Yli lajirajojen

Uintimaailmasta suunnistuksen pariin työskentelemään päätynyt Juulianna Leskinen yllättyi iloisesti suunnistusmaailman toimintatavoista ja näkee samalla uusia mahdollisuuksia.

Espoon Suunnan uusi toiminnanjohtaja Juulianna Leskinen aloitti työssään vuoden alussa. Usein tapahtumat etenevät siten, että suunnistusmaailmaan tullaan niin sanotun sukurasitteen kautta, kun lajivalinta periytyy vanhemmilta lapsille. Nyt tarina menee toisin.

Leskisen tausta ei ole suunnistuksen parissa, vaan nuoruuden kilpakentät ovat löytyneen juoksuratojen puolelta. Yleisurheilun lajivalikoimasta pitkät aidat ja keskipitkät sileän matkat tulivat omiksi.

– Nykyään tulee enemmänkin kuntoiltua kaikennäköistä ja moni liikunta on lähellä sydäntä, Leskinen kertoo.

Mieltymys eri liikuntalajeihin ohjasi myös kouluttautumista ja Pajulahden urheiluopistosta liikunnan ohjaajaksi valmistuneen Leskisen ensimmäinen työpaikka löytyi uinnin parista.

– Kun valmistuin koulusta, olin töissä kunnalla liikunnanohjaajana ja silloin toimipaikkana oli uimahalli. Tehtiin paljon uinnin opetusta ja työskenneltiin vesiliikunnan parissa.

Uinti on aina tuntunut Leskisen omalta jutulta. Koulussa tämä halusi ehdottomasti käydä uimaopettajakoulutuksen. Se tuntui luontevalta.

24-vuotiaana Leskinen huomasi, että Tuusulan uimaseura hakee toiminnanjohtajaa.

– Olin tosi nuori ja ajattelin että no, kokeillaan, ei siinä mitään menetä. Sitten yllätyksekseni sainkin sen työpaikan ja pääsin kehittämään itseäni ja samalla vähän sitä seuratoimintaakin.

– Vuoden alussa tulee viisi vuotta täyteen uintipuolen kokemusta. Oma laji ei ikinä ole ollut uinti, mutta olen työskennellyt uinnin parissa ja työskentelen edelleen.

Kohta 30 vuotta täyttävä Leskinen totesi alkuvuodesta kaipaavansa myös uutta haastetta. Hän alkoi tutkailla silkasta mielenkiinnosta sen hetkistä oman alan työpaikkatarjontaa. Silmiin osui Espoon Suunnan ilmoitus avoimesta toiminnanjohtajan pestistä.

– Luin sen ja kiinnostuin siitä heti. Tuli ehkä vähän semmoinen itseä haastava fiilis, että nyt mä kokeilen, että olisiko musta toiseenkin lajiin vastaavaan työtehtävään, Leskinen kertoo ja kuulostaa edelleen yhtä innostuneelta.

Kiinnostusta uuden lajin parissa työskentelystä lisäsi myös oman ammattitaidon ja osaamisen kehittämisen mahdollisuudet.

– Monipuolisesti kuitenkin liikunnasta ja urheilusta kiinnostuneena ja pitävänä ihmisenä en ole ikinä poissulkenut mitään muuta lajia. Sitä myöten sitten hain.

Uusien haasteiden tavoittelu voitti mahdolliset epäilykset, jotka voisivat liittyä vieraan lajin maailmaan siirtymiseen.

Ja niin vain Leskinen sai toiminnanjohtajan pestin ja uusi lajimaailma alkoi avautua.

Ensimmäisen kerran tämä kävi ottamassa osaa varsinaiseen suunnistustapahtumaan Espoon Suunnan järjestämässä sprintticupissa. Kaikki rastit löytyivät, eksymistä ei tapahtunut ja seuraavalla kerralla lisää haastetta saatiin vaikeammasta radasta.

– Oma kokemus suunnistuksesta oli suunnilleen koulusuunnistus ja mitä nyt liikunta-alan opinnoissa oli, ja siitäkin on jo yli kymmenen vuotta aikaa. Se (uusi työ) tuntui jännältä, mutta samaan aikaan olin tosi innoissani siitä ja olen toki edelleen. Oppii koko ajan paljon uutta lajista.

Lajin monipuolisuus yllätti

Kun Leskinen aloitti uudessa työssään, suunnistusmaailman monipuolisuus alkoi avautua uudessa valossa. Eri lajitaustasta ponnistava toiminnanjohtaja otettiin avosylin mukaan toimintaan.

– Siellä oli tosi lämmin vastaanotto. Ehkä ennemminkin pidettiin sitä vahvuutena, että tuleekin ihan eri lajimaailmasta. Kun on näkökulmaa eri lajin puolelta, ehkä se tuo jotain positiivista siihen seuratoimintaan.

Leskisen työt pyörivät tällä hetkellä pitkälti taloushallinnon puolella opettelun ja kehittämisen merkeissä. Myös seuran valmennuspäällikkönä toimivan Anu Saarisen kanssa on sparrausta viikon tehtävistä puolin ja toisin.

Kesällä Leskinen pääsi konkreettisemmin suunnistuksen makuun tapahtumien, kuten SM-sprintin ja lasten leirien merkeissä.

Muukin kuin vastaanotto seuraan on näyttäytynyt positiivisessa valossa suunnistusmaailmaan tutustuessa.

Suunnistus on mahdollista laajalle ikäskaalalle ja erilaisille liikkujille.

– On paljon yllättäviä asioita ja ennen kaikkea positiivisesti yllättäviä asioita. Olen huomannut, kuinka yhteisöllinen laji suunnistus on verrattuna omaan lajitaustaan.

Ikänsä suunnistaneet ovat mahdollisesti kasvaneet ja tottuneet siihen, että seuratoiminnot pyörivät seuran jäsenten voimin ja laji on hurjan monipuolinen, mutta ehkä tästä perinteestä pitäisi olla vielä ylpeämpi. Ainakin toisesta lajista ponnistavalle ilmiön havaitseminen on selkeää.

– Jäsenistön aktiivisuus on yllättänyt positiivisesti. Tuntuu että Espoon Suunnassa vedetään yhtä köyttä ja tehdään seuran ja seuralaisten eteen asioita niin palkattujen työntekijöiden ja johtokunnan, kuin sitten seuralaisten toimesta.

Myös lajin ja harrastamismahdollisuuksien laajuus on ihastuttanut. Suunnistus on mahdollista laajalle ikäskaalalle ja erilaisille liikkujille.

– Sitä ei osaa ajatella, jos ei ole lajin parissa toiminut.

Yhteistyö ei karkota jäseniä

Kaikki urheilulajit haluavat pitää kiinni harrastajistaan ja seurat omista jäsenistään. Leskinen tiedostaa, että taustalta löytyy esimerkiksi taloudellisia motiiveja, mutta näkee paljon enemmän mahdollisuuksia yli lajirajojen tapahtuvassa toiminnassa.

– Ehdottomasti pitäisi kyetä katsomaan vähän sen oman seurakuplan ulkopuolelle. Seuratoimintaa pitäisi järjestää kaikille ja harrastajamääristä kilpaileminen on ehkä väärä ajatusmalli. Ymmärrän mistä se tulee, mutta ehkä semmoinen yhtenäinen sparraus lähiseurojen kanssa ja yli omien lajirajojen olisi hyvä.

Leskinen kokee, että yhteistyöllä pikemminkin mahdollistetaan potentiaalisten uusien harrastajien löytäminen lajin pariin, kuin aiheutettaisiin valtava massapako kilpailevaan aktiviteettiin.

Seuran jäsenille tarjoutuvien mahdollisuuksien lisäksi uusia ideoita ja sparrausta saa myös seuratoimijat. Asiasta ei kannata tehdä liian monimutkaista, vaan keskusteluyhteyden voi avata hyvin matalalla kynnyksellä.

– Luotan siihen, että liikunta-alalla ja seuroissa työskentelee hyviä tyyppejä, jotka varmasti jollain tasolla jakaa samanlaisia ajatusmaailmoja myös niistä seurojen haasteista. Rohkeasti vaan kokeilemaan uusia juttuja. Se vaatii vaan oma-aloitteisuutta ja pientä panostusta, että lokeroi sieltä viikosta sen pienen hetken, että onkin yhteydessä johonkin.

Pallon Leskinen heittää erityisesti seuran palkatulle työvoimalle, mikäli sellaista on. Joka tapauksessa toiminnasta vastaavan henkilön aktivoituminen on tärkeää. Rohkea yhteydenotto kannattaa aina.

Jos täysin oma-aloitteinen yhteydenottaminen tuntuu vieraalta, löytyy monilta alueilta omia liikuntajärjestöjä, jotka yhdistävä seuratoimijoita eri tapahtumissa. Omalta alueeltaan Leskinen nostaa esiin ESLU:n, eli Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n.

– On toiminnanjohtajien tapaamisia, puheenjohtajien tapaamisia ja erilaisia koulutuksia. Sitä kautta verkostoituu muihin toimijoihin omalta alueelta.

Konkreettisimmillaan lajien välinen yhteistyö voisi olla treenien vaihtoa. Iloa olisi muutenkin, kuin vain kunnon kohottamisen merkeissä.

– Se luo myös seuran sisään yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemistä. Monipuolisuutta siihen omaan harrastukseen. Se voi olla semmoinen kiva spesiaalijuttu silloin tällöin. Ei sen tarvitse olla viikoittaista.

Yhteinen tekeminen ja yhteisöllisyyden lisääntyminen taas sitouttaa harrastajat ympäristöön, vaikka treenin tarjoaisikin jokin toinen taho.

 – Yhteisöllisyys luo sitä, että halutaan pitää niistä tietyistä tärkeistä harrastuksista ja arjen asioista kiinni.

Leskistä itseään ei vielä tulevana kesänä nähdä Jukolassa tai Venlojen viestissä suunnistamassa, mutta hyvin alkanut sprintticup-ura saattaa saada jatkoa jonain päivänä metsän puolelta.

– En ole toistaiseksi asettanut sellaista tavoitetta. Toisaalta se olisi kyllä hyvä tavoite. Mutta ehkä vähän vielä joutuu treenata kartanlukua ja niitä merkkejä. Ne ei ole ihan niin hyvin hanskassa vielä, Leskinen nauraa.