Pummi – kirja joka vie suunnistajan lukemaan ja kirjailijan suunnistamaan

Nokialainen kirjailija ja Pikku Kakkosen käsikirjoittaja Heli Rantala löysi suunnistuksen pariin kirjan kirjoittamisen kautta. Nuortenromaani Pummi ilmestyi vuoden alussa.

Pummin alussa Ahti Lahtisen onnettomuus on jo tapahtunut. Hän on vammautunut auto-onnettomuudessa niin pahasti, että joutuu alaraajahalvauksen vuoksi pyörätuoliin. Haaveet kilpa­suunnistajan urasta katkeavat kerralla.

Ahti yrittää päästä elämässä eteenpäin ja löytää uusia unelmia. Ajatuksissaan ja unissaan hän kuitenkin palaa usein suunnistamaan.

Kirjastossa koululaisille ja nuorille suunnattujen kirjojen urheiluhylly pursuaa jääkiekko- ja jalkapalloromaaneja. Montaa suunnistusaiheista ei ole kirjoitettu.

– Halusin valita lajin, jota on mahdotonta harrastaa pyörätuolissa. Sprinttisuunnistusta ymmärtääkseni voisi, mutta kirjan päähenkilön laji oli nimenomaan metsäsuunnistus. Suurin syy valintaani olikin se, että suunnistuksen avulla voi tuoda esiin metsässä liikkumisen mahtavuutta nuorille lukijoille. Toivon, että kirjasta tarttuisi lukijaan into ja kipinä lähteä kuljeskelemaan metsään tai vaikkapa rasteille, Heli Rantala kertoo lajivalinnastaan.

Kirjan kirjoittamista aloittaessaan Rantala ei ollut itse harrastanut suunnistamista. Hän perehtyi lajiin käymällä kaverinsa kanssa iltarasteilla ja lukemalla Suunnista kuin mestari -kirjan sekä Ari Väntäsen kirjoittaman Minna Kaupin elämäkerran Suunta/Vaisto.

Vaikea aihe mietitytti

Lasten- ja nuortenkirjallisuudessa ei nykyään karteta vaikeimpiakaan aiheita. Noin 14–19-vuotiaille suunnatun Pummin keskeisin teema onkin kriisin kohtaaminen. Synkästä aiheesta huolimatta Pummissa on toivoa ja elämäniloa.

–  Idea kirjaan lähti siitä, kun luin Nokian Uutisista jutun nuoresta miehestä, joka oli päätynyt onnetto­muuden seurauksena pyörätuoliin. Juttu pysäytti ja kosketti. Vuoden päivät puntaroin, riittäisivätkö minul­la rahkeet kirjoittaa nuortenkirja, jossa pää­henkilö on alaraajahalvaantunut poika.

Neljä lastenkirjaa aiemmin kirjoittanut Rantala mietti pitkään, onko hänellä osaamista käsitellä ja kertoa nuorille noin vaikeasta tilanteesta. Tarina ei kuitenkaan jättänyt rauhaan.

– Otin yhteyttä lehtijutussa olleeseen nuoreen ja hän toimi kokemusasiantuntija kirjoitusprosessin aikana. Ne olivat tärkeitä keskusteluita kirjan kannalta. Yllättävän paljon pystyin ammentamaan myös omista pettymyksen ja kateuden tunteistani, vaikka mitään noin radikaalia menetystä en olekaan joutunut kokemaan.

Pummilla monta merkitystä

Pummin päähenkilö Ahti on ollut SM-tason kilpasuunnistaja, jolle harjoittelu ja kilpailut ovat olleet elämän tärkein asia. Onnettomuuden jälleen perheen isä yrittää suojella poikaansa. Hän laittaa nastarit sivuun, ettei Ahti huomaisi, että hän on käynyt iltarasteilla.

Välillä Ahtista tuntuu, että hänen tehtävänsä on nostaa perhe murheen alhosta. Vaikka juuri hänellehän onnettomuus sattui. Hän tuntee olevansa syyllinen siskon ja vanhempien alakuloon.

Sana ”pummi” saa kirjassa monia merkityksiä.

– Pummi viittaa kirjassa suunnistajan tekemään virheeseen, mutta sitä käytetään vertauskuvallisesti myös Ahdin auton ratissa tekemään virheeseen, joka aiheutti hänelle vammautumisen. Virheiden tekeminen, niiden hyväksyminen, ja sen pohtiminen, mikä ylipäätään on virhe, on yksi kirjan keskeisimmistä teemoista. Heikkona hetkenä Ahti ajattelee myös itse ajautuvansa yhteiskunnan elättämäksi pummiksi.

”Virheiden tekeminen, niiden hyväksyminen, ja sen pohtiminen, mikä yli­päätään on virhe, on yksi kirjan keskeisimmistä teemoista.”

– Vaikeasta aiheesta huolimatta kirja on täynnä toivoa ja huumoria. Ahti pääsee ”pummistaan” yli ja löytää elämälleen uuden tavoitteen, joka on konkreettisia päämääriä syvällisempi asennemuutos. Vaikka kaikki ei ole mahdollista, niin yllättävän monet asiat edelleen ovat, Rantala pohtii.

Vaikka Ahti kilpaili tosissaan, tärkeä asia oli koko ajan myös päästä metsään. Ja sinne Ahti pääsee halvaantuneenakin.

Heli Rantalallekin metsä on tärkeä paikka – ja jatkossa sinne vienee myös suunnistus, sillä hän innostui lajista kirjaprojektin aikana.

– Suunnistaessa pystyy unohtamaan hetkeksi kaiken muun ja keskittymään käsillä olevaan hetkeen. On hienoa huomata kuinka kartalla olevat merkit muuttuvat ensin mielikuviksi oman pään sisällä ja sitten konkretiaksi. Siinä on jotain samaa kuin kirjan kirjoittamisessakin. Minua nähdään iltarasteilla varmasti jatkossakin etenemässä hitaasti mutta varmasti rastilta toiselle. Joskus suunnistusreissu saattoi katketa siihen, että otin lippiksen päästä ja aloin kerätä siihen kantarelleja, kun osuin apajille. Kovin kilpailuhenkistä suunnistajaa minusta tuskin tulee.