Testissä 9 skinisuksea

Lukulistalle

Testasimme 9 skinisukset kuntoilijalle. Pitokarva- eli skinisukset ovat kehittyneet ja tulleet hiihtotuntumaltaan lähemmäksi pitovoideltavia suksia. Testiryhmän suosikeiksi nousivat Rossignolin Delta Comp R-Skin ja Peltosen Infra C skin.

Ylivoimaisesti suurin osa myydyistä perinteisen suksista on jo vuosien ajan ollut pitokarva- eli skinisuksia. Tähän trendiin ei ole tulossa muutosta, sillä karvasukset ovat kehittyneet edelleen ja tulleet lähemmäksi voideltavia suksia.  Niillä on entistä helpompi hiihtää, eikä suksien pitokarva laahaa enää yhtä häiritsevästi lumeen painopisteen siirtyillessä jalan alla eteen- ja taaksepäin.

Vaikka säädettävät siteet tuovat pelivaraa hiihtäjän painon ja hiihtotaitojen suhteen, kuntoilijan kannattaa ostaa karvasukset asiantuntijaliikkeestä.

Hiihdimme karvasuksilla erilaisilla pakkaskeleillä Oloksen tykkiladuilla sekä Valkeakosken ja Imatran säilölumiladuilla vesikeleissä. Kiinnitimme päähuomion pidon helppouteen ja suksen toimintaan yhden suksen liu’ussa. Painotimme enemmän kuntoilijan hyvän lenkkisuksen ominaisuuksia kuin optimaalisinta pidon ja luiston yhdistelmää.

Pääsääntöisesti karvasuksien rungon profiili on nykyään korkeampi kuin muutama vuosi sitten, mutta silti pidon saaminen ei ole vaikeaa. Pitokarvan laahaamista ja häiritsevää tökkimistä yhden suksen liu’ussa on saatu vähennettyä pidosta tinkimättä.

Skinisukset eivät enää ole yhtä herkkiä painopisteen siirtymisessä päkiän ja kantapää välillä. Hiihtotuntuma on tullut lähemmäksi pitovoideltavia purkkisuksia.

Rossignolin Delta yllätti helppoudellaan

Testin helppohiihtoisimmaksi sukseksi nousi Rossignol Delta Comp. Sen sai pitämään erittäin helposti, ja korkeakaarisena se toimi myös yhden suksen liu’ussa ja luisti hyvin.

Myös Peltosen Infra C toimi mainiosti. Vaikka sen pitokarva-alue on poikkeuksellisen lyhyt, suksen muoto on hyvä ja pesä riittävän pitkä. Kuormituksessa pitokarva painuu tasaisesti lumeen. Hyvällä ladulla suksen sai pitämään nautittavasti ja luisto oli hyvä.

Hieman kalliimmat Rossignol X-IUM R-Skin ja Fischer Carbon Pro vaativat tarkemman ja terävämmän potkun. Näistä Rossignolit toimivat paremmin. Fischerin Carbon Prota oli vaikeampi saada pitämään.

Kisakäyttöön tarkoitettu skinisuksi ei välttämättä ole hyvälle kuntoilijalle liian vaikea saada pitämään.Testasimme samaan aikaan myös Fischerin Speedmax 3D:n. Yllättäen 699 euroa maksavan huippusuksen sai pitämään jopa helpommin kuin saman merkin yli 100 euroa edullisemman Carbon Pron.

Skinisukset pitävät pakkasella ja vesikelillä

Ensimmäisellä pohjoisen testikerralla pakkasta oli -1,5 C°. Ladulla oli sekaisin luonnon- ja säilölunta. Latu oli kova ja paikoin aavistuksen liipalla.

Toisella kerralla pakkasta oli -5 astetta. Lumi oli karkeaa ja vanhaa. Latu oli paikoin jäinen ja hivenen epätasainen. Nousuissa jyrkimmät kohdat olivat jauhautuneet karkearakeiseksi ryyniksi jäisen alustan päälle.

Seuraavilla kerroilla hiihdimme säilölumiladulla vesikelissä. Eri keleissä testisuksien toiminta ei muuttunut merkittävästi, eli niiden käyttöalue on laaja. Tosin Atomicin ja Salomonin edullisemmat mallit toimivat paremmin märällä kuin kuivalla lumella.

Pakkaskeleillä pito ja luisto olivat hyvät, mutta kovalla ladulla nousuissa oleva irtolumi vaikeutti pidon saamista. Vesikelillä pito heikkeni selvästi karvan vettyessä. Vaikeilla uuden lumen nollakeleillä emme päässeet hiihtämään.

Mitä matalampi suksi on, sitä herkemmin sen pitokarva jäätyy ongelmakeleillä. Varsinkin veskelillä ja hyvin kuivalla lumella kovalla pakkasella hoitoaineita kannattaa käyttää. Hyvin likaisella tykkilumella karvaa on myös muistettava puhdistaa säännöllisesti. Erityisesti Ylläs-Levin kaltaisissa hiihdoissa likainen pitokarva saattaa jäätyä helposti, koska lähdössä lumi voi olla hyvin märkää, mutta ylhäällä tunturissa kylmää ja kuivaa.

Siirrettävä side ehdoton valinta

Siirrettävä side on ehdoton valinta skinisuksiin. Siirsimme testihiihdoissa kokeilujen jälkeen siteet taaimpaan tai toiseksi taaimpaan asentoon yhden suksen liukuvaiheen parantamiseksi. Jos pitoa on vaikea saada, eteenpäin siirtämien voi tuoda apua.

Paitsi hiihtotekniikka, myös hiihtäjän jalan koko vaikuttaa hieman siteen siirtämisen vaikutuksiin. Jos hiihtäjällä on todella iso jalka, taaksepäin siirron merkitys on hänellä pienempi, koska painopiste voi olla valmiiksi kaksikin senttiä taaempana kuin toisella samanpainoisella hiihtäjällä.

Suksien on annettava jäähtyä kunnolla ennen hiihtoa. Lämmin pitokarva sulattaa lunta ja saattaa jäätyä levymäiseksi. Silloin sukset eivät pidä eivätkä luista.

Salomonin siirrettävä Prolink Shift -side toimi luotettavammin kuin Rossignolin ja Fischerin Turnamic. Se säätäminen on helpompaa ladun varressa pakkasessa. Pidempien käyttökokemusten perusteella voi myös sanoa, että Salomonin side on kestävämpi ja tukevampi.

Myös Rottefellan Move-side toimi testissä luotettavasti. Sen ehdoton valtti on, että siteen paikkaa on mahdollista siirtää ottamatta suksea irti. Pienenä miinuksena taas on se, että säätöasteikon välit ovat turhan pitkät Move-siteen voi myös asentaa erikseen myytävien osasarjojen avulla Turnamic-siteiden ja Salomonin Prolink Shift -siteiden paikalle.

Testatut skin-sukset

Atomic Redster C7 Skintec 345 €

Fischer Twin Skin Carbon Pro 579 €

Fischer Twin Skin Race 349 €

Peltonen Infra C Skin 360 €

Peltonen SkinPro 270 €

Rossignol X-IUM C2 R-Skin 449 €

Rossignol Delta Comp R-Skin 349 €

Salomon S/RACE eSKIN 500 €

Salomon RC10 eSKIN 320 €

Atomic Redster C7 Skintec

Hyvää pitoa vesikelissä.

Atomicin Redster C7 on kaareltaan matalahko. Hiihtotuntumassa oli hieman samaa kuin voideltavassa purkkisuksessa, vaikka pitokarva tuntui koko ajan hiihtäessä.

C7 oli suuntavakaa hiihdettävä. Kuivalla ja karkealla lumella karva laahasi häiritsevästi, vaikka side siirrettiin taaimpaa asentoon. Tämä johtui osittain siitä, että valittu testisuksi oli hieman liian löysä. Myös lyhyehkö kaari lisäsi karvan etuosan laahaamista.

Siteen taka-asento taas vaati tarkkaa ja suhteellisen terävää potkua pidon saamiseksi. Liukuvaiheessa paino oli hyvä pitää tarpeeksi paljon kantapäillä.

Vesikelillä suksen toiminta parani. Pitokarvan kastuessa sen laahaaminen ei häirinnyt. C7 piti nautittavasti, eikä potkussa tarvinnut tuhlata voimaa. Saattaa olla, että uudenkarhean skinin kuluminen etureunastaan olisi parantanmut luistoa myös kuivalla lumella.

C7 on hyvin viimeistelty suksi. Lisäpisteitä tulee Salomonin Prolink Shift -siteestä, joka on varmatoiminen ja helppo käyttää.

  • hinta 345 €

Fischer Twin Skin Carbon Pro

Luistava, mutta vaativa pidon suhteen.

Carbon Prossa on Fischerille tyypilliset kaksi epäsymmetrisesti sijoitettua ja mohairkaistaletta, jotka ovat aiempaa leveämmät. Rungon profiili on selvästi matalampi kuin esimerkiksi Rossignolin karvasuksissa.

Carbon Pron muoto on samanlainen kuin huippumalli Speedmax 3D:ssä, mutta pesä on lyhyempi. Parempaa kantavuutta on haettu loppujäykkyydellä.

Testeissä Carbon Pro luisti hyvin, mutta pidon saaminen vaati työtä, vaikka siteet säädettiin taka-asentoon. Vesikelillä ongelma korostui entisestään. Pito oli niukka.

Testaajien yllätykseksi Fischerin huippumalli Speedmax 3D oli helpompi saada pitämään kuin Carbon Pro. Ainakin kahdessa testatussa parissa edullisempi suksi vaati tiukemman potkun.

Speedmax 3D oli todella hyvä suksi hiihtää, mutta hintaakin sillä on 699 euroa eli 120 euroa enemmän kuin Carbon Prolla, eikä se siksi kuulunut testiin.

Kuntoilijalle Carbon Pro ei ehkä ole tarpeeksi helppohiihtoinen normaaliin harjoitteluun.

  • hinta 579 €

Fischer Twin Skin Race

Varma valinta kuntoilijan perussukseksi.

Twin Skin Racen runko on hieman korkeampi kuin aiemmassa versiossa. Mohairkaistaleet ovat kapeammat kuin Carbon Prossa.

Testihiihtojen perusteella voi sanoa, että malli on kehittynyt. Vanhemman version profiili oli matalampi, ja pitokarva laahasi enemmän lumeen yhden suksen liu’ussa.

Pito ja luisto olivat kohtuullisen hyvät, mutta vesikelillä suksea oli vaikeampi saada pitämään johtuen ehkä skinikaistaleiden kapeudesta ja pienehköstä skinin pinta-alasta.

Eduksi on laskettava se, että Fischerin kaksiosainen ja epäsymmetrinen pitokarva ei töki äkillisesti ladun epätasaisuuksiin ja se liukuu hyvin pehmeässä irtolumessa.

Yksi testihiihtäjistä luonnehti suksea osuvasti: ”Twin Skin Race on perusjyrä, jossa kaikki ominaisuudet kuntoilijalle ovat ok-tasolla ja suksen rakenne kestää kovaa käyttöä.”

Rauhallisessa lenkkihiihdossa suksi toimi mainiosti. Kiitosta se sai myös hyvästä suuntavakaudestaan vuorohiihdossa.

  • hinta 349 €

Peltonen Infra C Skin

Hiihto-lehden valinta. Hyvällä ladulla testin paras.

Peltosen Infra C Skin (kuvassa kisasuksi X) eroaa muista testissä olleista suksista selkeästi pitokarvan sijoittelussa. Skini on poikkeuksellisen lyhyt, vain 35 cm, ja sen etureuna on huomattavasti taaempana kuin muissa suksissa. Suksen pesä on kuitenkin pitkä.

Testien perusteella Peltonen on onnistunut sijoittamaan lyhyen karvan juuri oikein suhteessa suksen profiiliin. Hiihdimme myös testin ulkopuolella Peltosen kalliimman Infra X-mallin, joka on täysverinen kisasuksi ja huomattavasti vaativampi pidon suhteen.

Hiihdettävyydeltään Infra C oli lähes purkkisuksen kaltainen ja suuntavakaa. Lyhyestä skinistä huolimatta pidon saamiseen ei tarvittu erityisen terävää potkua, ja suksi kesti hyvin yhden suksen liukua ja tasatyöntöä.

Siteet siirrettiin vähintään yksi pykälä taaksepäin liukuvaiheen parantamiseksi, mutta pito ei kärsinyt siirrosta.

Vesikelillä lyhyt skini ei sen sijaan pitänyt hyvin. Myös kovan ladun päällä oleva irtolumi vaikeutti pidon saamista.

Oloksen hyvillä laduilla selkeillä pakkaskeleillä se oli testisuosikki hyvän luiston ja pidon ansiosta. Siirrettävä Move-side on kätevä käyttää, ja siirto onnistuu ottamatta suksia jalasta.

  • hinta 360 €

Peltonen SkinPro

Hyvää pitoa edullisesti.

Peltosen SkinProssa on selvästi pidempi pitokarva kuin Infrassa. Runko on myös kennorakenteinen, mutta painoa on enemmän kuin kalliimmalla Infralla.

Testeissä SkinPro oli helppo saada pitämään kaikilla keleillä. Se ei vaatinut terävää potkua pidon saamiseksi. Move-siteissä käytettiin toiseksi taaimmaista asentoa, jolloin luisto oli hyvä.

Hyvilläkin laduilla suksi oli vuorohiihdossa yllättävän epävakaa. Yhden testaajan mukaan suksi ”muljuaa” yhden suksen liu’ussa häiritsevästi.

SkinPro on myös melko painava, mikä tekee siitä hieman kömpelön. Eron huomasi testin aikana selvästi, koska mukana oli selvästi kevyempiä suksia. Toisaalta on muistettava, että tottumisen jälkeen paino ei häiritse niin paljon. Hyvä pito on kuntoilijalle paljon tärkeämpi kriteeri kuin perinteisen suksen paino.

Lisäpisteitä Peltonen saa kätevästä Move-siteestä, jonka säätäminen kesken lenkin on erittäin helppoa.

  • hinta 270 €

Rossignol R-Skin C2 X-IUM

Varma valinta hyvälle hiihtäjälle.

R-Skin X-IUM on varsin korkeaprofiilinen. Muihin suksimerkkeihin ero on selkeä. Pitoalue sulkeutuu tasaisesti, eli loppujäykkyyttä ei ole hyvälle kuntohiihtäjälle liikaa.Testissä kävi kuitenkin ilmi, että korkea profiili vei kuntoilijalta liikaa helppohiihtoisuutta pois. Korkeus ja Deltaa suurempi loppujäykkyys teettivät töitä pidon saamiseksi vuorohiihdossa.

X-IUMin pitokarva on uusi ja kavennettu takaosastaan. Suksen korkeus takaa sen, että pitokarva irtoaa ladusta kunnolla ja toiminee sen ansiosta vaikeissa uuden lumen ongelmakeleissä jäätymättä.

Varsinkin vesikelillä  mutta myös koestealla pakkaskelilla pito oli niukka. Potku vaati keskittymistä, eikä vuorohiihto ollut rentoa.

Toisaalta X-IUM toimii kovissa vauhdeissa hyvillä, terävästi potkaisevilla hiihtäjillä pikkuveljeään Deltaa paremmin. Hyvä hiihtäjä saa suksesta enemmän irti.

Laskuissa R-Skin oli hyvin suuntavakaa ja hyvä laskea vauhdikkaimmissakin mäissä.

  • hinta 449 €

Rossignol R-Skin Delta

Hiihto-lehden valinta. Helppohiihtoinen ja kohtuuhintainen testisuosikki.

Delta Comp muistuttaa Rossgnolin kalliimpaa X-IUMia profiililtaan, mutta on notkeampi ja elastisempi. Suksi on pesältään korkea, mutta ei silti loppujäykkä. Rossiginol on löytänyt karvasuksilleen hyvin toimivan rungon.

Karva-alue painuu kiinni varsin tasaisesti, eikä etuosa ota lumeen liian aikaisin. Loppujäykkyyttä on kuntohiihtäjälle sopivasti.

Notkeudestaan huolimatta suksi kesti hyvin yhden suksen liukua ja lähti herkästi liukuun. Hivenen rennommassa hiihtelyssä Delta oli testin selvästi mukavin ja helpoin suksi.

Pito oli helppo saavuttaa kaikilla keleillä. Pakkaskeleissä se oli erinomainen. Myös vesikelillä pito oli kohtuullisen hyvä karvan vettymisestä huolimatta.

Helppohiihtoisuus, hyvä pito ja luisto tekivät siitä monen testaajan suosikin. Myös hyvä hinnan ja laadun suhde sai kiitosta.

Jos kritisoitavaa haluaa etsiä, Delta Comp ei ehkä ole kennorungoltaan aivan yhtä kestävä kuin saman merkin 100 euroa kalliimpi X-IUM.

  • hinta 349 €

Salomon RC10 eSKIN

Hyvä pito kostealla lumella.

Salomon RC10 eSKIN -suksen 43 cm pitkä pitokarva ulottuu pitkälle siteen etupuolelle. Tämä voi lisätä riskiä, että karva hankaa lumeen yhden suksen liu’ussa, jos suksi on hiihtäjälle löysä tai side säädetty liian eteen.

Kuivalla lumella kevyemmän painoluokan suksen skini laahasi selvästi, vaikka side oli taaimmassa asennossa. Kevyemmät testaajat kokeilivat myös jäykempää paria, mutta silloin pito ei ollut riittävän hyvä. Painavamilla hiihtäjillä jäykempi pari toimi selvästi paremmin.

Vesikelissä säilölumella RC10 piti ja luisti suhteessa paljon paremmin kuin kuivalla lumella. Latu oli pehmeä, mutta lumi ei ollut pahasti sohjoontunut. Ilmeisesti pitokarva kastuminen vähensi karvan kitkaa ja taipumusta jarruttaa menoa. Pito oli nautinnollisen hyvä. Näissä oloissa RC10 oli kuntoilijalle oivallinen valinta rauhalliseen lenkkihiihtoon.

Yksi syy pitokarvan laahaamiseen saattaa olla se, että suksen valinta ei osu nappiin, jolloin pitkoarvan etuosa osuu liikaa lumeen. Oikein valittuna RC 10 pitää ja luistaa hyvin.

Lisäpisteitä suksi saa myös Salomonin varmatoimisesta Prolink Shift -siteestä, jonka paikkaa on helppo säätää.

  • hinta 320 €

Salomon S/RACE eSKIN

Helppohiihtoinen ja hyvä yleissuksi.

Myös Salomon S/Race eSKIN:n pitokarva ulottuu melko pitkälle siteen etupuolelle, mutta karva ei laahannut yhden suksen liu’ussa lumeen. Hiihtotuntuma on samankaltainen kuin helppohiihtoisella purkkisuksella.

S/Racen ero kalliimpaan S/LAB eSKIN-sukseen malliin oli testihiihdoissa suhteellisen pieni. Selvimmin eron huomasi paitsi luistossa suksen hieman suuremmassa painossa nopeissa tilanteissa askelluksissa ja haarakäynnissä.

S/Racen mukavaa hiihtotuntumaa lisäsi myös hyvä suuntavakaus. Kuivalla ja karkealla lumella S/Race toimi selvästi parhaiten siteen ollessa aivan takana. Kaikki testaajat käyttivät siteissä samaa säätöä. Tämä saattaa kertoa siitä, että molempien painoluokkien testisukset olivat hieman löysähköjä.

Vesikelillä pehmeähköllä lumella pitokarva laahasi lumeen selvästi enemmän kuin esimerkiksi Rossignolin Deltassa.

S/Race on hieman tarkka painopisteen paikasta yhden suksen liukuvaiheessa. Toisaalta kun sukseen tottuu, sopiva hiihtoasento tulee luonnostaan ja S/race on hyvä yleissuksi kuntolijalle.  Salomonin siirrettävä Prolink Shift -side toimii hyvin.

  • hinta 500 €

 

Hiihto 2020