Miten suunnistusseurojen toiminta pyörii ja mitä se vaatii seuralta? Helsingin Suunnistajien toiminnanjohtaja Anu Pikkarainen sekä aktiiviset talkoolaiset eri seuroista avasivat ajatuksiaan seuratyön monipuolisuudesta.
Helsingin Suunnistajien toiminnanjohtaja Anu Pikkarainen on pitkän linjan liikunta-alan ammattilainen. Aikuisiällä suunnistuksen aloittanut nainen sai ensimmäisen kerran tuntumaa seuratyöhön Espoon Akilleksessa.
– Aloitin suunnistuksen noin 37-vuotiaana. Olin superinnostunut aloitteleva suunnistaja, ja tosi nopeasti rupesin tekemään asioita. Minulle annettiin vastuuta. Sain tehtäväkseni naisten joukkueiden kokoamisen, Pikkarainen muistelee yhä jatkuvan polkunsa alkupäätä ja lisää hymyillen:
– Seurassa oltiin hereillä, kun huomattiin, että joku on innokas. Tultiin kasvokkain juttelemaan, ja sen näen itsekin hyvin tärkeänä tapana saada uusia tekijöitä.
Akilleksessa hän veti myös aikuisten suunnistuskursseja ja oli lopulta hetken aikaa puheenjohtajanakin. Yhteensä hän oli talkootöissä kymmenisen vuotta, kunnes aloitti nykyisessä pestissään Helsingin Suunnistajien toiminnanjohtajana. Siitä on nyt 4,5 vuotta.
Urheiluseuroissa palkallisten työntekijöiden tehtäväkenttä tuppaa usein paisumaan hyvinkin laajaksi. Monipuolinen se on Pikkaraisellakin. Iso osa työtä on toimia jaostojen tukena.
– Jokaisessa jaostossa roolini on hieman erilainen. Tärkeintä on, että tiedän, mitä kaikkialla tapahtuu ja pystyn sitten omalla työlläni täydentämään, auttamaan ja tukemaan. Yritän myös aktivoida talkoolaisia, eli vapaaehtoisten johtamisessa mukana oleminen on yksi tehtäväni.
Sen lisäksi Pikkaraisen työpöydällä on monen seurajohtajan tavoin hallinnollisia tehtäviä lupahakemuksineen.
– Se on yllättävän iso kokonaisuus. Teen virka-ajalla asioita, joita vapaaehtoiset eivät pysty ajankäytöllisesti tekemään. Pienistä yksityiskohdista yritän pysyä erossa. Tärkeää on antaa kaikille talkoolaisille tilaa ja mahdollisuutta tehdä. Pyrin toimimaan niin, etten ota keneltäkään mitään pois vaan oma työni on lisänä ja tukena. Työni on hyvin monimuotoista.
Vapaaehtoiset ovat seuratoiminnan elinehto
Pikkaraisen aloittaessa Helsingin Suunnistajissa korvausta maksettiin vain taloudenhoitajalle. Nykyään myös naisten ja miesten ryhmävalmentajalle maksetaan palkkiota. Lisäksi on puolipäiväinen lasten ja nuorten valmentaja sekä vuoden verran töissä ollut täysipäiväinen valmennuskoordinaattori.
– Lisäksi meillä on nyt neljäntenä vuonna peräkkäin nuoria kesätyöntekijöitä. Heidän palkkaukseen saadaan tukea ulkopuolelta, tänä vuonna sitä haettiin “kesäduuni OP:n kautta”. Sitä kautta yritämme saada nuoria mukaan tutustumaan monipuolisesti seuratoimintaan.
Kuntosuunnistustoimintaa Pikkarainen kutsuu ”talouden peruskallioksi”. Sen ja oman varainhankinnan lisäksi rahoitusta tulee säätiöltä ja kaupungilta, jäsenmaksuista ja ryhmämaksuista.
– Ryhmämaksuja olemme joutuneet korottamaan, koska olemme satsanneet valmennuksen tukitoimintoihin.
”On ihan kriittinen asia, että edelleen talkootyöntekijöitä riittää.”
Mitä Helsingin Suunnistajat olisi ilman talkoolaisia ja vapaaehtoistyötä? Pikkarainen miettii hetken, mutta sanoo lopulta empimättä:
– Ilman vapaaehtoisia toimintaa ei olisi. On ihan kriittinen asia, että edelleen talkootyöntekijöitä riittää.
Vastuu seuran avoimesta ja hyväntuulisesta ilmapiiristä ei ole yksin Pikkaraisen ja muiden palkkaa tekemisestään saavien vastuulla.
– Kaikki seuraihmiset ovat vastuussa siitä, miten missäkin tilanteessa vastaanotetaan joku, joka tulee paikalle uutena. Otammeko mukaan ja toimimme niin, että tulee sellainen tervetullut olo. Kun ihminen loksahtaa sisälle yhteisöön ja kokee olevansa osa sitä, hänen on helpompi myös tehdä asioita seuran eteen. Kokonaisilmapiiri pitää luoda sellaiseksi, että on kiva tulla.
Vapaaehtoinen harrastus vai palkallista toimintaa?
Vaikka vapaaehtoistyö on voimissaan, suurempaa vastuuta sisältäviin ja pidempikestoisiin tehtäviin on yleisesti hankalampaa löytää tekijöitä.
– Se on ihan ymmärrettävää. Ne pitää sitten yrittää pilkkoa semmoisiksi sopivan kokoisiksi, että sinne löytyy tekijöitä. Ettei kukaan kuormitu liikaa.
Jos Helsingin Suunnistajat saisi tukea yhden henkilön täyspäiväiseen palkkaukseen, Pikkarainen tietää heti, millaiseen tehtävään henkilö tarvittaisiin:
– Kuntosuunnistukseen. Se on meillä niin isoa ja laajaa toimintaa. Sen koordinointiin kokonaisuudessaan.
Vapaaehtoisille seuratyö on mukava harrastus, palkallisilla seuratyöntekijöillä haasteet ovat erilaisia. Pikkarainen tietää hyvin, että hänen venymistä vaativassa tehtävässään oleellista on pystyä hallitsemaan stressiä ja priorisoida.
– Pitää tietää mihin lähtee mukaan ja mihin ei lähde mukaan. Pitää kasvattaa kestävää pintaa, ettei hätkähdä ihan pienistä vaan osaa perustella asiat mitä tekee. Työnkuvani muuttuu koko ajan sen mukaan ketä tulee tekemään asioita. Luulen, että kaikilla suunnistusseurojen työntekijöillä työnkuva on erilainen.
Seuratoiminta vie mukanaan
Aktiivisilla talkoolaisilla polku on usein samankaltainen: yhtä tehtävää seuraa toinen ja toista kolmas. Näin on käynyt Espoon Akilleksessa Teija Sahlströmille, joka liittyi seuraan vuonna 1995. Seurassa tehdään edelleen kaikki talkoilla, ja niitä tehtäviä aktiiviselle Sahlströmillekin on riittänyt. Sahlströmin sydäntä lähellä on ollut erityisesti lasten ja nuorten toiminta, jota hän veti pitkään.
– Suunnistuskoulujen vetäjäksi aloin 2000-luvun alkupuolella ja siitä lähtien olen nuorisotoiminnassa ollut mukana. Olin nuorisotoiminnan vastaavana ja hallituksen jäsenenä. Useiden kilpailuiden järjestämisessä mukana eri rooleissa, myös kilpailunjohtajana.
Hänen perheelleen seuratyö on ollut ”toinen elämä”. Se on ollut myös opettavaista.
– Aina seuratyö ei ole ollut niin kauhean mukavaa, mutta on vaan pitänyt puurtaa läpi hallinnollisia asioita ja huolehtia vaikka kalustosta.
Tärkeää seuran houkuttelevuudessa on myös seuran ylpeys omasta tekemisestä.
Sahlström pohtii, kuinka tärkeää seuran houkuttelevuudessa on myös seuran ylpeys omasta tekemisestä. Miten seura näkyy niin kisapaikoilla, kisajärjestäjinä kuin viestintäkanavissa.
– Miten käyttäydymme ja miten viestitään sekä ulkoisesti että sisäisesti.
Sahlström on nähnyt, kuinka suunnistustoiminta on kehittynyt sekä liitto- että seuratasolla. Hän pitää sitä hyvänä asiana, mutta se tarkoittaa myös, että seuratyöltä vaaditaan enemmän. Vaikka vaatimukset ovat kasvaneet, seuran tueksi tarjolla paljon tietoa ja apua.
– Mielestäni ainakin liittotasolla meitä seuroja on kyllä autettu tosi paljon sillä, että materiaalia on tehty valmiiksi eikä tarvitse ihan alusta aloittaa kaikkea.
Akilleksessa ei ole palkattua työntekijää. Sitäkin on toki mietitty.
– On pyöritelty, että jos palkataan, onko se valmentaja vai onko se toiminnanjohtaja vai mikä. Itse ajattelisin, että kun tätä hallinnollista sälää on niin paljon, olisi tekijä, joka pystyy keskittymään siihen. Aina ajatellaan, että ei voi maksaa kenellekään, jos ei makseta kaikille. Itse ehkä ajattelen, että seuratoiminnassa on isoja osa-alueita, joista hyvinkin voisi maksaa useammalle ihmiselle, jos he tekevät sitä ympärivuotisesti ja säännöllisesti.
Viime vuoden marraskuussa Suunnistusliitto palkitsi vuoden parhaita suunnistajia ja toimijoita. Teija Sahlström palkittiin vuoden ohjaajana.
Jokaiselle löytyy oma tontti
Seuratoiminnassa jokaisen osaamiselle ja mielenkiinnon kohteelle löytyy varmasti käyttöä, sillä tehtävien kirjo on laaja. SK Pohjantähden Vesa Halosen mielenkiinto kohdistui tulospalveluun. Hän varttui Kuopiossa ja oli pienestä pitäen vanhempiensa mukana kilpailuja järjestämässä.
Opiskelun ja työpaikan myötä seura vaihtui SK Pohjantähteen, jossa tehtävät tulospalvelun parissa jatkuivat.
– Tulostenoton vastuu alkoi pikkuhiljaa siirtyä minulle. Sitä myötä osallistuin myös seuran hallituksen toimintaan. Kun pitkään kilpailunjohtajana toiminut henkilö vaihtoi seuraa, jonkun piti ottaa vastuu kilpailujen järjestämisestä. Päätin, että tuota voisi kokeilla, Halonen sanoo.
Kokeilu on vierähtänyt 17 vuodeksi. Neljän vuoden ajan hän oli myös seuran puheenjohtajana. Tehtävä oli hieno ja avartava, mutta Halonen koki kokonaisuudessa tehtävää olevan jo liikaakin. Hän päätti pitäytyä kilpailujen järjestämisessä. Myös iltarasteilla hän on monessa roolissa mukana.
– Osallistumalla erilaisiin tapahtumiin järjestäjänä pääsee keskustelemaan saman henkisten ihmisten kanssa ja saa myös uusia tuttavuuksia. Samalla kokee myös osaltaan auttavansa seuran taloutta pienellä talkootyöllään.
Suunta Jyväskylän Samuli Heino on lastensa suunnistusharrastuksen myötä nyt kymmenen vuoden ajan tehnyt talkoilla erilaisia seuratöitä.
– Olen ollut suunnistuskoulun ohjaajana, lasten ja nuorten valmennuksessa, kuntosuunnistuksessa, ratamestarina, kilpailunjärjestelytehtävissä liikenteenohjaamisesta kilpailunjohtajan tehtäviin. Olen myös seuran johtokunnassa. Ehkä välillä pitäisi osata sanoa ei, Heino sanoo hymyillen.
Lasten ja nuorten harrastuksen tukeminen on Heinolle tärkeää muutenkin kuin omien lasten vuoksi. Hän onkin iloinen, että Suunta Jyväskylän puolipäiväinen seuravalmentaja auttaa myös lasten ja nuorten valmentamisessa.
– Valmentamisen kehittämiseen hänestä on hirveän iso apu. Laatu ei olisi ihan samalla tasolla, jos se tapahtuisi talkoovoimin, Heino sanoo.
Tekemistä ja porkkanoita laidasta laitaan
Vapaaehtoistyöhön löytyy suunnistusseuroissa yhä tekijöitä, kunhan työ koetaan sopivan kokoiseksi. Vastuutehtäviin ja pidempikestoisiin projekteihin sitoutuminen koetaan usein ajallisesti haastavaksi päivätyön ja muun elämän tiimellyksessä.
– Kun pilkotaan yhdelle henkilölle tuleva tehtävä sopivan kokoiseksi, siihen tartutaan paljon paremmin. Täsmätekemistä on helpompi myydä, Sotkamon Jymyssä Rymyryhmän vetäjänä toimiva Katri Mäenpää sanoo kokemuksestaan.
Hän kokee, että talkootyöhön tarvitaan jonkunlainen porkkana, oli se sitten mitä tahansa.
– Meillä esimerkiksi seuran sopimusurheilijoilla on velvoite tehdä tietty talkootuntimäärä vuosittain. Se voi olla esimerkiksi rastien vientiä ja Hippo-suunnistuskoulussa ohjaamista.
Mäenpää kannustaa myös suunnistusväkeä oppimaan muiden lajien tavoista ja antaa esimerkin taitoluisteluseurasta.
– Talkoopäällikkö hankkii seuralle hoidettavaksi vaikkapa kahvilan pitämisen jossain ottelussa. Seura saa siitä korvauksen. Jokaisesta tehdystä talkootunnista puolestaan tulee tietty vähennys lapsen kuukausimaksuista, mikä on hyvä kannustin varsinkin monilapsisille perheille.
Suunta Jyväskylän Samuli Heino sanoo, että seuran on oltava aktiivinen talkoolaisten saamiseksi.
– Paljon saadaan aikaiseksi sillä, että osataan kysyä ja että tehtävä on selkeästi rajattu, Heino sanoo.
Kilpasuunnistuksen lopettavista nuorista moni seura on saanut uutta väkeä ratamestari- ja ohjaustoimintaan, mutta nuoriakin kannattaa kannustaa moniin muihinkin tehtäviin.
SK Pohjantähden Vesa Halonen sanoo, että kun tekemisen parissa pääsee tapaamaan harrastuskavereita, talkoisiin tulee lähdettyä.
– Seuran kannattaa aktivoida uudet jäsenet mukaan helpompien tehtävien kautta ja kannustaa mielenkiinnon mukaan ottamaan enemmän vastuuta. Yleinen sähköpostilla tai vastaavalla kysely ei monesti tuota tulosta, mutta suora kysyminen ja keskustelu henkilön kanssa yleensä toimii, Halonen sanoo.
Anu Pikkarainen antaa talkoolasten rekrytointiin kokemuksestaan tärkeimpinä vinkkeinä: arvosta, kiitä ja lähesty ihmistä henkilökohtaisesti.
– Vapaaehtoistyön pitää olla sellaista, että sinne on kiva mennä ja sitä on kiva tehdä.
Teksti Heidi Lehikoinen
Suunnistaja 4/2024