Puolitoista vuotta sitten ostin oman asunnon, ja työmatkani piteni hieman. Matkaa töihin suorinta tietä oli nyt vajaa kolme kilometriä. Silloin päätin, että alan juoksemaan työmatkat kahden treenin päivinä. Tässä kirjoituksessa pureudun siihen, mitä työmatkajuokseminen vaatii ja mitä se on antanut minulle.
Työmatkajuokseminen edellyttää sitä, että työpaikalta löytyy pukukaappi ja pukutila, jossa käydä suihkussa. Sen lisäksi hyvä juoksureppu ja juoksuvyö helpottavat juoksemista ja sitä, että avaimet, rahat ja puhelin pysyvät tallessa.
Juokseminen töihin vaatii suunnitelmallisuutta, juosten repussa ei voi kuljettaa mitään ylimääräistä. Maanantaisin minulla on usein yksi treeni, joten silloin vien töihin vaatteet tulevaa viikkoa varten sekä aamu- ja välipalat. Toimistomme vieressä oleva kauppa pelastaa myös silloin, kun eväitä ei ole tullut ostettua etukäteen.
Työmatkajuokseminen edellyttää työpäivän aikaista palautumista. Itselleni tämä tarkoittaa sitä, että aamupalan ja iltapäivän välipalan pitää olla riittävä. Aamupalaksi syön puuroa, mustikkakeittoa ja pähkinöitä, iltapäivällä yleensä jogurttia, mysliä ja hedelmän. Pyrin suosimaan välipaloja, jotka luovuttavat hitaasti hiilihydraatteja (kuten kaura), jotta energiavarastot ovat täynnä iltapäivän harjoituksessa.
Työmatkajuokseminen edellyttää työpäivän aikaista palautumista.
Pelkkä aamukahvi ei riitä, joten sen rinnalla tulee juoda riittävästi vettä. Kovina treenipäivinä juon myös Värskaa ja urheilujuomaa, jotta saan varmistan riittävän nestetasapainon päivän pääharjoitukseen.
Työpäivän aikaista palautumista lisäävät myös tauot, seisoimatyö sopivissa pätkissä, pieni taukojumppa ja happihyppely lounaalle mennessä. Ennen iltapäivän treeniä minut löytää usein pukuhuoneesta jalat kohti kattoa. Hetken rauhoittuminen ennen harjoitusta antaa aivoille lepoa, ja auttaa keskittymään iltapäivän harjoitukseen. En koskaan unohda erään astmalääkärin sanoja siitä, että jo kolmen minuutin rauhoittuminen palauttaa aivoja päivän rasituksesta.
Tässä kohdin saatat ajatella, että työmatkajuokseminen kuulostaa vaativalta ja hankalalta. Sitä se ei kuitenkaan ole, kun oppii suunnittelemaan viikon välipalat ja vaatteet. Eikä työmatkajuoksemista tarvitse tehdä molempiin suuntiin ja useita kertoja viikossa. Voi aloittaa yhdellä kerralla viikossa, tai juosta töistä kotiin, jos se tuntuu helpommalta. Jos työmatka on liian pitkä, tiedän joidenkin juoksijoiden hyppäävän bussista kesken matkaa pois ja aloittavan lenkin siitä. Tapoja on yhtä monta kuin tekijääkin.
Työmatkajuoksemisesta on tullut osa elämäntapaani. On kiva herätä podcastin tai musiikin parissa, ja mutkitella Aurajoen rannan hiekkatietä. Ja nyt kevättä kohti pääsee pian juoksemaan auringon noustessa, mikä on tietenkin juoksijan näkökulmasta palkitsevaa: kun on jaksanut aamulenkkeillä töihin viimeiset kuukaudet pimeässä, ei ole mitään parempaa, kun keväisen kirpeä aamu ja Tuomiokirkkoon osuvat auringonsäteet.
Työmatkajuoksemisesta on tullut osa elämäntapaani.
Työmatkajuokseminen on opettanut ajanhallintaa ja ajatusmaailman joustavuutta: aina repussa ei ole mukana ihan kaikkea mitä tarvitsisi, mutta ehkä pärjään vähemmällä tämän päivän ja muistan huomenna ottaa mukaan unohtuneen asian. Jos olo tuntuu liian väsyneeltä työpäivän jälkeen tai sää yllättää, treeniä voi muokata. Juoksuharjoittelu ei kaadu yhden treenin muuttamiseen, vaan se kaatuu ennemmin jatkuvuuden puuttumiseen. Juoksu- tai harjoituskertoja ei tule suunnitellusti ja nousujohteisesti harjoituskauden aikana. Kesän juoksijat tehdään talven aikana.
Juoksuharjoittelu ei kaadu yhden treenin muuttamiseen, vaan se kaatuu ennemmin jatkuvuuden puuttumiseen.
Työmatkajuokseminen on vapauttanut aikaa illasta, sillä päivän harjoitukset on tehtynä seitsemään mennessä ja loppuillan voi palautua. Tykkään myös etsiä uusia juoksureittejä, ja niitä on tullut löydettyä, kun työpäivän päätteeksi lähteekin eri paikasta juoksemaan. Aina kun on mahdollista, koitan juosta poissa kaupungin hälystä; luonnon ääressä flow-tila löytyy nopeammin.
Kannustan kokeilemaan työmatkajuoksemista, ja sopimaan vaikka treffit työkaverin kanssa työpäivän päätteeksi. Ja jos matka on pitkä, työmatkapyöräily on loistava vaihtoehto.
Kivoja keväisiä aamuja ja kuulaita iltoja lenkkarit solmussa!
Tekstiä muokattu 8.2: Kahvi ei kuivata kehoa, mutta se ei yksin riitä juomaksi juoksun jälkeen.