Ydinasiana Kalevan kisoissa on Suomen mestaruus, sanoo Suomen Urheiluliiton (SUL) huippu-urheilujohtaja Tuomo Salonen Espoossa perjantaina alkavista kisoista.
– Kalevan kisat on tärkeä paikka urheilijoille, jotka tavoittelevat osallistumista arvokisoihin rankingin kautta ja tarvitsevat pisteitä, mutta itseisarvona Kalevan kisoissa on katsoa, kuka on maan kovin kussakin lajissa, Salonen muistuttaa.
Kalevan kisat kilpaillaan Leppävaarassa. Käytössä on toissavuoden nuorten EM-kisoihin uusittu, nopea ja mittavien lisäkatsomoiden ympäröimä mondo-pintainen rata.
– Yleisöä on odotettavissa paikalle mukavasti, sää näyttää suosiolliselta ja kun useissa lajeissa on luvassa tiukkoja ja hyvätasoisia kamppailuja suomenmestaruuksista, tässä on tykötarpeet toistaa toissavuoden nuorten EM-kisojen upea tunnelma, Salonen sanoo.
Vanninen kentällä jokaisena kilpailupäivänä, Mononen sileillä matkoilla
Kalevan kisat kilpaillaan keskellä kilpailukautta. Takana ovat maajoukkueiden EM-joukkuekilpailut, alle 23-vuotiaiden EM-kilpailut ja Universiadit. Edessäpäin taas Ruotsi-ottelu Tukholmassa elokuun 22.–24. ja MM-kilpailut Tokiossa syyskuun 13.–21.
– Bergenin nuorten EM-kisojen mestareista seitsenottelija Saga Vannisen ohjelmassa Espoossa ovat korkeus, pituus ja keihäs, joten karsintoineen hän kilpailee kaikkina kolmena päivänä, Salonen sanoo.
– Keskikesällä EM-joukkuekilpailussa, nuorten EM-kilpailuissa ja Universiadeissa mestariksi juossut Ilona Mononen ei Espoossa kilpaile estejuoksussa. Onkin mielenkiintoista nähdä, kuinka häneltä 1500 metriä kulkee. Mononen on ilmoittautunut myös 5000 metrille.
– Ja kun estejuoksusta puhutaan, odotan suurella mielenkiinnolla myös, mikä on Eemil Helanderin vauhti kauden ensimmäisessä 3000 metrin estejuoksussa.
Koko keihään kärkipakka koossa ensi kertaa tänä kesänä
Yksi kisojen huippuhetkistä on heti perjantaina, kun hiljan Universiadeissa mestariksi juossut Saara Keskitalo ja maan muut 100 metrin aitojen huippunimet Lotta Harala, Reetta Hurske, Nooralotta Neziri ja Vilma Mäki taistelevat mestaruudesta.
– Kutkuttavan mielenkiintoisia lajeja on tarjolla useita kuten naisten kuula, moukari ja 400 metrin aidat tai miesten 100 ja 400 metriä, 400 metrin aidat, pituus ja moukari, Salonen luettelee.
– Miesten keihäs on tavallista suuremman mielenkiinnon kohteena. Se tulee eräänlaisen savuverhon takaa, sillä kilpailussa on aika erilaisista lähtökohdista tulevia heittäjiä. Mukana on urheilijoita pitkältä tai vielä pidemmältä kilpailutauolta, Salonen sanoo.
– Koko keihään kärkipakka mukaan lukien kautensa avaava ja mestaruutta puolustava Lassi Etelätalo on Espoossa koossa ensimmäisen kerran tänä kesänä. Odotettavissa on hyvä kilpailu, mutta on todella vaikea ennustaa, kuinka siinä käy.
Rankingpisteitä Tokion MM-kisoihin ja Birminghamin EM-kisoihin
Rankingpisteitä Espoossa jahtaavat niin Tokion MM-kisoihin kuin ensi vuoden Birminghamin EM-kisoihin tähtäävät urheilijat.
– Tämän hetken arviossa ne Tokion kisoihin tavoittelevat urheilijat, jotka kaipaavat eniten rankingpisteistä, ovat pikajuoksijat Lotta Kemppinen ja Mette Baas, 400 metrin aiturit Viivi Lehikoinen, Hilla Uusimäki, Kristiina Halonen sekä Antti Sainio, moukarinheittäjät Suvi Niiranen ja Henri Liipola sekä kilpakävelijä Jerry Jokinen, Salonen arvioi.
– Toki rankingpisteet ovat mielessä monella muullakin ja kun lajien parhaat ovat paikalla, Kalevan kisat on tärkeä näyttöpaikka myös Ruotsi-otteluun aikoville
Salosen vinkit Kalevan kisoihin päivittäin:
PERJANTAI:
-
- Naisten kuulassa kolme MM-kisoihin tähyävää urheilijaa ottaa yhteen, kun Eveliina Rouvali, Emilia Kangas ja Senja Mäkitörmä laittavat nelikiloista rautapalloa 18 metriin – ja kenties pidemmällekin. Kuka vie mestaruuden?
- Miesten 1500 metrillä Joonas Rinteellä on kasassa kahdeksan peräkkäistä mestaruutta, voittoaikojen vaihdellessa 3.39 ja 4.10 välillä. Jatkuuko Rinteen mestaruusputki? Mennäänkö tällä kertaa kovalla vauhdilla vai tuleeko niin kutsuttu ”taktiikkajuoksu”?
- Naisten 100 metrin aidat on sähköinen, jännittävä ja äärimmäisen tasaväkinen taisto. Lotta Harala, Reetta Hurske, Nooralotta Neziri, Saara Keskitalo ja Vilma Mäki samalla lähtöviivalla. Jos olosuhteet ovat kohdallaan niin annetaan tähän lajiin ennakkovaroitus myös Tokion MM-kilpailujen suoran tulosrajan (12.72) ja Suomen ennätyksen (Harala 12.65) osalta!
- Päivän Vanninen: Saga Vanninen kilpailee avauspäivänä keihäänheiton karsinnassa. Yksittäislajeissa kilpaileva Vanninen viilaa Kalevan kisoissa kilpailutilanteessa kohdilleen kolmea kenttälajia. Lentääkö keihäs yli 45 metriin?
LAUANTAI:
-
- Miesten pituushypyssä on tällä kaudella pommitettu kolmen hyppääjän voimin 790 sentin haminoille. Kalle Salminen pitää hallussaan kauden kotimaista kärkitulosta (795), Kasperi Vehmaa on tuore pronssimitalisti 22-vuotiaiden EM-kilpailuista ja Kristian Pulli on lajin Suomen ennätyksen haltija. Pullin SE-tulos on tehty Leppävaaran stadionilla. Katseet (reilun) kahdeksan metrin päähän lankusta!
- Rankingpistejahtia! Lauantaina jännitetään rankingpisteitä, sillä naisten 400 metrillä Mette Baas, miesten moukarissa miehet Henri Liipolan johdolla ja naisten 100 metrillä Lotta Kemppinen hakevat vahvistusta pistepottiinsa kohti Tokion MM-kilpailuja. Tilaukseen hyvät olosuhteet ja onnistuneet suoritukset – yleisön kannustuksella!
- 100 metrin finaalit kiinnostavat ja sytyttävät aina. Naisten kilpailuun ennakkosuosikin viitta harteillaan lähtee Lotta Kemppinen, miesten puolella voittajaa tai mitalikolmikkoa on vaikeampi ennakoida. Yksinkertainen kysymys: kuka on Suomen nopein mies ja nainen?
- Päivän Vanninen: Korkeushypyn karsinta toimii osin verryttelynä pituushypyn loppukilpailuun moniottelijan toisen päivän menyyssä. Pituushyppy on usein moniottelijoille vahva laji ja Vanninen on lajissa paitsi vahva myös tulosvarma: tämän vuoden aikana seitsemän kilpailua ja kaikki haitariin 627-652 senttiä. Osuuko Espoossa samaan haarukkaan vai vielä pidemmälle?
SUNNUNTAI:
-
- Miesten keihäs, varma ja perinteinen puheenaihe ja mielenkiinnon kohde. Ensimmäistä kertaa tällä kaudella koko kärkikatras samassa kilpailussa ja panoksena suomenmestaruus. Oliver Helander, Toni Keränen, Lassi Etelätalo, Eemil Porvari, Topias Laine, Taneli Juutinen, Teemu Narvi, Toni Kuusela, … on luvassa tiukka otatus!
- Naisten 400 metrin aidoista on luvassa kovatasoinen ja tasainen kilpailu: Hilla Uusimäki vei juuri ennätyksensä alle 55 sekunnin (54,94) viime viikolla Tampereella, Kristiina Halonen puolestaan tulee perinteisesti loppumatkan kovaa ja on iskenyt tänä kesänä uransa kolme kovinta aikaa – kärkenä ennätyslukemat 55,32. Nousuvireinen Viivi Lehikoinen tulee tällä kertaa aidatulle ratakierrokselle haastajan roolissa, mutta on jo tänä kesänä ehtinyt aikaan 55,80 ja vauhti kiihtyy koko ajan loppukesää kohden. Kun vielä muistetaan, että mukana on myös 22-vuotiaiden EM-kilpailussa oman ennätyksensä 56,00:aan päivittänyt Aada Aho, niin luvassa on hyvin mielenkiintoinen vajaan minuutin jännitysnäytelmä!
- Naisten moukarissa Krista Tervo ja Silja Kosonen ovat vuoroin siirrelleet Suomen ennätystä uusille metriluvuille ja nyt molempien ennätys on jo yli 77 metrissä! Millaista jälkeä tulee Leppävaaran ringistä tällä kertaa? Mitalipallille on tunkua, sillä mukana ovat myös tänä vuonna 69 metrin pintaan pommittaneet Charlotta Sandkulla, Sara Killinen ja Suvi Niiranen (os. Koskinen).
- Päivän Vanninen: Kolmantena kilpailupäivänä moniottelija Vanninen nähtäneen korkeushypyn finaalissa. Tämän vuoden tuloskeskiarvo on 180 sentin pinnassa, jolla sijoittuu jo hyvin erikoisnaistenkin joukossa, mutta nähdäänkö peräti uusi lajiennätys Espoossa? Bergenin 22-vuotiaiden EM-kilpailujen korkeushypyn perusteella ennätysedellytykset on tässä lajissa olemassa.
Kalevan kisat Ylen kanavilla
1.8. Perjantai
Klo 18.00 TV2
2.8. Lauantai
Klo 17.05 Yle Areena/M pituus
Klo 17.30 TV2
3.8. Sunnuntai
Klo 12.45 Yle Areena/N Kiekko
Klo 14.30 Yle Areena/10-ottelun keihäs
Klo 14.50 TV2
Artikkeli Salonen povaa tasokkaita taistoja Kalevan kisoihin julkaistu alunperin sivulla Yleisurheilu.fi