Vuorijuoksija Susanna Saapungin kilpailukauden lopusta ei totisesti puuttunut tapahtumia.
Kilpailukausi 2023 on taputeltu. Suomessa lomailun jälkeen olen jo ehtinyt palaamaan Italian vuorille aloittelemaan uutta harjoituskautta. Otetaanpa kuitenkin vielä katsaus kilpailukauden viimeiseen periodiin.
Kolmen viikon aikana minulla oli kuusi kilpailua, joista viisi oli 10 kilometrin pituisia tai lyhyempiä. Odotin loppukautta todella paljon, koska koko alkukauden ohjelmassani oli ollut pitkiä kilpailuja. Pääsääntöisesti 20 kilometrin molemmin puolin. Kaipasin 10–15 kilometrin kilpailuja, joissa saa lähdöstä maaliin painaa koko matkan limiitillä. Siitä nautin juoksijana eniten.
Iltakisa Luganon rantatiellä
Kolmen viikon periodin käynnisti 10 kilometrin maantiekilpailu Sveitsin Luganossa. Täytyy sanoa, että olipa vain huikea tunnelma ja kannustus reitin varrella!
Kilpailu juostiin Luganon rantatiellä iltakilpailuna. En muuten ole mikään iltakilpailujen ystävä, vaan tykkään enemmän aamupäivän starteista. Aamulenkin jälkeen on äärimmäisen vaikea saada aikaa kulumaan ja yrittää olla koko ajan miettimättä tulevaa kilpailua. Tämä on myös varmasti tottumiskysymys. Onneksi meillä vuorijuoksussa startit ovat pääsääntöisesti aamulla.
Kilpailun tavoitteena oli saada kovavauhtinen harjoitus ennen viimeisiä maailmancupin kilpailuja. Itse juoksu sujui hyvin ja olin yllättynyt kuinka herkältä jalat tuntuivat harjoituskuormaan nähden. Tuloksena toinen sija, oma ennätys ja kauden kotimainen kärkiaika 33.27. Olin kuitenkin hieman pettynyt aikaan. Tiesin harjoitusten perusteella pystyväni juoksemaan noin 33 minuuttiin. Valitettavasti Luganon rantatiellä puhalsi kunnon puhuri, joka vaikutti loppuaikaan.
Onnistuminen Dolomiiteilla
Luganosta siirryimme Dolomiiteille. Maailmancupin ohjelmassa oli 10,2 kilometrin normaalimatka, jossa nousua ja laskua kertyi 700 metrin verran. Tämä kilpailu oli viimeisen päälle perinteistä vuorijuoksua ja nousi heti uutuutena suosikkiratojeni joukkoon.
Rata oli 3,4 kilometrin pituinen, jota juostiin kolme kierrosta. Se sisälsi niin nopeita asfalttipätkiä, jyrkkiä ja loivia nousukulmia kuin ärsyttävän jyrkkäpiirteistä alamäkeä. Oma suunnitelmani oli juosta alusta asti kovaa ja nähdä miten kauan pystyn pitämään vauhtia yllä.
Hyvinhän se myös sujui, ja ensimmäisestä noususta asti sain painella yksin kärjessä. Ensimmäinen maailmancupin voitto ja vielä selkeällä marginaalilla! Eroa taaksepäin tuli jokaisella kierroksella tasaisesti ja oma vauhti säilyi hyvänä loppuun asti. Ehdottomasti yksi kauden ja koko uran parhaista kilpailusuorituksista tähän mennessä.
Draamaa Sloveniassa
Dolomiitilta ajoimme suoraan seuraavaan kilpailupaikkaan Slovenian Smarna Goraan. Koko viikon saimme nauttia käsittämättömän lämpimästä syyssäästä. Tuntui kyllä enemmän kesältä kuin lokakuulta.
Smarna Gorassa oli ohjelmassa kaksi kilpailua. Perjantai-iltana juoksimme 1,6 kilometrin mittaisen ylämäkisprintin, jossa nousua kertyi 350 metriä. En muistanut miten pahalta voi tuntua näin lyhyt kilpailu, jossa pusketaan alusta asti niin paljon kuin vain kerkeää. Keuhkoja ja lihaksia poltti melkoisesti maalissa. Tuloksena voitto ja toiseksi kovin aika kyseisellä reitillä Andrea Mayrin jälkeen. Se lämmitti mieltä.
Kilpailun jälkeen oli kiire päästä hotellille tankkaamaan energiaa. Aamulla odotti jo seuraava startti. Lauantaina oli vuorossa 10 kilometrin normaalimatka, jossa nousua kertyi 700 metriä ja laskua 300 metriä. Taktiikkana oli lähteä myös tähän kilpailuun alusta asti kovaa ja puskea kunnolla rajoitinta vasten. Juoksu tuntui voimakkaalta ja terävältä.
Olinkin kilpailun puolessa välissä vielä reittiennätysvauhdissa. Sitten kaaduin todella pahasti noin viiden kilometrin kohdalla jyrkässä alamäessä. Tulin vähän liian kovalla vauhdilla enkä muistanut, että reitti kääntyi jyrkästi oikealle. Kivet luiskahtivat kenkien alta ja tömähdin maahan vasemmalle kyljelleni.
Jatkoin tietenkin mahdollisimman äkkiä matkaa, mutta olin kyllä hetken totaalisen kujalla. Löin posken pahasti kiveen, molemmat kämmenet olivat auki ja polvesta valui verta säärtä pitkin. Ihmiset, jotka näkivät kaatumisen, tulivat kilpailun jälkeen sanomaan, että tilanne näytti todella pahalta. He olivat varmoja, että minulta lähti taju. Pystyin kuitenkin juoksemaan kilpailun maaliin ja suoritus riitti vielä voittoon. Seuraavat kolme päivää oli kyllä todella hakattu olo ja vielä seuraavan viikon tiistaina mietin, että miten pirussa juoksen viikonloppuna maailmancupin finaalit.
Kanarialta menestystä
Maailmancupin finaalit kilpailtiin tänä vuonna Gran Canarialla Agaeten kylässä. Kilpailut jouduttiin melkein kokonaan perumaan, koska alueella oli niin kova lämpöaalto ja metsäpalovaroitukset päällä. Järjestäjät muokkasivat kilpailureitit kokonaan uudelleen, jotta pystyimme juoksemaan kilpailut läpi. Viikonlopun aikana lämpöä oli huimat 33–35 astetta.
Perjantai-iltana meillä oli ensimmäisenä vuorossa ylämäkikilpailu. Matkana 4 kilometriä ja nousumetrejä kertyi 350 metriä. Kilpailu juostiin väliaikalähdöllä ja jokainen urheilija starttasi minuutin välein matkaan. Oli itse asiassa hauska kilpailu, kun piti juosta täysin omaa vauhtia eikä ollut mitään hajua väliajoista kilpailun aikana. Tuloksena toinen sija Ison-Britannian Scout Adkinin jälkeen ja Kenian Joyce Muthonin oli kolmas.
Omaan suoritukseen olin todella tyytyväinen. Varsinkin ottaen huomioon, että edellisen viikon kaatuminen vaikutti vielä kropassa ja alkuviikosta pystyin vain kevyesti juoksemaan.
Kuumuus oli kyllä kilpailun aikana tukala. Sen takia järjestäjät myös määräsivät, että jokaisen urheilijan piti kantaa suorituksen aikana mukana vähintään 2,5 desilitraa vettä. Lauantaina meillä oli välipäivä. Kävimme porukalla juoksemassa rauhallisen lyhyen veryttelylenkin. Muuten pyrin olemaan vain sisällä viileässä.
Epäonninen kauden päätös
Sunnuntaina oli ohjelmassa kauden viimeinen startti. 21 kilometriä, jossa laskua ja nousua oli 600 metriä. Oma kilpailuni päättyi valitettavasti jo neljän kilometrin kohdalla nilkan pyörähdykseen. Juoksin Scout Adkinin perässä ja hän horjahti. Itse yritin väistää, etten mennyt hänen päälleen, ja siinä samassa astuin kiven päälle huonosti.
Tunsin heti, etten pysty enää juoksemaan ja nilkka alkoi myös turpoamaan. Järjestäjät tulivat hakemaan minut reitiltä ja kävimme sairaalassa ottamassa nilkasta kuvat. Onneksi murtumia ei ollut ja näin jälkeen päin voi sanoa, että selvisin onneksi aika pienellä vammalla. Nilkka on kuntoutunut hyvin, ja pystyn jo tällä hetkellä juoksemaan normaalisti.
Harmittaa, että viimeinen kilpailu päättyi näin, ja samalla maailmancupin kokonaiskilpailussa menetin sen takia pari sijaa (loppusijoitus 7.). Kokonaisuutena loppukausi oli todella onnistunut. Tavoitteena oli juosta kilpailuissa rohkeasti ja puskea kunnolla limiitillä. Se tuotti tuloksia, mutta sain myös osumia kaatumisten ja nilkan pyörähtämisen myötä.
Vaikka kaksi kauden pääkilpailua epäonnistui, niin olen tyytyväinen, että sain kilpailtua läpi ensimmäisen kokonaisen maailmancup-kauden. Jokaisella osa-alueella on vielä parantamisen varaa ja se antaa huikeasti motivaatiota uudelle harjoituskaudelle. Suunnitelmat ovat valmiina. On aika ryhtyä töihin täällä vuorilla!
Lue myös:
Susanna Saapunki – pikkukylän klassikkokisa Trofeo Nasego
Susanna Saapunki: La Montee du Nid d`Aigle ja Sierre-Zinal
Teksti Susanna Saapunki Kuvat Marco Gulberti
