Hisumiesten Aapo Viipolan ja Miska Tervalan palstalla päästään joululoman jälkeisiin harjoitustunnelmiin. Hiihtosuunnistajilla on katse jo tiukasti tulevissa Japanin MM-kilpailuissa.

Tervehdys ja välkomna åter jälleen hisupoikien mukaan rattoisan joululoman jälkeen!

Arvokisatalvi on jälleen saatu hyvään vauhtiin, ja pojat ovatkin kadonneet metsään otsalamput vinossa, kartat väärinpäin telineissä ja itseluottamus vaarallisen korkealla. Marras-joulukuuta vietettiin Oloksella ensilumenleirillä Tmi Oma Taivaisen ensilumen ralleissa ja sen jälkeisellä maajoukkueleirillä! Leirillä hisutettiin viikset jäässä ja kohtalon ohjaamana siinä toivossa, että joulukuun Kainuu Ski O Week tarjoaisi jälleen isoja rahapalkintoja jo vuosia velaksi eläneille urheilija nuorukaisille.

Vaan kuinkas kävikään? Aapo sairastui nuhaan kesken kisaviikon, ja Miskan fysiikka oli muuten vain nuhapumppu. Loppusijat viikolla top 10 (ehkä). Ruotsalaiset juhli, me emme. Mainittakoon, että Turun nuorisoseuran hiihtosuunnistajat (Niki ja Tuomas) pärjäsivät meitä paremmin vielä toistaiseksi.

Hiihtokisoissa pojat ovat juuri ja juuri kehdanneet näyttää nenänpäätä, vaan eipä juuri muuta ruumiinosaa. Kunto ja itseluottamus itse hiihtosuunnistamiseen on kumminkin molemmilla pojilla kohtalaisen hyvä. Kiitos siitä Aapolle, Eetulle ja Niklakselle, jotka yön pikkutunteina vetelivät Vuokatti Sportin Lynxin tulille ja ajoivat massiiviset urastot Vuokatin lähialueelle ennen maailmancupin ensimmäistä kierrosta. Urastoa kertyi lopulta jopa 30 kilometrin verran. Onko Vuokatti jopa hiihtosuunnistajien mekka tänä talvena? Me emme kysy, kansa kysyy.

Bulgariassa pääsimme nauttimaan perinteisestä itäblokin miljööstä ja tuoreesta kivihiili-ilmasta. Paikallinen arki näytti edelleen siltä kuin budjetti olisi loppunut kesken jo 90-luvulla: bussipysäkki nojaa vinoon, koira tietää aikataulut paremmin kuin bussikuski ja olut maksaa vähemmän kuin karkki­pussi. Mutta kun hisupoika nostaa katseensa, vastassa on jylhiä lumihuippuisia vuoria ja mahtavia olosuhteita hiihtosuunnistukseen. Ankeuden ja kauneuden yhdistelmä on kuin söisi kuppinuudeleita Michelin-tähden ravintolassa!

Eikä mitään Bulgarialta pois! Emme halua alkaa teettämään huppareita.

Itse kilpailuista jäi molemmille pojille luu käteen. Viikon paras suoritus oli Aapon kuudes sija keski­matkalta. Parempaakin oli tulossa, mutta yleisörastilla top3-sijoituksen kuuleminen oli psyykelle liikaa ja loppurata menikin tehden virheitä virheen perään. Ei ole vielä tähän ikään mennessä oppinut käsittelemään voittotaistelun paineita ilmeisesti. Korkeassa ilmanalassa jouduimme raa’asti toteamaan hapenottomme liian pieneksi, lihaskestävyyden vähäiseksi ja nopeuden olemattomaksi.

Kisoista yleisellä tasolla voidaan kuitenkin todeta, että bulgarialaiset olivat jälleen kerran saaneet järjestettyä maailmanluokan hiihtosuunnistuskilpailut. Keskimatkan rata ja maisemat vastasivat melkein erotiikkaa ja pitkänmatkan sumussa harhailu lähinnä kauhuelokuvaa.

Ei ole aikaa jäädä tuleen makaamaan, sillä seuraavat kilpailut puskevat jo kovasti päälle. Tulevina viikonloppuina päästään kilpailemaan niin Hakunilassa kuin Ruotsin Luleåssa. Näiden kisojen jälkeen aletaan kääntää katsetta ja kelloja kohti Japanin MM-kilpailuita! Pojilla on suunnitelmana tehdä sama mitä Oma Taivainen teki edellisten Japanin MM-kisojen aikaan: kääntää kellot Japanin aikaan hyvissä ajoin jo Suomessa sekä ottaa MM-kullat pois kuleksimasta.

Kaverikirjassa Olli-Markus Taivainen

Tällä kertaa hisupoikien kaverikirjaan saimme kirjoittajaksi Japanin MM-kilpailuissa 2009 värisuoran voittaneen ja ehkä kaiken lajissa kokeneen Olli-Markus Taivaisen.

Vuosituhannen alussa, kun hisukisailukiimani oli kuumimmillaan, ymmärsin hyvien tulosten vaativan uskomattoman monien asioiden hallintaa. Hiihtosuunnistuksen lajianalyysia ei tarvinne tämän palstan lukijoille sen syvemmin avata, ykköshisukolumnistien tarinat puhukoot puolestaan. Mutta kun oma roolini lajissa on siirtynyt lähtökellon piippauksesta alkavan sähinän tuottamisesta kilpailujen järjestämispuolelle, on hallitavien asioiden määrä vielä moninkertaistunut. Lupaprosessit, ajanottolaitteistot ja muut järjestelyt ovat pitkälti saman­tyylisiä kuin muidenkin kestävyyslajien kilpailujärjestelyissä, mutta hisussa mausteisen lisän tuo urien ajoon tarkoitettu moottorikelkka.

Kun muutama vuosi sitten julistin suureen ääneen, että meille ei sitten kelekkaa hankita, en olisi arvannut kuinka paljon on sen jälkeen tulkittu moottorin räjäytyskuvia ja katsottu kelkankorjausvideoita. Nyt osaankin putsata kaasarin, säätää bensapintaa, tyhjäkäyntiä ja kaasuvaijeria, vaihtaa bensapumpun kalvot, tyhjentää märän koneen irrottamalla pulssiletkun, laittaa primer-pumpun nostamaan bensaa puhaltamalla tankkiin painetta samalla pumpaten, ohittamaan hapertuneen johtoliittimen tai räjäyttämään kelkan käyntiin pudottamalla bensaa tulpanreikiin, ja paljon muuta hyödyllistä. Ja nämä tietysti hyytyvän taskulampun valossa kolmenkympin pakkasessa.

Tuskin maltan odottaa kesää, kun pääsen tutustumaan moottorikelkan vaihdelaatikkoon. Tsemppiä kevättalveen urien tekijöille ja niillä hiihtäville!