Urheilijat apuna pussitustalkoissa: Paavo Nurmi Games ja Orkla Care lahjoittavat tuhat terveyskassia ruoka-apuun

Lukulistalle
ClosePlease login

Paavo Nurmi Games ja Orkla Care lahjoittavat tuhat terveyskassia Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän diakoniayksiköiden ruoka-apuun. Seurakuntayhtymän ruoka-avussa jaettavia kasseja olivat PN Turku Oy:n tiloissa kokoamassa keihäänheittäjät  Jatta-Mari Jääskeläinen ja Sanne Erkkola, kilpakävelijä Jarkko Kinnunen, seiväshyppääjä Tommi Holttinen, juoksija Christian Vänttinen ja moukarinheittäjä Silja Kosonen.

Tapahtuman operatiivisen johtajan Veera Sahlbergin mukaan Paavo Nurmi Games haluaa olla vastuullisesti läsnä kotipaikkansa ihmisten arjessa.

– Paavo Nurmi toimi juoksu-uransa jälkeen hyväntekijänä. Me haluamme jatkaa Paavon jalanjäljissä. Olemme ylpeitä yhteistyöstä Turun ja Kaarinan Seurakuntayhtymän kanssa ja kiitollisia, että voimme omalla panoksellamme auttaa vähävaraisia kotitalouksia, Sahlberg sanoo.

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän diakonia- ja sielunhoidon johtaja Teemu Hälli sanoo, että koronavirusepidemia on tuonut ruoka-avun piiriin entistä enemmän suomalaisia.

– Turussa ja Kaarinassa diakonian avustuspäätösten määrä on noussut neljänneksen ja alueen eri ruokajakeluissa käyvien ihmisten määrä on lähes tuplaantunut. Koronakriisi on osoittanut, että ruoka-avulla ja muulla tuella on iso merkitys taloudellisen epävarmuuden kasvaessa, Hälli sanoo.

Orkla Caren tuotteet ovat vahvasti läsnä suomalaisten arjessa

Orkla Caren lahjoittamista terveyskasseista löytyy paljon erilaisia hygienia- ja terveystuotteita, joista on apua perheiden ja ihmisten arkeen. Terveyskassit sisältävät muun muassa vitamiineja, ihonhoitotuotteita ja kodinpuhdistusaineita.

– Orkla Caren tuotteet ovat vahvasti läsnä suomalaisten arjessa, niin kodin siivouksessa, henkilökohtaisessa hygieniassa kuin terveystuotteissa. Pyykinpesuaineiden, ihonhoitotuotteiden ja vitamiinien hankkiminen voi olla iso taloudellinen panostus, mihin kaikissa elämäntilanteissa ei ole mahdollisuutta. Siksi haluamme tukea näillä tärkeillä arjen tuotteilla vähävaraisia perheitä ja kotitalouksia, Orkla Care Oy:n markkinointijohtaja Marita Hanhineva sanoo.

– Orkla Carella on vahva arvopohja, jossa korostuu yhteiskunnasta välittäminen ja ihmisten hyvinvointi. Liikunta ja urheilu ovat tärkeä osa terveyttä ja hyvinvointia ja olemme halunneet tukea erityisesti lasten ja nuorten liikkumiseen liittyviä hankkeita.

Ennen koronapandemiaa Orkla Care järjesti Paavo Nurmi Games -kisaviikolla maksuttoman lasten ja nuorten liikuntatapahtuman, Paavon Sporttipäivän.

– Paavo Nurmi Gamesin kaltaisen luotettavan ja pitkäaikaisen yhteistyökumppanin kanssa olemme pystyneet auttamaan tuhansia suomalaisia nuoria ja perheitä eri taustoista ja elämäntilanteista riippumatta, Hanhineva sanoo.

Liikuttava lahja osa Paavo Nurmi Charity -hyväntekeväisyystyötä

Liikuttava Lahja ja Charity-ohjelma ovat osa ympärivuotista Paavo Nurmi Festivaalia, jonka tavoitteena on innostaa ja liikuttaa ihmisiä eri taustoista ja elämäntilanteista riippumatta. Paavo Nurmi Games ja Turun ja Kaarinan Seurakuntayhtymä ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 2017.

–  Voimat yhdistämällä on pystytty luomaan toivoa epävarmuuden keskelle mahdollistamalla lasten ja nuorten harrastustoimintaa ja välittämällä tarvitseville arjen perustarvikkeita. Urheilijoiden pakkaamat lahjoituskassit toivat näkyväksi urheilijoiden välittämisen kaikkien hyvinvoinnista, Hälli kertoo.

Orkla Care on tukenut pitkään Paavo Nurmi Charity -hyväntekeväisyystyötä.

– Halusimme ehdottomasti olla mukana myös tänä vuonna, kun koronapandemia on vaikuttanut monen ihmisen ja perheen toimeentuloon. Liikuttava lahja on meille tärkeä tapa auttaa ihmisiä konkreettisesti heidän arjessaan, Hanhineva toteaa.

– Hienoa, että saimme yleisurheiluhuiput kokoamaan lahjoittamiamme terveyskasseja. Mukana on monta urheilijaa, joiden matkassa olemme kulkeneet sponsorina useita vuosia.

Yli 100 000 eurolla rahaa ja tuotteita hyväntekeväisyyteen

Liikuttava lahja -hyväntekeväisyystyö sai alkunsa syksyllä 2019, kun Paavo Nurmi Games, Kalevan kisat 2020 ja Turun ja Kaarinan Seurakuntayhtymä keräsivät yhdessä varoja tukea tarvitsevien perheiden lasten liikuntaan ja urheiluharrastuksiin. Loppuvuoden 2019 keräys tuotti yli 22.000 euroa, mikä mahdollisti tuen jopa 100 perheen liikuntaharrastuksiin.

Liikuttava Lahja -toiminnalla on kerätty ensimmäisten vuosien aikana yli 100.000 euroa rahaa ja tuotteita Turun ja Kaarinan Seurakuntayhtymän diakoniatyöhön.

Vuoden 2021 Liikuttava Lahja huipentuu Turun Tuomiokirkossa järjestettävään hyväntekeväisyyskonserttiin 9. joulukuuta.

Paavo Nurmi Games

Artikkeli Urheilijat apuna pussitustalkoissa: Paavo Nurmi Games ja Orkla Care lahjoittavat tuhat terveyskassia ruoka-apuun julkaistu alunperin sivulla Yleisurheilu.fi