venla Reunanen), 3) LA 49,67 (Vilja Hautaniemi, Hilla Tuominen, Alisa Rauhamaa, Celina Salonen), EspTa (ae. 49,37) ei osallistunut finaaliin (Mia Flink, Matilda Helminen, Elli Rantala, Emilia Chandras).

B-finaali: 1) EspTa II 50,73 (Isabella Strömberg, Edit Palmen, Elle Saari, Kaisa Kivinen), 2) VU 50,97 (Iina Rantonen, Amelie Dosseh, Saana Säilä, Jade Oravainen), 3) AlajAn 51,88 (Sara Vuorela, Anniina Viitasaari, Milja-Maria Lahti, Katariina Leppäaho), 4) LempKi 52,10 (Ainu Verho, Pinja Kukko, Venla Vaittinen, Erin Lönnqvist). – (EspTa II oli kokonaiskilpailun 4:s, VU 5:s, AlajAn 6:s ja LempKi 7:s.)

Alkukilpailut:  

Miehet, 

4×100 m, alkuerät (erien 3 parasta ja 2 aikavertailusta finaaliin):  

1. alkuerä: 1) BorgåAk 40,52 (kkk & ka-8) (William Thor, Viktor Thor, Viktor Kantele, Jonathan Brace), 2) VU 41,31 (Kristian Bäck, Tuukka Huuskola, Aleksi Kuusinen, Roope Saarinen), 3) HKV 41,41 (Matias Linkoaho, Jonathan Hyvärinen, Hannes Siitonen, Lassi Kaukonen), 4) SibVa 41,60 (Rasmus Martin, Eljas Aalto, Mikael Granqvist, Oliver Enqvist), 5) JanJa 41,98 (Juho Rönkä, Heikki Nieminen, Ilkka Alingué, Lasse Hämelahti), 6) SeinäjSU 42,71 (Veeti Pihlaja, Aukusti Jaskari, Viljami Parpala, Aleksi Lehto).

2. alkuerä: 1) JKU 40,77 (Santeri Kuusiniemi, Elmo Lakka, Ilari Manninen, Konsta Alatupa), 2) OP 42,04 (Veli Vuorenmaa, Samuel Purola, Niko Kangasoja, Joni Heikkinen), 3) HIFK 42,05 (Pavel Mäkinen, Jevgeni Aleksandrov, Pekka Sinkkonen, Eric Back), 4) LiePa 42,07 (Tuomas Lehtonen, Samuli Raikunen, Markus Hurri, Valtteri Kalliokulju), 5) SomEsa 46,44 (Juho Leppä, Eemeli Salomäki, Julian Rauhaniemi, Teemu Holttinen), PolvijU keskeytti (Joonas Liukkonen, Rasmus Lehikoinen, Matias Ahtinen, Ville Sirviö).

M17 4×100 m, alkuerät (erien 3 parasta ja 2 aikavertailusta finaaliin):  

1. alkuerä: 1) TP 43,41 (Konsta Kankainen, Konsta Uuttera, Antti Sainio, Jere Haapalainen), 2) HKV 43,85 (Pyry Koskiniemi, Aapo Nikkola, Simeon Vorselman, Lassi Pihlavisto), 3) VU 44,83 (Mortti Metsäkoivu, Zakaria Sabally, Huiyi Huang, Miska Koponen), 4) TuUL 45,45 (Aarne Autio, Kasper Kouvonen, Vilho Ahtinen, Aatu Penttilä), 5) BorgåAk 46,17 (Linus Henriksson, Thomas Isaksson, Elliot Schmidt, Linus Ekholm), 6) HämTa 48,16 (Tuomas Rätto, Eeti Hänninen, Onni Englund, Joel Seppälä), LA hylättiin (Carlos Peltonen, Eerik Mäkelä, Atte Tuominen, Teemu Mälkiä).

2. alkuerä: 1) YlöjU 43,99 (Romeo Teräsmaa, Mikko Murto, Elias Sireni, Miro Mäkinen), 2) JKU 44,23 (Lassi Nalkki, Joonas Lapinkero, Aku Kulju, Topi Tuunanen), 3) LUM 44,59 (Roope Kuparinen, Kasperi Vehmaa, Konsta Rutonen, Rasmus Vehmaa), 4) KuivasjAu 45,10 (Sampo Määttä, Konsta Rutanen, Lukas Mahlakaartio, Veeti Saarela), 5) TP II 45,22 (Konsta Tynkkynen, Patrik Järvinen, Mikael Lahdensuo, Santeri Haapamäki), 6) IFRaseb 45,80 (Daniel Grönvik, Max Sjöström, Simon Ekholm, Oliver Öhman), 7) KarhKa 46,02 (Aatu Sihvonen, Veikko Sundberg, Eliel Mulari, Veeti Hostikka), 8) RiihimKi 49,79 (Joonatan Lindberg, Miska Jahkonen, Juuso Tuominen, Juho Mantila).

M15 4×100 m, alkuerät (erien 2 parasta ja 2 aikavertailusta finaaliin):

1. alkuerä: 1) EsboIF 47,06 (Pekka Peltola, Rasmus Vuonoranta, Jasper Vilén, Jonatan Österholm), 2) LUM 47,16 (Aatu Pohjonen, Aleksi Hilska, Eelis Hyvärinen, Perttu Aakko), 3) VetelU 47,78 (Mahmoud Bakar, Joosef Ahmed, Kasper Björkbacka, Oskari Tikkakoski), 4) KuivasjAu II 47,96 (Roope Raatikainen, Ronni Mäntyranta, Otso Kylmänen, Eetu Ylikunnari), 5) LempKi 49,01 (Otso Luodeslampi, Niklas Piirainen, Jesse Mäenpää, Jesse Salo), 6) VantSa 49,20 (Eeli Mäkelä, Tumi Siranko, Abdulrahman Imoro, Noel Joensuu), 7) Mikkelin Kilpa-Veikot 51,20 (Ville Viitakoski, Antti Puustinen, Eetu Valtola, Lauri Alm), 8) KarhKa 53,67 (Aatu Räsänen, Eino Mannonen, Valtteri Partanen, Veikka Porkka).

2. alkuerä: 1) LA 46,21 (Tobias Moreno, Matias Salminen, Markus Vainio, Santtu Kekkonen), 2) NaantLö 47,67 (Veikko Paana, Wiljam Söderholm, Julius Aaltonen, Niko Kaunisto), 3) JKU 47,87 (Valtteri Kinnunen, Lauri Papponen, Oliver Koskinen, Tommi Järvenpää), 4) HKV II 48,26 (Aarni Anttila, Eero Sormunen, Peik Riska, Kalle Wesanko), 5) JoKa 51,77 (Vinski Hynninen, Onni Nyyssönen, Renne Kankkunen, Topias Mustonen), 6) IK Falken 52,30 (Max Byström, Emil Klemets, Arvid Kock, Tony Ahlvik), EspTa hylättiin (Joa Järvenkylä, Luka Kaseva, Markus Hakala, Teodor Veselinovic).

3. alkuerä: 1) HKV 46,49 (Lauri Kylmäpuro, Viljami Lestinen, Eino Sormunen, Henrik Lounela), 2) SeinäjSU 47,93 (Matia Keltto, Oliver Metsälä, Lauri Takala, Helmeri Lonkainen), 3) OP 48,03 (Topi Timonen, Aleksi Pohjola, Jussi Raudaskoski, Veeti Purola), 4) TuUL 48,70 (Riku Naula, Emil Aaltonen, Julius Antola, Alvar Itämeri), 5) RiihimKi 49,80 (Vilho Haaksluoto, Jusa Niemi, Elias Hietanen, Arttu Haaksluoto), 6) TP 50,41 (Vili Lahtinen, Paavo Lahti, Leevi Ortju, Jami Pesonen), KuivasjAu hylättiin (Teemu Koskela, Otto Passoja, Luka Saarela, Lauri Oja).

M15 4×80 m aj (76,2 cm), alkuerät (4 parasta aikavertailusta finaaliin ja 4 seuraavaa B-finaaliin):

1. alkuerä: 1) LA 48,34 (Markus Vainio, Saku Puustinen, Oliver Koskelainen, Touko Tarvonen), 2) LempKi 49,45 (Eelis Kuusjärvi, Aarne Kalela, Eero Ranta, Niklas Piirainen), 3) RiihimKi 49,60 (Vilho Haaksluoto, Elias Hietanen, Arttu Haaksluoto, Jusa Niemi), 4) TP 52,38 (Jami Pesonen, Marius Riihimäki, Paavo Lahti, Leevi Ortju).

2. alkuerä: 1) HKV 45,11 (Lauri Kylmäpuro, Eero Sormunen, Viljami Lestinen, Eino Sormunen), 2) JKU 49,84 (Juuso Tapanila, Tommi Järvenpää, Lauri Papponen, Oliver Koskinen), 3) OP 50,11 (Väinö Kekkonen, Jussi Raudaskoski, Juuso Mäkelä, Topi Timonen), 4) JoKa 52,86 (Topias Mustonen, Vinski Hynninen, Renne Kankkunen, Onni Nyyssönen).

3. alkuerä: 1) LUM 47,45 (Aatu Pohjonen, Perttu Aakko, Eelis Hyvärinen, Aleksi Hilska), 2) KuivasjAu 47,77 (Otso Kylmänen, Eetu Ylikunnari, Ronni Mäntyranta, Teemu Koskela), 3) VantSa 48,50 (Tumi Siranko, Abdulrahman Imoro, Eeli Mäkelä, Aleksi Karvo), 4) HKV II 49,14 (Aarni Anttila, Ohto Heiskanen, Peik Riska, Henrik Lounela).

Naiset, 

4×100 m, alkuerät (erien 3 parasta ja 2 aikavertailusta finaaliin):

1. alkuerä: 1) HIFK 46,08 (kkk) (Jasmin Showlah, Viivi Lehikoinen, Nea Mattila, Henriikka Parpala), 2) JKU 46,49 (Laura Koivisto, Roosa Mähönen, Anniina Kortetmaa, Sanni Mahonen), 3) EsboIF 47,58 (Jessica Rautelin, Kira Kytölä, Eliisa Räsänen, Iida Kalliomäki), 4) OP 48,24 (Taru Väisänen, Jandeh Jallow, Riikka Kokko, Sini Oikarinen), 5) KU-58 49,14 (Rosa Salonen, Iina-Kaisa Mäkelä, Hilda Mäkelä, Anne-Mari Lehtiö), 6) IFRaseb 50,11 (Anna Dahlström, Lotta Lahtinen, Cassandra Nynäs, Saimi Lupala), 7) TP II 50,23 (Amanda Lapinleimu, Kiia Keinonen, Vilma Pietilä, Pinja Heinonen), 8) LapuanVi 52,18 (Taru Killinen, Kati Perälä, Anni Takamaa, Nella Tuuri).

2. alkuerä: 1) VeitsilKV 46,33 (ka-10) (Veera Pudas, Elisabet Salmela, Tiia Järvinen, Mette Baas), 2) TP 46,76 (Olivia Ben Khalifa, Ilona Luoma, Frida Hämäläinen, Reetta Hurske), 3) HKV 47,10 (Kamilla Nurminen, Anniina Laitinen, Kira Kruuti, Petra Häggqvist), 4) VasaIS 48,11 (Mathilda Kvist, Maisa Laakso, Malva Nylund, Jeanine Nygård), 5) JKU II 48,71 (Aino Rasmus, Nora-Julia Isoluoma, Maija Jussila, Gia Reinholm), 6) KuivasjAu 49,83 (Karoliina Bogdanoff, Eveliina Bogdanoff, Rosa Kilpi, Ilona Kamunen), EspTa hylättiin (Minea Fogelholm, Anna Pursiainen, Saara Keskitalo, Julia Ihantola).

N19 4×100 m, alkuerät (erien 3 parasta ja 2 aikavertailusta finaaliin):

1. alkuerä: 1) TuUL 47,22 (Olivia Heino, Edit Nurminen, Emmi Valtonen, Ilona Ruohola), 2) JKU 48,18 (Johanna Kulmala, Amanda Kulju, Riikka Savolainen, Heidi Salminen), 3) VantSa 48,54 (Milja Majuri, Aava Lajunen, Olivia Marttila, Jenna Vakkilainen), 4) SeinäjSU 48,79 (Saana Takala, Meeri Elomaa, Sofia Ylinen, Inka Metsämäki), 5) TP 48,85 (Lotta Alasaukko-oja, Vilma Väliharju, Venla Väliharju, Vilma Itälinna), 6) HKV 49,35 (Eeva Samberg, Roosa Toivonen, Elina Mettälä, Essi Eriksson), 7) KarhKa 52,26 (Maria Suntio, Roosa Pirinen, Marlena Nieminen, Gita Reinholm).

2. alkuerä: 1) KuivasjAu 47,78 (Sonja Stång, Essi Niskala, Ronja Koskela, Aino Vuorjoki), 2) HIFK 48,48 (Iina Holopainen, Aino Koskela, Vilma Hakala, Silja Jaatinen), 3) EurajVe 48,76 (Eliisa Kallio, Linnea Kallio, Aada Puosi, Sofia Määttä), 4) LA 49,31 (Ilona Saarikunnas, Senja Roos, Pinja Ruoho, Juulia Inkinen), 5) JoKa 49,90 (Veera Häkkinen, Peppi-Rosa Penttinen, Emilia Kiiski, Veera Kauhanen), 6) Kaipolan Vire 50,67 (Tessa Moisio, Olivia Asikainen, Elvi Warwick, Kerttu Rantakangas), 7) Pohjan Koitto 52,14 (Sanni Hirttiö, Siiri Poikela, Eerika Rahko, Kiia Perkaus).

N17 4×100 m, alkuerät (erävoittajat ja 4 aikavertailusta finaaliin):

1. alkuerä: 1) HIFK 48,19 (Liina Tervo, Inka Pöyry, Teresa Perttilä, Jonna Jäkkö), 2) LaitJy 49,43 (Verna Vuorela, Lotta Metsärinta, Aamu Airisto, Carolina Grönroos), 3) OP II 49,88 (Emilia Rauhala, Olivia Veneskoski, Alisa Niemi, Venla Laukka), 4) RiihimKi 50,52 (Venla Lähdemäki, Vanessa Lindberg, Emmi Hietanen, Helmi Lievonen), HKV hylättiin (Siiri Siirtola, Kerttu Niemi, Terhi Vehko, Edessa Gashi), JKU hylättiin (Noora Salmi, Hilma Kinnunen, Pihla Tiihonen, Jenni Kiminkinen), LimingNM II hylättiin (Anniina Jernvall, Pinja Pitkälä, Anna Helander, Sonja Sovisalo).

2. alkuerä: 1) JakobstDr 49,03 (Jamira Suarez, Tilda Höglund, Nea Hassila, Priscilla Boateng), 2) HämTa 49,76 (Iiris Veijola, Aino Ojaniemi, Vilma Toivonen, Maria Djusko), 3) LUM 50,59 (Tytti Repo, Milja Mahlavuori, Anni Berg, Anne-Karin Kilkki), 4) LimingNM 52,36 (Emmi Rantala, Veera Piltonen, Ella Nissinaho, Saimi Lithovius), 5) VasaIS 52,97 (Ciia Karlsson, Lina Lithén, Hanna Håkans, Ebba Sundén), 6) RiihimKi II 56,66 (Sanni-Veera Viertola, Eerika Vilen, Vilja-Matilda Koskela, Annika Vilen), TP hylättiin (Helmi Tarkiainen, Anni Kantola, Sanni Lento, Anni Nurminen).

3. alkuerä: 1) ImatrU 48,65 (Venla Savolainen, Meeri Riiali, Aino Venäläinen, Nelli Anttonen), 2) JoKa 48,87 (Sara-Sofia Hyvönen, Reetta Ryynänen, Tiia Säde, Riika Tirkkonen), 3) KeravU 49,65 (Sini-Minea Saarikoski, Aicha Kalala, Safi Kalala, Polina Petrova), 4) LapuanVi 49,94 (Viivi Louko, Inka-Maria Ylitalo, Linnea Hirvelä, Tytti Vilpakka), 5) VantSa 51,88 (Takwa Adam, Emma Väänänen, Lumo Keisanen, Jade Nyman), 6) BorgåAk 52,56 (Fanny Böhling, Gisela Bergström, Ida Finell, Emelie Hägglund), 7) KuopRe 52,78 (Mila Peltoniemi, Jemina Herranen, Hanna Sipponen, Sara Tiilikainen).

4. alkuerä: 1) OP 47,45 (Bettina Siltala, Laura Loponen, Minja Kurtti, Martta Koskela), 2) TP II 50,25 (Rosa Myllymäki, Oona Lento, Iida Kujanpää, Jenna Saarilahti), 3) Savonlinnan Riento 50,27 (Erin Kainulainen, Helmi Laine, Emma Halonen, Aada Heiskanen), 4) TuUL 50,44 (Daniela Fernandez Furu, Pinja Naula, Liina Ahtiainen, Tinja Pirttikoski), 5) EsboIF 50,86 (Alexandra Nylund, Leonie Winell, Ella Westerlund, Betty Aschan), 6) KuivasjAu 52,79 (Sofia Mehtälä, Pauliina Autti, Lotta Mikkonen, Eveliina Arvola), 7) LiePa 54,01 (Pinja Rintamaa, Vilma Rönnemaa, Helmi Heinonen, Anna Yli-Kauppila).

N15 4×100 m, alkuerät (8 parasta aikavertailusta finaaliin ja 8 seuraavaa B-finaaliin):

1. alkuerä: 1) EspTa 49,97 (Kia Suni, Matilda Helminen, Elli Rantala, Emilia Chandras), 2) IlmajKi 51,16 (Sanja Mäenpää, Veera Ketonen, Susanna Kivioja, Oona-Maria Köykkä), 3) VeitsilKV 51,84 (Lotta Pudas, Ella Martimo, Tilda Junnonaho, Anniina Piipponen), 4) VU 52,30 (Jade Oravainen, Saana Säilä, Amelie Dosseh, Iina Rantonen), 5) IFRaseb 53,46 (Jill Friberg, Carolina Friman, Emelie Bergholm, Mathilda Silfer), 6) Vehkalahden Veikot 58,49 (Tytti Seppälä, Maria Tasa, Netta Kormu, Neea Lanki), HeTa hylättiin (Milka Koivukoski, Aura Arvas, Elena Taskinen, Tara Lämsä).

2. alkuerä: 1) JoKa 49,73 (Nuuna Piipponen, Olivia Panhelainen, Oona Kareinen, Jonna Aalto), 2) TuUL 50,62 (Emilin Ayelbassa, Meeri Haapio, Emmi Tiljander, Enni Virjonen), 3) EspTa III 51,73 (Tara Sohlo, Elle Saari, Olivia Rautiainen, Matilda Lahti), 4) SeinäjSU 51,83 (Camilla Vähä-Laakso, Amelie Koivuluoma, Matilda Koivisto, Kiia Perttula), 5) OP 52,83 (Ella Alavesa, Armi Koskela, Anni Niskala, Milla Kangas), 6) Kalajoen Junkkarit 53,77 (Essi Rahkola, Taija Nousiainen, Frida Isojärvi, Jenniina Tuura), 7) Vasa Idrottssällskap II 56,53 (Ingrid Kass, Lotta Lithén, Linnea Ståhl, Molly Forslund), 8) RiihimKi II 57,50 (Ida Aarnio, Annika Piiroinen, Siiri Kantanen, Aada Grönroos).

3. alkuerä: 1) VehmaistU 49,76 (Miriam Puolimatka, Silja Saarinen, Emmi Savenius, Emmi Mäkinen), 2) LA 50,26 (Vilja Hautaniemi, Helmiina Saarikunnas, Celina Salonen, Jenni Väänänen), 3) AlajAn 52,18 (Sara Vuorela, Milja-Maria Lahti, Ilona Takala, Katariina Leppäaho), 4) TP II 53,02 (Theresa Peltoniemi, Ella Mikkola, Juuli Saloniemi, Sini Rantala), 5) JoKa II 53,76 (Elina Ruusuvuori, Jessica Pappinen, Venla Simonen, Mimmi Marttinen), 6) VetelU 54,17 (Rebekka Pöyhönen, Viivi-Leena Kari, Vanessa Pöyhönen, Elli Siirilä), 7) EsboIF II 55,24 (Lina Kiviaho, Matilda Pennanen, Sara Mäkelä, Linda Juvala), KuivasjAu IV hylättiin (Ruut Salmi, Isla Mehtälä, Rebekka Lohi, Anna Spets).

4. alkuerä: 1) HIFK 49,32 (Charlotte Kajander, Venla Reunanen, Kiia Äikää, Maija Rantonen), 2) PoYU 50,88 (Milja Miikkulainen, Vilma Koski, Rauha Rajainmäki, Milja Perälä), 3) LarsmoIF 51,96 (Venla Vikström, Vilma Björkskog, Josefina Kackur, Alma Byggmästar), 4) NaantLö 52,63 (Matilda Mehto, Lotta Kantonen, Eden Kytö, Isla Lehtonen), 5) LUM 53,08 (Veera Heinonen, Sara Kyllönen, Hanna Sedig, Katja Honkanen), 6) KuivasjAu II 54,30 (Siiri Kylmänen, Neea Möttönen, Emma-Tuulia Eriksson, Milla Hämäläinen), 7) IK Falken 55,65 (Linnea Strandvall, Ellen Kock, Moa Hjulfors, Nathalie Ainasoja).

5. alkuerä: 1) JanJa 51,62 (Meeri Koliseva, Aada Aarnio, Nea Nummenpää, Tuuli Kulju), 2) EspTa II 52,66 (Kaisa Kivinen, Anni Nurminen, Isabella Strömberg, Mia Flink), 3) PoYU II 53,71 (Nea-Kaisa Kataja, Milja Helin, Petra Broman, Linnea Tuominen), 4) LUU 53,97 (Lilli Lindgren, Elli Paananen, Alisa Salminiemi, Liisi Halen), 5) SibVa 54,60 (Fanny Holm, Lotta Lehtimäki, Lumi Koskelainen, Ida Stenfors), 6) JoKa III 56,65 (Kerttu Kaihola, Aida Ahlhom, Iiris Voutilainen, Nella Voutilainen), Savonlinnan Riento keskeytti (Inca Ikonen, Essi Nurmela, Oona Immonen, Mette Voutilainen).

6. alkuerä: 1) HKV 51,17 (Iida Tossavainen, Chantelle Peter, Venla Virrantuomi, Elle Ceder), 2) JKU 52,06 (Eevi Ylitalo, Siiri Kihlman, Vilma Pykäläinen, Alina Pentti), 3) KuopRe 52,40 (Tuuli Kämäräinen, Maija Lahtela, Selma Mäntyselkä, Miia Kaskela), 4) RiihimKi 53,87 (Eevi Aarnio, Tähkä-Alina Koskela, Olivia Lindholm, Laura Mantila), 5) KarhKa 54,08 (Kira Kaipiainen, Eevi Lehtinen, Iisa Auranen, Niia Auranen), 6) Pohjan Koitto 54,71 (Leanna Kesti, Olivia Laine, Sointu Oinas, Helmi Kunnari), 7) KuivasjAu III 55,47 (Anna Myllyniemi, Olivia Tuomela, Elsa Okkonen, Anessa Kisner).

7. alkuerä: 1) TP 49,62 (Monamaria Pyhältö, Krista Lehti, Kristiina Tamski, Iida Kastarinen), 2) EsboIF 50,36 (Lotte Wikstedt, Emilia Siggberg, Malin Rantala, Nathalie Jakobsson), 3) LiePa 52,14 (Veera Sovijärvi, Hilma Karonen, Liisa Alare, Ella-Sofia Hyövelä), 4) TuUL II 52,94 (Henriikka Heinonen, Aada Haavisto, Aava Koskinen, Ida Leppänen), 5) KuivasjAu 53,62 (Nella Muhos, Laura Raatikainen, Fanni Hokkanen, Siiri Kukkola), 6) IlmajKi II 54,20 (Jiina Niemelä, Iida Vainionpää, Olivia Laasanen, Nea Haapamäki), 7) VasaIS 54,27 (Elisabeth Kvist, Elvira Åbrandt, Emelie Wiik, Tilde Nordman), 8) IK Falken II 56,54 (Sofie Lövsund, Matilda Ainasoja, Jeanessa Finne, Oona Sandell).

N15 4×80 m aj (76,2 cm), alkuerät (4 parasta aikavertailusta finaaliin ja 4 seuraavaa B-finaaliin):

1. alkuerä: 1) HKV 52,57 (Iida Tossavainen, Minni Ruska, Chantelle Peter, Marianne Salmi), 2) LiePa 53,76 (Oona Lampinen, Liisa Alare, Hilma Karonen, Ella-Sofia Hyövelä), 3) VetelU 55,51 (Viivi-Leena Kari, Rebekka Pöyhönen, Elli Siirilä, Vanessa Pöyhönen), 4) KarhKa 57,34 (Kira Kaipiainen, Iisa Auranen, Eevi Lehtinen, Niia Auranen).

2. alkuerä: 1) JKU 53,62 (Siiri Kihlman, Eevi Ylitalo, Alina Pentti, Moona Heikkinen), 2) JoKa II 56,99 (Elina Ruusuvuori, Iiris Voutilainen, Mandi Mäkinen, Kerttu Kaihola), 3) Savonlinnan Riento 58,05 (Essi Nurmela, Inca Ikonen, Mette Voutilainen, Oona Immonen), 4) Vehkalahden Veikot 1.05,89 (Maria Tasa, Satu Kuokka, Netta Kormu, Neea Lanki).

3. alkuerä: 1) EspTa 49,37 (Mia Flink, Matilda Helminen, Elli Rantala, Emilia Chandras), 2) RiihimKi 53,56 (Tähkä-Alina Koskela, Eevi Aarnio, Laura Mantila, Olivia Lindholm), 3) HeTa 58,35 (Milka Koivukoski, Aura Arvas, Elena Taskinen, Saima Helminen).

4. alkuerä: 1) LA 50,74 (Helmiina Saarikunnas, Celina Salonen, Alisa Rauhamaa, Vilja Hautaniemi), 2) AlajAn 51,83 (Sara Vuorela, Anniina Viitasaari, Milja-Maria Lahti, Katariina Leppäaho), 3) JoKa 52,14 (Mimmi Marttinen, Aida Ahlhom, Venla Simonen, Oona Kareinen), 4) Pohjan Koitto 52,31 (Sointu Oinas, Taru Repo, Helmi Kunnari, Olivia Laine).

5. alkuerä: 1) EspTa II 51,27 (Isabella Strömberg, Edit Palmen, Elle Saari, Kaisa Kivinen), 2) TP II 52,38 (Oona Moisio, Ella Mikkola, Angeliina Ruotsalainen, Juuli Saloniemi), 3) LUM 53,32 (Veera Heinonen, Jemina Nurmela, Katja Honkanen, Sara Kyllönen), 4) RiihimKi II 58,06 (Annika Piiroinen, Aada Grönroos, Ida Aarnio, Elina Malinen).

6. alkuerä: 1) VU 51,84 (Iina Rantonen, Amelie Dosseh, Saana Säilä, Jade Oravainen), 2) LempKi 52,06 (Ainu Verho, Pinja Kukko, Venla Vaittinen, Erin Lönnqvist), 3) OP 53,36 (Anni Niskala, Ella Alavesa, Milla Kangas, Armi Koskela), 4) EsboIF 53,49 (Emilia Siggberg, Sara Mäkelä, Matilda Pennanen, Linda Juvala).

7. alkuerä: 1) TP 49,60 (Theresa Peltoniemi, Iida Kastarinen, Kristiina Tamski, Juuli Markkula), 2) SibVa 56,98 (Fanny Holm, Lotta Lehtimäki, Lumi Koskelainen, Elin Tillander), 3) IK Falken 59,50 (Linnea Strandvall, Sofie Lövsund, Nathalie Ainasoja, Yasmine Bodbacka).

8. alkuerä: 1) HIFK 49,28 (Charlotte Kajander, Adriana Kalymialaris, Kiia Äikää, Venla Reunanen), 2) NaantLö 57,40 (Lotta Kantonen, Matilda Mehto, Essi Mäkilä, Isla Lehtonen), TuUL hylättiin (Emilin Ayelbassa, Aava Koskinen, Emmi Tiljander, Enni Virjonen).

Artikkeli Raitanen ankkuroi HKV:n mestariksi – Lahden Ahkeran juhlaa naisten kestävyysviesteissä – Tampereen Pyrintö johtaa Kalevan Maljaa julkaistu alunperin sivulla Yleisurheilu.fi