Suunnistus Ruotsissa – avoimuus ja 365-ajattelu Ruotsin jättimenestyksen avaimia

suunnistus ruotsissa
Lukulistalle
ClosePlease login

Ruotsi voitti MM-kilpailuissa seitsemän kultaa ja yhden hopean. Mitalitilastoa kaunistaa sinikeltaisten hyväksi yksi superyksilö, Tove Alexandersson, joka voitti kaikki kolme henkilökohtaista matkaa ja oli mukana voittamassa maailmanmestaruuksia sekä naisten viestissä että sprinttiviestissä.

Miesten sarjassa Ruotsiin menivät sprintin ja viestin maailmanmestaruudet. Ruotsin tason laajuudesta kertoo, ettei sprinttimestari Isac von Krusenstierna mahtunut sprinttiviestijoukkueeseen, eikä viestissä mukana olleelle William Lindille riittänyt muita matkoja.

Ruotsin kärjen taso on laaja. Peräti 11 eri ruotsalaisurheilijaa ylsi maailmanmestaruuskilpailuissa joko viestin maailmanmestaruuteen tai kymmenen parhaan joukkoon henkilökohtaisella matkalla. Sveitsi ja Norja pääsevät itse asiassa tällä mittarilla lähemmäs Ruotsia kuin mitalitilasto kertoo: molempien maiden joukkueissa oli yhdeksän urheilijaa, jotka ylsivät kymmenen parhaan joukkoon tai viestissä mitaleille. Suomen joukkueessa kaksi urheilijaa ylsi kymmenen joukkoon.

Ruotsi on saavuttanut missionsa olla världens bästa landslag, maailman paras maajoukkue. Pekka Nikulainen toimi Ruotsin suunnistusliiton urheilutoimenjohtajana vuosina 2007‒2013. Hän tuntee maan lajikulttuurin ja oli myös merkittävässä roolissa rakentamassa sitä.

– Yksi keskeisin ero Suomen ja Ruotsin välillä on mielestäni laadukas lajinomaisuus ja yhteisöllinen valmennuskulttuuri. Pelkistäen Ruotsissa suunnistetaan päivittäin ympäri vuoden – ja vauhdikkaasti. Toiminta on erittäin yhteisöllistä, minkä kautta tulee laatua ja tehoa harjoitteluun. Pieni positiivinen kilpailu on aina läsnä. Ajatuksia ja tietoa jaetaan. Me puhuimme paljon ”berikande miljö” -ajattelusta eli rikastavista yhteisöistä, joissa jokainen oppii toisiltaan ja joissa tieto kulkee vapaasti. Ja kaikki ilon kautta.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa Juoksija.fi digi. Saat rajattoman lukuoikeuden kaikkiin Juoksija.fi:n artikkeleihin, mukaan lukien lehtien lehtiarkistot ja treeniohjelmat.

 Juoksija.fi digi

  • Juoksu, hiihto, pyöräily, triathlon, suunnistus
  • Liikkujan hyvinvointi ja terveys
  • Digitaaliset lehtiarkistot
  • Juoksija-kortti
  • Treeniohjelmat

9,90 € / kk 

Tilaa digi Olen jo tilaaja

Vastaa