Veera Mattilalle ja Mikko Kauppiselle 19-vuotisten 800 m mestaruudet – Aleksi Kivelä ja Helmi Vuorimaa 22-sarjan voittajat

Lukulistalle
ClosePlease login

Kaarlen kentälle saapui vesisade ennen 800 metrin finaaleja nuorten SM-kilpailujen toisena päivänä Vaasassa.

19-vuotiaiden miesten kärkikaksikko juoksi omat ennätyksensä. Vieremän Koiton Mikko Kauppinen löi LUM:n Martti Majurin rinnanmitalla ajoin 1.55,22–1.55,26. Kauppinen voitti perjantaina myös 1500 metriä. Yhteensä kuusi miestä paransi 800 metrin ennätyksiään.

Ennätysvertailun kolme parasta Benjamin Lee, Leonard Markén ja Veikko Korpikallio eivät eri syistä osallistuneet 19-vuotiaiden miesten kilpailuun.

Kauppinen hallitsi juoksua alusta loppuun pitämällä itse vauhtia. Majuri yritti raivokkaasti ja kävi rinnalla loppusuoran puolessa välissä, mutta Kauppinen piti pintansa myös viimeisillä metreillä.

– Ei ikinä pääse helpolla. Ja jalat ovat samaa mieltä, hapot iskivät takareisiin, juoksuratojen luonnonlapsi Kauppinen kommentoi hengästyneenä.

– Nyt oli pakko vetää, koska Veikko (Korpikallio) ei ollut mukana. Mieluisin matka minulle on 1500 metriä, mutta en tiedä onko se paras matkani, myös 5000 metriä kokeillut Kauppinen kertoi.

Veera Mattila löi Ronja Koskelan 800 metrin loppukirissä

19-vuotiaiden naisten 400 metrin kärkikaksikko Ronja Koskela ja Veera Mattila ottivat yhteen 800 metrillä. Voittovuorossa oli nyt Vammalan seudun Voiman Mattila, jolle mestaruutta puolustanut Kuivasjärven Auran Koskela hävisi 0,66 sekuntia. Kolmas oli estejuoksun hopeamitalisti Nora Kytäjä Lempäälän Kisasta.

Hitaan alkuvauhdin vuoksi voittoaika oli vain 2.14,88. Aiemmin tänä kesänä Mattila ja Koskela ovat juosseet kymmenisen sekuntia nopeammin 2.05,13 ja 2.05,46. Mattila tahditti kilpailua alusta lähtien.

– Halusin pitää sellaista vauhtia, joka sopi minulle. Ensimmäiset 600 metriä menimmekin hölkkäillen, mutta jäipä voimia viimeiselle 200 metrille, Mattila kertasi juoksuaan.

Mattila sai kuitattua nyt eilisen tappionsa Koskelalle.

– Olemme juosseet pitkin kautta tasaisia kisoja 400 ja 800 metrillä, joten tiukka kilpailu oli tiedossa nytkin, biologian opinnot Turussa juuri aloittanut Mattila totesi.

”Mihin sä jäit”, joutui Mattila kysymään Koskelasta maalissa.

– Jätin kirini liian myöhäiseksi. En saanut millään enää Mattilaa kiinni, Koskela totesi.

Koskela  ”nukahti” ennen loppukirin alkua ja jäi turhan kauaksi pahimmasta vastustajastaan.

Aleksi Kivelän kiri puri jälleen

Lempäälän Kisan Aleksi Kivelä todisti jälleen kykynsä loppusuoran kirikamppailuissa voittamalla 22-vuotiaiden miesten 800 metriä ajalla 1.52,02. Perjantaina Kivelä voitti myös 1500 metriä.

Toiseksi tullut HKV:n Niko Viljola hävisi Kivelälle 0,23 sekuntia ja kolmanneksi tullut Naantalin Löylyn Elias Tuominen 0,85 sekuntia. 1500 metrin hopeamitalisti Väinö Venetjoki Gamlakarleby IF:stä oli neljäs.

– Taas tuntui meno raskaalta, kuten eilenkin. Matkalla vauhti kuitenkin rauhoittui ja sain rentoutettua. Aloin sitten katsella, milloin pojat aloittavat kirinsä. Viljola siitä lähtikin, mutta minulla oli tunne, että tämä homma on meikäläisen, Kivelä kertoi maalissa.

Viime vuonna Kivelä voitti peräti viisi 22-vuotiaiden mestaruutta, joista kahdesti ulkona ja kolmesti hallissa. Tänä vuonna hän on parantanut ennätyksiään 1500 metrillä noin neljällä sekunnilla ja 800 metrillä sekunnilla.

– Onnistumiseni ovat tulleet kisoissa, joissa olen päässyt kiihdyttämään loppua kohti.

Viljola totesi, että tämä kisa oli hänelle optimaalinen, joten jossiteltavaa ei hopeasta jäänyt.

– Kunto ei vaan ole ihan sitä mitä olen toivonut. Kevät meni huonosti, joten se jätti jälkensä kuntoon. Hallien jälkeen meni 2 viikkoa koronassa, 5 viikkoa nilkkavamman takia ja vielä jalkapohjan tulehduskin vaivasi, Viljola totesi.

Helmi Vuorimaalle ensimmäinen mestaruus

Lahden Ahkera juoksi kaksoisvoiton 22-vuotiaiden naisten 800 metrillä: Joensuun Kalevan kisojen nelonen Helmi Vuorimaa voitti ajalla 2.08,74 ja Kalevan kisojen viitonen Veera Perälä tuli toiseksi ajalla 2.10,25. Vuorimaa voitti ensimmäisen henkilökohtaisen mestaruutensa.

Kolmen naisen kirikamppailun pronssimitalista käänsi edukseen JKU:n Siiri Rainio ajalla 2.12,73. Neljäs oli ennätyksensä 2.13,05 juossut Tampereen Pyrinnön Sara Kurth ja viides kolminkertainen tyttösarjojen tämän matkan mestari Lotta Mäkinen JKU:sta.

– Kisa meni odotetulla taktiikalla. Päätin etten lähde vetämään, ja se menikin suunnitelmani mukaan. Kirini irtosi helpon tuntuisesti, mestari Vuorimaa kertasi juoksuaan.

– Perusjuoksu tämä oli. Märkä ratakin haittasi jonkin verran, kun alitajuisesti väistelee ensimmäisen radan lätäköitä.

 

VAASA 27.8.2022 22-v. ja 19-v. SM-kilpailut, 2. päivä

(Lämpötila 17-19°C.)

M22,

100 m (

100 m (-0,6 m/s): 1) Niilo Mustalahti SeinäjSU 10,79, 2) Arttu Peltola JKU 10,88, 3) Lasse Hämelahti TP 10,95, 4) Lassi Kaukonen HKV 11,07, 5) Alexander Björkgren JakobstDr 11,17 (ae. 11,15), 6) Joonas Liukkonen PolvijU 11,26, 7) Severi Mäntylä BorgåAk 11,29 (ae. 11,10), Eeli Purola OP ei osallistunut finaaliin (ae. 11,00).

800 m: 1) Aleksi Kivelä LempKi 1.52,02, 2) Niko Viljola HKV 1.52,25, 3) Elias Tuominen NaantLö 1.52,87, 4) Väinö Venetjoki GamlakarlIF 1.54,00, 5) Lassi Kuva LA 1.54,40, 6) Eelis Uitto VU 1.54,82, 7) Junnu Korvenpää KU-58 1.55,04, 8) Olli Ahlgren LA 1.55,70, 9) Elias Jrad HKV 1.57,11 (C-erän voittaja), 10) Matias Mononen LA 1.57,21 (B-erän voittaja), 11) Onni Mäkelä KälvTa 1.57,98, 12) Saku Miettinen LUM 1.59,18, 13) Olli Harju KU-58 2.00,46, 14) Joona Sointu LempKi 2.01,76, 15) Johannes Ehrs IFVOM 2.01,85, 16) Eetu Lindholm TuUL 2.02,33, 17) Onni Ikonen JKU 2.03,48, 18) Rasmus Lerstrand VasaIS 2.04,14, 19) Aleksanteri Sihvonen HKV 2.04,71, 20) Valtteri Luomala KauhWi 2.04,91, 21) Akseli Ylipeltola KauhajKa 2.06,36, 22) Samuli Kero VammSV 2.06,41, 23) Aleksi Salmela GamlakarlIF 2.06,65.

Seiväs: 1) Albin Lundberg VasaIS 515, 2) Joonatan Kemppainen PihtipTu 475, 3) Iiro Suutarinen ÄhtärU 465, 4) Juuso Toivonen ÄhtärU 455, 5) Santtu Räsänen JoKa 445, 6) Andrei Kiviharju EsboIF 370.

Pituus: 1) Juuso Toivonen ÄhtärU 709 (0,5 m/s), 2) Kristian Peltola JKU 690, 3) Ville Toivonen ÄhtärU 672, 4) Tomi Valkama KauhWi 660, 5) Arttu Mattila ÄänekU 659, 6) Ville Eikkula TP 658, 7) Aleksi Savolainen TP 644, 8) Daniel Kosonen TP 636, 9) Jimi Huuho PyhäselU 618, 10) Heikki Vuorinen ÄänekU 589.

Moukari: 1) Juhana Karjanlahti AlajAn 63,37, 2) Kimi Rinnekari NurmijYU 61,30, 3) Elmeri Eskola SäkylU 60,57, 4) Juha Närhi LempKi 55,06, 5) Joona Tuusjärvi HIFK 50,87, 6) Veikka Rajala TP 50,81, 7) Oskari Kaarila NurmijYU 49,73.

M19,

100 m (-0,3 m/s): 1) Valtteri Louko LapuanVi 10,51, 2) Niko Kangasoja OP 10,70, 3) Ive Ntumba VasaIS 10,99 (ve. 10,97), 4) Niklas Viikisalo PoYU 11,04, 5) Heikki Kumara LaihLu 11,08 (ve. 10,97), 6) Joonas Rajaniemi OP 11,18, 7) Topi Huttunen VieremKo 11,48 (ve. 11,17), 8) Daniel Keane LA 36,88 (ve. 11,13).

800 m: 1) Mikko Kauppinen VieremKo 1.55,22, 2) Martti Majuri LUM 1.55,26, 3) Pyry Laine TuUL 1.57,92, 4) Daniel Äikäs HKV 1.58,82, 5) Teemu Pihlajamäki LapuanVi 1.59,58, 6) Jimi Alastalo JoKa 2.00,16, 7) Jere Raunio HKV 2.00,73, 8) Patrik Järvinen TP 2.00,96, 9) Simo Laine HIFK 2.01,23 (B-erän voittaja), 10) Teemu Mälkiä LA 2.01,48, 11) Kasper Lindeberg LA 2.01,59, 12) Onni Huovinen JoKa 2.01,94, 13) Elmeri Kero TuUL 2.02,00, 14) Niklas Moilanen KuivasjAu 2.03,89, 15) Oskari Rannila VetelU 2.03,97, 16) Miki Niemensivu TuUL 2.06,26, 17) Joel Vuohtoniemi VU 2.06,95, 18) Markus Serenius HIFK 2.07,08, 19) Joonas Palmu ValkealKa 2.08,72.

Seiväs: 1) Juho Alasaari LaihLu 530, 2) Juuso Tornberg RaahVe 455, 3) Otto Junnila SibVa 450, 3) Eerik Mäkelä LA 450, 5) Otto Hiivola KalannVa 435, 6) Johannes Mäkelä HKV 425, 7) Eetu Tornberg RaahVe 415, 8) Eeli Heikkilä TuUL 400, 9) Väinö Vähä-Kouvola VehmKi 370, 10) Artjom Kiviharju EsboIF 355,

Pituus: 1) Eetu Jokela AlavVi 719 (1,2 m/s), 2) Arttu Tauriainen PernU 700, 3) Eemil Porvari HartVo 687, 4) Simeon Vorselman HKV 678, 5) Aku Kulju JKU 670, 6) Benjamin Olli VasaIS 668, 7) Miro Tanninen JoKa 667, 8) Leo Rautiainen KU-58 653, 9) Akseli Hyytiä LaitJy 646, 10) Juho Kallio LapuanVi 641, 11) Sakari Vallius JoKa 640, 12) Deshawn Holopainen JoKa 639.

Moukari (6 kg): 1) Max Lampinen KU-58 72,80, 2) Arttu Härkönen SavRi 68,32, 3) Lauri Hirvelä JämsänkIl 63,97, 4) Simo Piirainen KaipVi 62,22, 5) Jaakko Tenhunen LappajVe 61,89, 6) Mikko Huhta NurmijYU 59,22, 7) Riku Tenhunen SiilinjPo 54,84, 8) Eemil Sairio KankaanpSL 53,64, 9) Olavi Yli-Mannila AlajAn 52,86, 10) Jani Laakso TammRy 50,82.

N22,

100 m (-0,5): 1) Jenna Kokkonen KajKi 11,85, 2) Pirkitta Marjanen PoYU 11,92, 3) Sara Francis JKU 12,13, 4) Petra Häggqvist HKV 12,15, 5) Kiia Paanila JoKa 12,64 (ae. 12,63), 6) Veera Pudas VeitsilKV 12,68 (ae. 12,51), 7) Sandra-Sofia Nieminen OP 12,72, 8) Emilia Kiiski JoKa 25,93 (ae. 12,55).

800 m: 1) Helmi Vuorimaa LA 2.08,74, 2) Veera Perälä LA 2.10,25, 3) Siiri Rainio JKU 2.12,73, 4) Sara Kurth TP 2.13,05, 5) Lotta Mäkinen JKU 2.13,53, 6) Viivi Patronen EspTa 2.24,13, 7) Alisa Pennanen FoSa 2.25,67, 8) Suvi Rantala HämTa 2.27,14, 9) Riina Heikkonen LUM 2.27,63.

Pituus: 1) Jessica Kähärä MiKV 629 (0,6 m/s), 2) Neea Käyhkö SavRi 621, 3) Roosa Mähönen JKU 571, 4) Essi Vehmaa LUM 567, 5) Nea Lento TP 563, 6) Saara Keskitalo EspTa 555, 7) Venla Väliharju TP 549, 8) Wilma Jungar EsboIF 531, 9) Mimosa Wirkkala ToholU 527, 10) Milka Riiali ImatrU 523, 11) Ida Ounaslehto EsboIF 517, Erin Karjalahti NurmijYU ilman tulosta.

Kuula: 1) Emilia Kangas SeinäjSU 16,04, 2) Kaisu Eskelinen MaaningMa 14,53, 3) Laura Lepistö PoYU 13,32, 4) Sanni Kuparinen JanJa 12,83, 5) Mimosa Wirkkala ToholU 12,24, 6) Felicia Meriheinä LiljIK 12,01, 7) Sara Killinen LapuanVi 12,00, 8) Nelli Talvitie HyvinkSU 11,74, 9) Ronja Koivisto TP 10,95, 10) Emilia Anttila BorgåAk 10,91, 11) Taija Tirkkonen KeitKu 10,45, 12) Veera Matintalo TuUL 9,80, 13) Pilke Kössi PaimU 9,17.

Moukari: 1) Silja Kosonen TuUL 67,35, 2) Sara Killinen LapuanVi 66,73, 3) Aada Koppeli JKU 61,39, 4) Kaisu Eskelinen MaaningMa 56,08, 5) Julia Kivinen KaustPV 55,58, 6) Emma Uosukainen EsboIF 50,65, 7) Tia-Maria Paldanius IisVi 50,06, 8) Anni Sinelampi LA 49,03, 9) Emma Pääkkö VahdTu 46,27, 10) Elina Verainen NouSu 43,84, 11) Iida Uosukainen EsboIF 43,08, 12) Anni Liikanen KuusamEV 41,45.

N19,

100 m (-0,7 m/s): 1) Anna Pursiainen EspTa 11,66, 2) Eliisa Kallio EurajVe 12,18 (ve. 12,17), 3) Julia Ihantola EspTa 12,28 (ve. 12,19), 4) Emma Tainio PaimU 12,33 (ve. 12,12), 5) Nelli Anttonen ImatrU 12,35 (ve. 12,30), 6) Heidi Salminen JKU 12,39 (ve. 12,36), 7) Minea Fogelholm EspTa 12,40 (ve. 12,26), 8) Inka-Maria Ylitalo LapuanVi 12,55 (ve. 12,46).

800 m: 1) Veera Mattila VammSV 2.14,88, 2) Ronja Koskela KuivasjAu 2.15,54, 3) Nora Kytäjä LempKi 2.16,44, 4) Sini Karjalainen IisVi 2.17,98, 5) Ella Mykkänen IisVi 2.18,04, 6) Vilma Pere EuRa 2.18,26, 7) Jenni Jaatinen KalajJu 2.22,45, 8) Fiia Kajula RaisKu 2.25,07, 9) Mona Korelin HKV 2.26,00, 10) Lotta-Emilia Mäkelä TP 2.27,14, 11) Olivia Ettanen KarhU 2.27,33, 12) Anni Berg LUM 2.27,48, 13) Eveliina Pääkkö VahdTu 2.32,16.

Pituus: 1) Saga Vanninen TP 611 (1,1 m/s), 2) Vilma Itälinna TP 608, 3) Meeri Elomaa SeinäjSU 597, 4) Saana Peura TervolTe 582, 5) Vilma Väliharju TP 568, 6) Emmi Valtonen TuUL 565, 7) Ilona Saarikunnas LA 564, 8) Sanni Lento TP 549, 9) Piia Kalliomäki ÄänekU 548, 10) Inkeri Ahokas PoYU 546, 11) Johanna Nieminen JKU 546, 12) Sonja Jääskeläinen KarstKi 530.

Kuula: 1) Saga Vanninen TP 14,10, 2) Gita Reinholm KarhKa 13,11, 3) Oona Viljanen OrivPo 13,10, 4) Tuuli Kammonen MiKV 12,97, 5) Johanna Tikkala NärpKr 12,60, 6) Enni Aula PohjanKo 12,10, 7) Emmi Pohjolainen LauttakLu 11,72, 8) Janna Huuho PyhäselU 10,30, 9) Jonna Virén LiljIK 10,15, 10) Sanni Hirttiö PohjanKo 9,46, 11) Sanni Markkanen HKV 8,46.

Moukari: 1) Charlotta Sandkulla KronÅs 53,15, 2) Marika Virtanen SomEsa 52,50, 3) Emmi Malo LopU 51,85, 4) Aino-Kaisa Sihvonen VirtainU 51,11, 5) Emmanuela Koomson KristLä 48,92, 6) Jaana Leppinen KarijTa 48,29, 7) Henna Salminen TammRy 46,11, 8) Nellinoora Maunula HIFK 45,96, 9) Sara Puustinen BorgåAk 45,20, 10) Emma Backlund BorgåAk 43,65, 11) Lyydia Herrala TöysVe 36,33.

Alkukilpailut:

M22,

100 m, alkuerät:

  1. erä (-0,8): 1) Niilo Mustalahti SeinäjSU 10,98, 2) Eeli Purola OP 11,00, 3) Severi Mäntylä BorgåAk 11,10, 4) Joonas Liukkonen PolvijU 11,34, 5) Konsta Gröndahl PaimU 11,41, 6) Atte Sormunen UKK 11,42, 7) Joel Turkka TP 11,52, 8) Joonatan Huila SäkylU 11,66.
  2. erä (-0,6): 1) Arttu Peltola JKU 10,97, 2) Lasse Hämelahti TP 11,07, 3) Lassi Kaukonen HKV 11,14, 4) Alexander Björkgren JakobstDr 11,15, 5) Jasper Leppäkangas KankaanpSL 11,45, 6) Juho Fyrstén OP 11,69, 7) Toni Appelqvist EsboIF 11,73, 8) Jan-Mattias Asp VasaIS 12,11 (luokan 46 Suomen mestari).

M19,

100 m, välierät:

  1. erä (-0,3): 1) Niko Kangasoja OP 10,98, 2) Niklas Viikisalo PoYU 11,13, 3) Topi Huttunen VieremKo 11,17, 4) Joonas Jäppinen HIFK 11,28 (ae. 11,22), 5) Tomi Simonen AlavVi 11,45 (ae. 11,38), 6) Aukusti Jaskari SeinäjSU 11,46 (ae. 11,40), 7) Anton Mustonen LA 11,52 (ae. 11,49), Juho Koivisto JKU keskeytti (ae. 11,25).
  2. erä (-0,3): 1) Valtteri Louko LapuanVi 10,61, 2) Heikki Kumara LaihLu 10,97, 3) Ive Ntumba VasaIS 10,97, 4) Daniel Keane LA 11,13, 5) Joonas Rajaniemi OP 11,19, 6) Matias Ahtinen PolvijU 11,26, 7) Adrian Björkgren JakobstDr 11,35, 8) Miki Laakso HKV 11,48.

100 m, alkuerät:

  1. erä (0,2): 1) Valtteri Louko LapuanVi 11,07, 2) Ive Ntumba VasaIS 11,10, 3) Joonas Rajaniemi OP 11,27, 4) Elias Zetterman TammRy 11,53, 5) Lassi Pihlavisto HKV 11,67, 6) Daniel Saaristo IkaalU 11,82, 7) Jonatan Sperryn EspTa 11,86, 8) Konsta-Eemeli Rutonen LUM 11,93.
  2. erä (-0,4): 1) Niko Kangasoja OP 11,11, 2) Joonas Jäppinen HIFK 11,22, 3) Tomi Simonen AlavVi 11,38, 4) Aukusti Jaskari SeinäjSU 11,40, 5) Lassi Lehtimäki EspTa 11,54, 6) Rasmus Lehikoinen PolvijU 11,58, 7) Leo Vanhanen RaumU 11,64.
  3. erä (-1,0): 1) Niklas Viikisalo PoYU 11,20, 2) Topi Huttunen VieremKo 11,22, 3) Juho Koivisto JKU 11,25, 4) Matias Ahtinen PolvijU 11,34, 5) Anton Mustonen LA 11,49, 6) Stephen Kurki NaantLö 11,51, 7) Hannes Nieminen LeppävaarSi 11,76, 8) Joel Jussila EspTa 12,82.
  4. erä (-0,3): 1) Heikki Kumara LaihLu 11,27, 2) Daniel Keane LA 11,30, 3) Adrian Björkgren JakobstDr 11,44, 4) Miki Laakso HKV 11,48, 5) Johannes Hakala EspTa 11,51, 6) Akseli Eskelinen LUM 11,55, 7) Aatu Penttilä TuUL 11,60, 8) Henri Matikainen EspTa 11,94.

N22,

100 m, alkuerät:

  1. erä (-0,5): 1) Sara Francis JKU 12,15, 2) Kiia Paanila JoKa 12,63, 3) Neea Puskala ÄhtärU 12,90, 4) Edit Nurminen TuUL 13,00, 5) Eeva Samberg HKV 13,10, 6) Erin Karjalahti NurmijYU 13,10, 7) Nea Rekola TuSKU 13,11, 8) Venla Väliharju TP 13,11.
  2. erä (0,1): 1) Pirkitta Marjanen PoYU 12,14, 2) Petra Häggqvist HKV 12,15, 3) Veera Pudas VeitsilKV 12,51, 4) Wilma Jungar EsboIF 13,03, 5) Ilona Kamunen KuivasjAu 13,05, 6) Siiri Lithovius LimingNM 13,31, 7) Saara Vahtokari RaumU 13,49, 8) Nea Hänninen KarhU 13,87.
  3. erä (-0,2): 1) Jenna Kokkonen KajKi 12,11, 2) Emilia Kiiski JoKa 12,55, 3) Sandra-Sofia Nieminen OP 12,72, 4) Sara Siltala HKV 12,89, 5) Laura Koivukoski EurajVe 12,93, 6) Kerttu Kinnunen JKU 12,93, 7) Adonika Lehtonen TuUL 13,05, 8) Saara Hämäläinen EspTa 13,99.

N19,

100 m, välierät:

  1. erä (-0,5): 1) Anna Pursiainen EspTa 11,70, 2) Eliisa Kallio EurajVe 12,17, 3) Julia Ihantola EspTa 12,19, 4) Nelli Anttonen ImatrU 12,30, 5) Heidi Salminen JKU 12,36, 6) Amanda Kulju JKU 12,82, 7) Minea Vertala JKU 12,84, 8) Sofia Määttä EurajVe 12,93.
  2. erä (-0,6): 1) Emma Tainio PaimU 12,12, 2) Minea Fogelholm EspTa 12,26, 3) Inka-Maria Ylitalo LapuanVi 12,46, 4) Sofia Ylinen SeinäjSU 12,74, 5) Erika Välkkynen HämTa 12,75, 6) Ella Paukku EsboIF 12,76, 7) Senja Roos LA 12,89, Katja Luukkola LeppävaarSi ei osallistunut välieriin (ae. 12,57).

100 m, alkuerät:

  1. erä (-1,7): 1) Emma Tainio PaimU 12,50, 2) Eliisa Kallio EurajVe 12,57, 3) Inka Metsämäki SeinäjSU 13,08, 4) Tessa Moisio KaipVi 13,11, 5) Viivi Sandberg EspTa 13,36, 6) Juulia Inkinen LA 13,40, 7) Milma Romppanen JoKa 14,20.
  2. erä (-2,1): 1) Nelli Anttonen ImatrU 12,73, 2) Julia Ihantola EspTa 12,73, 3) Sofia Ylinen SeinäjSU 12,92, 4) Sofia Määttä EurajVe 12,99, 5) Olivia Marttila VantSa 13,08, 6) Tiia Säde JoKa 13,21, 7) Helmi Tarkiainen TP 13,39, 8) Emma Rovasalo TuUL 14,14.
  3. erä (-1,6): 1) Heidi Salminen JKU 12,79, 2) Senja Roos LA 13,00, 3) Reetta Ryynänen JoKa 13,04, 4) Josefina Salmi IkaalU 13,08, 5) Maria Jääskä UllavKi 13,24, 6) Kaisa Äijälä NouSu 13,73, 7) Jutta Heino KarkkPo 13,86.
  4. erä (-1,2): 1) Minea Fogelholm EspTa 12,46, 2) Inka-Maria Ylitalo LapuanVi 12,55, 3) Erika Välkkynen HämTa 12,64, 4) Amanda Kulju JKU 12,82, 5) Aino Venäläinen ImatrU 13,05, 6) Emma Halonen SavRi 13,60, 7) Emilia Tallqvist EsboIF 14,13.
  5. erä (-0,2): 1) Anna Pursiainen EspTa 12,36, 2) Katja Luukkola LeppävaarSi 12,57, 3) Minea Vertala JKU 12,86, 4) Ella Paukku EsboIF 12,93, 5) Veera Häkkinen JoKa 13,01, 6) Noora Hietala HyvinkSU 13,73, 7) Heidi Tyrväinen SavRi 13,91.

https://live.time4results.com/yu/2022/sm1922

Live-tulokset tästä linkistä