SM-viestien 2. päivä: HIFK:n viestinelikko hätyytteli naisten SE:tä – Sekaviesti Lahden Ahkeran juhlaa

Lukulistalle
ClosePlease login

Helsingin IFK:n 4×400 metrin viestinelikko voitti Suomen mestaruuden ja hätyytteli naisten Suomen ennätystä Oulussa viestinjuoksun SM-kilpailuiden päätöspäivänä. Inka Pöyry, Nea Mattila, Teresa Perttilä ja Viivi Lehikoinen juoksivat mestareiksi ajalla 3.39,67. Miesten 4×400 metriä voitti vantaalainen Kenttäurheilijat -58 ajalla 3.14,48.

HIFK:n voittoaika on seurajoukkueiden kaikkien aikojen tilaston kolmanneksi paras. Vain hiukan nopeammin ovat juosseet Viipurin Urheilijat vuonna 1989 ja Lahden Ahkera vuonna 1993. Viipurin Urheilijoiden SE:stä HIFK jäi vain 0,61 sekuntia. Kilpailu juostiin tihkusateessa ja 11 asteen lämpötilassa.

Mattila nosti HIFK:n johtoon toisella osuudella. Vasta 15-vuotias Perttilä juoksi osuutensa 54,6 ja lisäsi etumatkaa eikä toiseksi juosseen Veitsiluodon Kisa-Veikkojen ankkurilla Mette Baasilla ollut enää mahdollisuuksia Lehikoista vastaan. Baas juoksi viestin nopeimman osuusajan 52,5 ja Lehikoinenkin 53,0.

– Tiedettiin kauden parhaiden tulosten vertailun perusteella, että kaikkien onnistuessa hyvin Suomen ennätys on mahdollinen. Mutta nyt kylmä sää kangisti lihaksia. Lähelle sille päästiin, harmittavan lähelle, vaikka se hyvä juoksu meiltä oli, Mattila tiivisti joukkueen tunnelmat.

Mestaruutta puolustanut Veitsiluodon Kisa-Veikot juoksi kokoonpanossa Erika Utriainen, Ida Ravaska, Elisabet Salmela ja Baas, joka pääsi ankkurina matkaan reilusti parikymmentä metriä Lehikoisen perään. Kemiläisjoukkueenkin aika 3.42,32 sijoittuu seurajoukkueiden kaikkien aikojen tilastossa neljänneksi.

– Eroa oli niin paljon. Ja kun tiesin, että Viivi on hyvässä kunnossa, omassa juoksussa ei ollut ihan parasta terää, Baas sanoi.

SM-pronssin vei Esbo IF:n nelikko ajalla 3.44,85. Joukkueessa juoksivat Eliisa Räsänen, Jessica Rautelin, Kira Kytölä ja Ella Räsänen.

Hyvävauhtisen kilpailun neljäs oli 3.46,46 juossut Lahden Ahkera. Selvästi alle 3.50:n pääsivät myös HKV ja JKU, jonka ankkurina Anniina Kortetmaa juoksi osuutensa 53,8.

Kenttäurheilijat -58 sai ykkösryhmän kasaan 

Kenttäurheilijat -58 palasi miesten 4 x400 metrin Suomen mestariksi neljän vuoden tauon jälkeen. Leo Uusimäki, Tuomas Kaukolahti, Ville Lampinen ja Elias Jrad toivat kapulan maalin äärimmäisen tasaisen taiston jälkeen ajalla 3.14,48.

Jyväskylän Kenttäurheilijat hävisi mestaruuden 0,12 sekunnilla. Joukkue Konsta Alatupa, Ilari Manninen, Pietari Valoranta ja Viljami Kaasalainen juoksi ajan 3.14,60.

– Pariin vuoteen ei ole saatu seuran ykköskenttää kasaan. On ollut loukkaantumisia ja milloin joku on ollut Yhdysvalloissa ja niin edelleen. Vielä tällä viikolla odoteltiin, saadaanko paras jengi kasaan. Ja kun saatiin, tavoitteena oli kulta, Lampinen kertoi.

Kilpailu ratkesi lopulta aivan kalkkiviivoilla, kun Jrad rynnisti voittajaksi ohi Kaasalaisen.

– Olin luottavainen, kun Elias lähti ankkuriosuudelle, vaikka oli tasainen ja jännittävä kisa.

HIFK oli kolmas ajalla 3.15,10. Kapulaa kiidättivät Pekka Sinkkonen, Jevgeni Aleksandrov, Aleksi Sairanen ja Erik Back.

Monosen vahva kolmososuus ratkaisi sekaviestin Lahden Ahkeralle

Lahden Ahkera kirkasti 4×1500 metrin sekaviestin viime vuoden kolmannen sijan mestaruudeksi Oulussa. Nelikko Emma Katajalaakso, Hannu Granberg, Ilona Mononen ja Ossi Kekki voitti kilpailun ajalla 16.53,48. Kilpailu ratkesi käytännössä Monosen hyvällä kolmososuudella, jonka jäljiltä Kekillä ei ollut suurta huolta Jyväskylän Kenttäurheilijoiden ankkurista Eemil Helanderista.

Jyväskylän Kenttäurheilijat oli toinen viime vuoden tapaan. Joukkueessa juoksivat Heini Ikonen, Otto Kaario, Siiri Rainio ja Helander. Kapula tuli maaliin ajassa 16.59,99.

– Oma taktiikkani oli se, että ihan sama mikä on tilanne JKU:ta vastaan, mahdollisimman paljon eroa on saatava. Ei ollut ajatustakaan ruveta peesaamaan vaan vedän oman kovan juoksun, Mononen kertoi.

– Oli ihan huippuviesti. Oli tosi kiva, kun miehet ja naiset pääsevät yhdessä sumplimaan ja vetämään niin kovaa kuin jaloista pääsee. Mukana oli vähän sellaista karnevaalitunnelmaa.

Mestaruutta puolustanut Helsingin Kisa-Veikot oli kolmas ajalla 17.13,58. Joukkueen  muodostivat Suvi Selvenius, Panu Jantunen, Mona Jäppinen ja Eero Saleva, joka loppusuoralla kukisti Turun Urheiluliiton Tuure Haapasen.

Ruohola heittäytyi täpärän voiton Turun Urheiluliitolle

Turun Urheiluliiton Ilona Ruohola heittäytyi komeasti 19-vuotiaiden naisten 4x 400 metrin viestin maaliin ensimmäisenä ajalla 3.52,49. Ankkurien taistossa Ruohola piti takanaan Kuivasjärven Auran Ronja Koskelan, joka toi joukkueensa maaliin ajassa 3.52,52.

Turun Urheiluliiton viestiä veivät Ruoholaa ennen Olivia Heino, Emmi Valtonen ja Edit Nurminen.

– En ole mikään nelosen juoksija, joten olin vähän paineissa, kun piti Koskelaa vastaan juosta. Vika 100 metriä oli kyllä aikamoista tuskaa, mutta maaliin mahdollisimman nopeasti ja sitten katsotaan, kuka on siellä ekana, Ruohola sanoi.

– Maalissa kysyin tytöiltä, kumpi sen vei ja he kertoivat sen minulle.

Keanen ankkuriosuus sinetöi Ahkeralle mestaruuden

Lahden Ahkeran Daniel Keane olisi ollut voittaja, jos SM-kilpailujen railakkaimmista tuuletuksista olisi jaettu palkintoja. Keane ankkuroi Lahden Ahkeran 19-vuotiaiden miesten 4×400 metrin voittoon ajalla 3.25,28. Keanen lisäksi joukkueessa juoksivat Teemu Mälkiä, Kasper Lindeberg ja Aleksi Rajaniemi.

– Kukaan meistä ei miettinyt voittoa. Tuolla teltassa kisaan valmistautuessa heitettiin vaan läppää ja yritettiin olla miettimättä tätä ja ajateltiin, kunhan vaan selvitään tämä hengissä läpi. Voitto oli mukava yllätys, Keane sanoi.

Ankkuriosuudella Kean teki vakuuttavaa jälkeä.

– Oltiin vaihdossa neljäs tai viides. Ensimmäisessä kaarteessa tuntui, että juoksen omaa vauhtia ja muut tulevat selkä edellä vastaan. Ohitin muut enkä sen jälkeen kuullut muista mitään ennen kuin viimeisessä kaarteessa. Sitten ajattelin, että enää en päästä ketään eteen, Keane kertoi.

Vantaan Kenttäurheilijat-58 oli toinen ajalla 3.25,59 joukkueella Veeti Katainen, Leo Rautiainen, Junnu Korvenpää ja Atte Nevala. Tampereen Pyrintö vei SM-pronssin ajalla 3.26,06.

Sainio ankkuroi Tampereen Pyrinnön voittoon

Tampereen Pyrintö voitti 17-vuotiaiden poikien 4×300 metriä ajalla 2.23,58. Joukkueessa juoksivat Patrik Järvinen, Konsta Uuttera, Jere Haapalainen ja Antti Sainio.

– Muut aloittivat viestin tosi hyvin. Itselläni jalat olivat ennen juoksua painavan tuntuiset. Mutta kun tiesin, että takaa tulee jätkiä lujaa, annoin kaikkeni loppuun asti ja se riitti, Sainio hehkutti.

Pyrinnön Jere Haapalainen oli juoksemassa kultaa lauantain ja sunnuntain kaikissa neljässä 17-vuotiaiden SM-viestissä. Aiemmin tänä kesänä hän on voittanut myös neljä henkilökohtaista 17-vuotiaiden Suomen mestaruutta.

Lappeenrannan Urheilu-Miehet oli toinen ajalla 2.25,39. Joukkueessa juoksivat Perttu Aakko, Rasmus Vehmaa, Martti Majuri ja ankkurina Kasperi Vehmaa, jonka epävirallinen osuusaika lentävällä lähdöllä oli 33,5. Kristian Salon 17-vuotiaiden SE telinelähdöllä on 33,91.

Oulun Pyrintö juoksi 17-vuotiaiden tyttöjen 4×300 metrillä nopeimman ajan 2.45,47, mutta tuli hylätyksi ratarikon takia ja voiton vei Tampereen Pyrintö ajalla 2.46,84. Joukkueessa juoksivat Anni Nurminen, Iida Kastarinen, Jenna Saarilahti ja Vilma Väliharju. Turun Urheiluliitto oli toinen ajalla 2.48,63.

Artikkeli HIFK:n viestinelikko hätyytteli naisten SE:tä – Kenttäurheilijat -58 palasi miesten mestariksi – Sekaviesti Lahden Ahkeran juhlaa julkaistu alunperin sivulla Yleisurheilu.fi