Vaativa reitti odottaa SM-maastojuoksijoita – naisten 4 kilometrillä tiedossa jännittävä ja tasokas kilpailu

Lukulistalle
ClosePlease login

Vappuna Helsingin Paloheinässä hiihdettiin vielä täyttä häkää. Tulevana viikonloppuna samoissa maisemissa taistellaan maastojuoksun Suomen mestaruuksista. Sunnuntain 12 starttiin on ilmoittautunut 600 juoksijaa.

Tasokkain kilpailu on ennakoitavissa naisten 4 kilometrillä. Viime vuonna IK Falkenin Nathalie Blomqvist (artikkelikuvassa) oli mestari ennen Lahden Ahkeran Kristiina Mäkeä, ja tämä kaksikko on mukana jälleen vahvana ennakkosuosikkina.

– Kiva tulla kisailemaan. Rata on kuulemma enemmän maastomainen kuin tavallisesti, ja se on vain hyvä. Tiedossa on myös kova kamppailu muiden naisten kanssa, Blomqvist kertoo.

Kova vastus on luvassa Ilona Monosesta, joka valinnee naisten sarjan, vaikka Lahden Ahkeran juoksija on ilmoittautunut myös omaan sarjaansa 22-vuotiaisiin.

Muita ehdokkaita kärkitaisteluun ovat ainakin viime vuoden pronssimitalisti, Suolahden Urhon Saija Seppä, sekä menneen talven aikana halliradoilla mainiosti kehittynyt Nelli Nordlund, Lahden Ahkera. Myös Lapin Lukon Johanna Peiponen ja Gamlakarleby IF:n Nina Chydenius ovat ilmoittautuneet pikamatkalle, mutta heillä päämatkana lienee kisapäivän alkuun juostava 10 kilometriä.

Blomqvist odottaa innolla kilpailua ja kovaa rataa

Blomqvist vietti keväällä viisi viikkoa vuoristoleireillä Flagstaffissa, Arizonassa, josta hän palasi kotiin reilu kaksi viikkoa sitten. Harjoittelu sujui leirillä hyvin, ja juoksija odottaa ratakautta luottavaisena. Sen on määrä alkaa 1500 metrin startilla Pohjoismaiden mestaruuskisoissa toukokuun lopulla. Alkukausi jatkuu muutenkin tiiviillä kisatahdilla päätähtäimen ollessa heinäkuun puolessa välissä Espoon 22-vuotisten EM-kisoissa.

Viime vuonna Blomqvist otti maastomestaruuden lopulta varsin ylivoimaisesti.

– Maastoissa ei voi etukäteen tietää kuinka kulkee. Juoksureitit vaikuttavat jokaiseen aina hiukan eri tavalla, mutta aina on yhtä jännää kilpailla hyvässä seurassa, Blomqvist hehkuttaa.

Ilona Mononen oli kolme päivää ennen kilpailua vielä hieman epävarmalla mielellä.

– Sairastuin viime viikolla jonkinlaiseen pöpöön, ilmeisesti vilustuminen. Nyt sain tehtyä ensimmäisen kunnollisen laatuharjoituksen pienen tauon jälkeen, ja se sujui yllättävänkin hyvin. Maastoihin olen tulossa, mutta joudun vielä tarkkailemaan tilannettani viimeiset päivät, Mononen totesi maastojen aattopäivinä.

Mononen valinnee naisten kisan, varsinkin kun omaan ikäsarjaan lahtelaisilta ei ole tiedossa edes joukkuetta.

– Naisten kisan haluisin juosta, jos vain olen tervehtynyt kunnolla, Mononen toteaa.

Huippunimet poissa miesten pikamatkalta

Kovaa kisaa odoteltiin myös miesten 4 kilometrille, mutta ennakkotietojen mukaan startti kärsii kärkikaartin poisjäännistä. Helsingin Kisa-Veikkojen Topi Raitanen, viime vuoden mestari Eemil Helander, Jyväskylän Kenttäurheilijat, ja talven hallikisoissa loistanut Lempäälän Kisa Yleisurheilun Santtu Heikkinen vetäytyvät kilpailusta.

Raitaselle kisat olisi käyty hänelle kotoisissa harjoitusmaisemissa, ja onhan järjestäjänä myös hänen oma seuransa HKV, mutta estejuoksun Euroopan mestari pitää tärkeämpänä huolellista keskittymistä kesän ratakauteen.

– En halua ottaa mitään riskiä ennen pian koittavia ratakisoja. Maastoreitti tulee olemaan vaativa, paljon epätasaista alustaa ja jyrkkiä mäkiä. Syksyyn tuollainen kisa olisi sopinut minulle mainiosti, mutta ei juuri ennen tärkeää ratakautta, Raitanen perusteli päätöstään, jonka hän teki yhdessä valmentajansa Janne Ukonmaanahon kanssa tutustuttuaan reittiin perinpohjin juoksukengät jalassa.

Kisakautensa Raitanen aloittaa 20. toukokuuta Saksassa 1500 metrin juoksulla. Seuraavina ovat vuorossa estekisat Norjassa 3. kesäkuuta ja kuusi päivää myöhemmin kova Timanttiliigan startti Pariisissa.

Helander ei edes ilmoittautunut kisaan säästääkseen oikuttelevia akillesjänteitään vaativalla radalla. Heikkinen puolestaan kärsii valmentaja Veli-Matti Rannan mukaan pienestä nopeusvedoissa syntyneestä lihasvammasta. Se ei haittaa harjoittelua eikä tulevaa kilpailuohjelmaa, mutta maastoissa ei haluta lisäriskiä ottaa.

Pikamatkan palkintopöytä jää nyt avoimeksi muille yrittäjille. Vahvimpia mitalikanditaatteja ovat HKV:n Eero Saleva, hiljattain ratakympin ennätystään parannellut Lahden Ahkeran Hannu Granberg sekä halleissa ja keväällä hyvää kuntoa pitkästä aikaa väläytellyt Samu Mikkonen, Tampereen Pyrintö.

Mustafe Muuse hallitsi SM-maastojen 10 kilometriä viime vuonna Nakkilassa. Vahvin ennakkosuosikki hän on tänäkin vuonna.

Muuse ja Peiponen 10 km:n suosikit

Kisapäivä alkaa 10 kilometrin starteilla. Naisissa vahvin ennakkosuosikki on Johanna Peiponen. Haastetta antavat Nina Chydenius ja vuorijuoksun ammattilainen, Pudasjärven Urheilijoiden Susanna Saapunki. Yllätysvalmis voi olla Taru Palsa, HKV.

Saapunki oli viime vuonna pronssilla ja juoksi vastikään tukikohdassaan Italiassa mainion maantiekympin aikaan 33.31.

Miesten ennakkosuosikki on viime vuoden mestari Turun Urheiluliiton Mustafe Muuse, joka ehti vetäistä vajaa kuukausi sitten jo 5000 metrin rataennätyksensä 14.01 ja katukymppikin kulki aikaan 30.13. Vahvimmin häntä haastavat Alajärven Ankkurien Antti Ihamäki, Lempäälän Kisa Yleisurheilun Leevi Keronen ja myös viime vuoden hopeamitalisti Lahden Ahkeran Ossi Kekki, vaikkei hän olekaan kilpaillut vielä tämän vuoden aikana.

Muuse on ilmoittautunut myös pikamatkalle, mutta pitkän matkan mestaruus kiinnostanee enemmän.

Johanna Peiponen laittoi viime vuonna mestariksi juosseen Camilla Richardssonin tiukille naisten pitkällä matkalla. Tänä vuonna Richardsson ei ole mukana, mutta Peiponen on mestarisuosikki.

Juoksureitti synnyttänyt keskustelua

Perinne on, että SM-maastojen reitit aiheuttavat keskustelua. Nyt sitä lienee luvassa tavallista enemmän ja sitä on käyty jo ennakkoonkin. Tällä kertaa ei juosta tasaisilla ulkoilureiteillä kuten niin monta kertaa aikaisemmin.

Kisajärjestäjien verkkosivut antavat hyvää informaatiota:

”Reitti on alustaltaan suurimmaksi osaksi karheikkoa/heinikkoa/nurmea. Mukana lähtöalueella on hiekkakenttä ja ensimmäinen pitkä nousu on purualustainen. Myös epätasaista ja pehmeää alustaa löytyy. Hiekkatiepohjaa reitillä on hyvin vähän. Suosituskengät kilpailuun piikkarit.”

Profiilikarttakin on selkeä. Se kertoo korkeuseroksi 19 metrin, mutta todellisuudessa reitti on rankempi toistuvien jyrkähköjen nousujen ja laskujen takia. Rasittavuutta lisää vielä se, että nurmiosuudet ja puru ovat talven jäljiltä kosteita ja epätasaisia.

Kestävyysjuoksujen lajivalmentaja Rami Virlander ei ole paikan päällä rataan vielä tutustunut, mutta tietää sen luonteen.

– Rata on haastava. Täytyy kuitenkin muistaa, että esimerkiksi viime joulukuussa EM-maastoissa Torinossa rata oli hyvin samantyyppinen, paljon epätasaista ja vaihtelevaa alustaa ja ärhäköitä mäkiä.

Aikuisurheilijat ja juniorit kisaavat lauantaina

Maastotapahtuma alkaa lauantaina juostavilla Aikuisurheiluliiton (SAUL) mestaruusmaastoilla sekä Flying Finns juniorimaastoilla, joissa sarjoja on 5–13-vuotiaille.

 

Kisajärjestäjien sivut

https://www.hkv.fi/sm-maastot2023

Tulospalvelu

https://live.tuloslista.com/

SM-maastot YLE:n kanavilla, sunnuntai 7.5.

YLE2, klo 15.00
YLE Areena, klo 10.55

Artikkeli Vaativa reitti odottaa SM-maastojuoksijoita – naisten 4 kilometrillä tiedossa jännittävä ja tasokas kilpailu julkaistu alunperin sivulla Yleisurheilu.fi