Latusuunnistus on hiihtosuunnistuksen rennompi versio. Keski-Suomessa heräteltiin henkiin perinteikästä lajia.
Jyväskyläläinen Eve Lahti kuvaa itseään perheenäidiksi, joka urheilee aika runsaasti. Seikkailu-urheilussa vaadittava kartanlukutaito vei Lahden miehensä Anssin kanssa suunnistuskouluun muutama vuosi sitten. Kesällä harrastetaan aktiivisesti maastopyöräilyä ja pyöräsuunnistusta. Tänä talvena hiihto- ja latusuunnistuskokeilut sytyttivät kipinän myös suunnistuksen talviversioihin.
Suunta Jyväskylää ja Jyväskylän Pyöräilyseuraa edustava Lahti kertoo perheenjäsenten innostuneen suunnistuksesta. Vaajakosken Terän järjestämässä latusuunnistuksen aluemestaruuskilpailuissa olikin neljä viidestä mukana. Kuusivuotiaalle Hildalle ei vielä omaa latusuunnistussarjaa ollut. Latusuunnistusta ennen käytiin kokeilemassa myös hiihtosuunnistusta.
– Etukäteen ei tiedetty, mitä on latusuunnistus. Katsottiin kilpailuohjeista ja googletettiin, että miten homma etenee, Lahti kertoo ensipuraisusta lajin parissa.
Latusuunnistustapahtumaan pääsi mukaan suhteellisen minimaalisilla varusteilla. Tarvittiin sukset, karttateline, emit, hakaneula ja kynä. Vielä olisi tarvittu taskut.
– Minulla ei ollut taskuja. Se oli iso virhe ja emit tippui. Kävin sitä kisan aikana etsimässä, ja onneksi löytyi. Kynäkin tippui, ja lopulta tein vain reiät hakaneulalla.
Lisäksi uudet harrastajat huomasivat, että kokeneemmilta löytyi karttatelineen päältä pahvilevy, jonka päälle kartta laitettiin. Näin hakaneulalla on helppo merkata rastin sijainti kartalle ilman, että karttaa tarvitsee irrottaa telineestä.
Opit tulevat hyödyksi, sillä perhe innostui lajista ja aikoo ensi talvena jatkaa, kunhan vain tapahtumia järjestettäisiin.
Vaajakosken Terän Touho Häkkinen tietää kertoa, että Keski-Suomen alueella edellinen latusuunnistuskilpailu on järjestetty Hankasalmella vuonna 2006. Ajatus perinteikkään lajin ottamisesta uudelleen esille syntyi seuralaisten keskuudessa.
– Ensin mietittiin, että pidetään tapahtuma arki-iltana pimeällä otsalamppujen kanssa. Sitten tuumattiin, että se voi olla tarpeeksi riskaabelia hommaa päivälläkin, tapahtumaa järjestämässä ollut Häkkinen kertoo.
Lahden lapset Eeti ja Liida toteavatkin, että latusuunnistus oli haastavaa puuhaa ja muutaman kerran sukset lipsahtivat hangen sisään. Hiihto kokonaisuudessaan oli huomattavasti vaikeampaa kuin normaalilla ladulla. Välinerikoilta kuitenkin säästyttiin.
– Suunnistus sujui karttatelineen kanssa hyvin ja rastit osuivat aika hyvin kohdilleen. Meni paremmin kuin äidillä, Eeti ja Liida kommentoivat kisaa.
Lahti tunnustaa, että joutui kysymään lapsiltaan neuvoa oman sijainnin paikantamiseksi, kun he näkivät toisensa kesken kisan. Sakkominuutteja kertyi lopulta lähemmäs 60, mutta tunnelmaan minuuteilla ei ollut vaikutusta.
– Oli kyllä hirveän hauskaa ja hymyssä suin mentiin, eikä haitannut, vaikka aina ei tiennyt missä menee. Kiva kokeilla uusia suunnistuksen alalajeja.
Lahti kuvailee latusuunnistusta hiihtosuunnistusta hieman rennommaksi tapahtumaksi. Vaikka laduilla meni suunnistajia aina maajoukkuetasoon asti, hampaat eivät olleet irvessä ja tapahtuma jätti jälkeen leppoisan tunnelman. Samaa mieltä on Häkkinen. Lähes kaikki osallistujat olivat innosta pinkeitä.
– Jälkeenpäin muutamat olivat soittaneet meidän puheenjohtajalle, että tehkää tästä perinne. Tämä oli rento, hauska ja mukava tapahtuma. Eikä pelkästään taistella kynsin hampain am-mitaleista.
Latusuunnistus oli myös suhteellisen helppo tapahtuma järjestää. 10 hengen porukalla saatiin hoidettua kaikki. Urat ajettiin kahdella kelkalla ja lähempänä tapahtumaa käytiin vielä siistimässä latu hiihdettävään kuntoon. Reitti tukeutui olemassa olevaan latuverkostoon, ja metsän puolelle ajettiin kelkoilla pistoja.
Kartat tulivat painosta kisaviikon torstaina, ja päivää ennen tapahtumaa vietiin rastit paikoilleen. Kun kartalle eitarvitse tehdä ratamerkintöjä, mahdollistuu viimehetken muutoksetkin.
– Käytiin kilpailupäivän aamuna hiihtämässä reitti läpi. Tultiin siihen tulokseen, että osa rasteista on liian helpoissa paikoissa. Kilpailupäivän aamuna siirrettiin vielä kahden rastin paikkaa.
Monille varmasti tuntematon latusuunnistus korona-aikana järjestettynä ei vielä saanut valtavaa yleisöryntäystä. Eve Lahti oli sarjansa ainoa osallistuja ja näin ollen myös hallitseva latusuunnistuksen aluemestari. Palkinnot jaetaan tosin juhlavammin vasta kesän kilpailujen yhteydessä, mutta maalissa odotti onneksi Pandan lahjoittamat makeiset.
Parhaiten kaikille tuntui jääneen mieleen hyvänmielen tapahtuma, jossa huomaa hymyilevänsä, vaikka aikaan lisättäisiin kuinka paljon minuutteja tahansa.
Tätä on latusuunnistus
- Kilpailija saa suunnistuskartan, jolle ei ole tehty mitään merkintöjä.
- Maastoon on ajettu ura ja risteyskohtien kulkusuunnat on merkattu maastoon.
- Suunnistaja nollaa emit-kortin ja lähtee seuraamaan uraa.
- Uran varrella tulee vastaan rasteja, jotka kilpailijan pitää osata sijoittaa oikealle paikalle kartalla. ›
- Rastit sijaitsevat aina karttaan merkatulla rastipisteellä.
- Rastit merkataan tarkasti kartalle hakaneulan pistolla ja kohta ympyröidään kynällä.
- Maaliin tullessa tehdään loppuleimaus.
- Sakkominuutteja tulee, mikäli rasti on merkattu väärään kohtaan.
- Yhden millin virhe lisää loppuaikaa yhden minuutin. Enimmäissakko yhdeltä rastilta on 10 minuuttia.
TEKSTI Anu Uhotoinen KUVAT Touho Häkkinen/Vaajakosken Terä
Suunnistaja 2/2021
