Ylläs tarjoaa paljon muutakin kuin Suomen laajimman latuverkoston ja hurjia hiihtomatkoja, mutta kyllähän ne auringon paistaessa houkuttelevat!
Suomen monipuolisin ja suurin yhtenäinen latuverkosto on kiistatta Ylläksellä ja Levillä, jotka kytkeytyvät toisiinsa kahdella ladulla. Tunturikeskuksesta toiseen kertyy matkaa viitisenkymmentä kilometriä.
Upean pitkän päivän aikana voit hiihtää naapurikeskukseen lounaalle ja palata täysin eri latuja lähtöpaikkaan. Menoja paluumatkalla voit viettää lisäksi kahvitauot eri latukahviloissa. Lähtö- ja käännöspaikasta riippuen satanen joko täyttyy tai jää aavistuksen vajaaksi.
Matkalle osuu vain murto-osa keskusten laduista. Levin latukartalta löytyy 150 latukilometriä sekä linkki Kittilän 60 kilometriin. Ylläksen verkosto on laajempi, sillä tällä kaudella kunnossapidon piirissä on vajaa 300 kilometriä. Viime vuodesta huollettujen latujen määrä tosin pieneni, kun Äkäskeron kierros ja pisto Kurtakkoon jäävät lanaamatta.
Omalla autolla voi käydä päiväretkellä Oloksen ja Pallaksen yhdistävällä kookkaalla latuverkostolla.
Matkantekoon mieltyneelle hiihtäjälle Tunturi-Lappi ja siellä Ylläs onkin ykkösvalinta. Parhaimmillaan alue on kevättalvella. Talvilomista alkaen verkosto huolletaan kokonaisuudessaan, ja hiihto Levillekin tulee mahdolliseksi.
Kansallispuiston sylissä hiihtäjä kokee totisesti elävänsä.
Kyse ei tosin ole vain kilometreistä. Maisemakohtia piisaa, ja latuja riittää niin mäistä kuin pitkistä tasaisista lenkeistä pitävälle. Latukahviloiden sekä autio- tai päivätupien verkosto on suorastaan hämmentävä.
Laskettelun ystävät saavat Ylläksellä Suomen reilusti suurimman hisseiltä saavutettavan korkeuseron. Omin voimin kipuavatkaan eivät tavoita vastaavaa laskettavaa korkeuseroa kuin Kilpisjärven Saanalla ja etäällä teistä Yliperän Govddosgáisilla.
Läskipyörille ja jalkaisin kulkuun löytyy sata kilometriä talvireitistöä. Mutkittelevilla noin metrin levyisillä urilla hankien keskellä pyöräily on maailmanluokan elämys, jolle kannattaa vannoutuneenkin hiihtäjän antaa mahdollisuus. Yhteiskäyttöreitit ovat ison osan talvea niin kovia, että niitä voi jopa juosta. Sitä kokemusta on vielä todella harva hoksannut.
Luonnonlunta ja ladun laatua
Ylläksen kylät Äkäslompolo ja Ylläsjärvi yhdistyvät usealla ladulla. Niistä eniten huoltopäiviä kertyy Isomettän nousun ja Tunturijärven kautta vievälle reitille.
Lompolosta lähtiessä lämmittelen loivassa nousussa. Kolmen suoran jälkeen saavun risteykseen, josta vasemmalle alkaa kuuluisa nousu. Se ei ole tunturien laduilla poikkeuksellinen 1,6 kilometrin pituuden tai 115 nousumetrin takia. Se tunnetaan, koska sinne päätyy kylältä niin helposti – ja se on nimetty alueella asuneen ja hiihtäneen Jari Isometsän mukaan.
Jos tekisin mäkivetoja, voisin tavoitella karpaasimaisia fiiliksiä. Tyydyn kuitenkin rauhallisempaan rytmiin. Sekin onnistuu, sillä paria pientä tömpärettä lukuun ottamatta Isomettä ei ole jyrkkä. Taitava laskija voi laskea sen yleensä jopa jarruttelematta. Leveyttä riittää.
ALUN MUTKIA seuraa loiva, wassuteltava osuus. Uran kääntyessä hiljalleen vasemmalle alkaa nousun henkisesti työläin osuus. Mäkeä näkyy pitkälle eteenpäin, ja etäällä se näyttää jyrkkenevän. Lisäprosentteja kertyy kuitenkin vain lyhyelti. Tiedän, että pitkän suoran jälkeen edessä on enää pari lyhempää. Sitten pääsen yläkolmosen risteykseen.
Hiihtolomista alkaen kipuamista voisi jatkaa lähes yhtämittaisena aina Kellostapulinkuruun saakka, jolloin nousumetrit kaksinkertaistuisivat. Käännyn kuitenkin oikealle.
Lumi jää maahan ensin ylhäällä, ja innokkaimmat hiihtävät Lämpökolmosella joskus jopa lokakuulla. Silloin siellä ei ole lämmin vaan juuri sopivasti kylää viileämpää. Lenkin nimi viittaa talven tuulettomiin pakkaspäiviin, jolloin ilma kerrostuu. Äkäslompolossa saattaa olla -30°C ja yläladulla -8°C.
Seuraavat kaksi kilometriä nautin loivasta enimmäkseen luisteltavasta laskusta Tunturijärvelle. Hieman sen jälkeen alkaa mutkitteleva latu, jolla pysyn suunnilleen samalla korkeudella.
TÄÄLLÄ KAUDEN avausta on helpotettu alustan tasoittelulla ja parantamalla purojen rumpuja. Harkinnassa on, pitäisikö osuus avata leveäksi baanaksi. Ainakin tilaa haluttaisiin latupohjalle sen verran lisää, että kovaa maata ulottuisi lumen alla perinteisen ulommille sauvomiskohdille. Silloin ladusta saisi varmemmin työnnön kestävän.
Yläladun risteyksestä oikealle vie vauhdikas yli kahden kilometrin lasku Aurinkotuvalle. Eteenpäinkin jatkuu lasku, joskin sitä seuraa kolmivaiheiseksi mieltämäni nousu sekä uusi lasku maisematien ali ja mökkikylän kupeeseen. Sitten näkyy Ylläsjärven puolelta huipulle vievä punainen gondoli-hissi.
SUKSIHUOLLOSSA KUULEN, että Ylläksen reittien uusi huoltoyhtiö on oivaltanut tamppareista perinteisen hiihtäjää ilahduttavan ominaisuuden, joka on jo käytössä. Kuskit saavat käännettyä ladun penkalta lunta lanan alle, joten reuna pakkautuu kovemmaksi ja oikean sauvan työnnölle löytyy varmemmin tuki.
Huoltoyhtiön toimitusjohtaja Jukka Paalanen ajaa itsekin latukonetta – ja hiihtää. Hän keksi kokeilla, mahtuisiko normaaleja neljää latukonetta järeämpi tamppari laduille. Aiemmin ajateltiin, että kelkkareittien huoltoon käytetty kone olisi liian suuri. Paalasen ajoilla kävi ilmi, että se mahtuukin yllättävän moneen paikkaan.
Kuluvalla kaudella sitä ajetaan ainakin monilla ykkösluokan laduilla kerran viikossa. Koneen painolla on merkitystä, koska painavampi kone saa puristettua lumeen hetkellisesti enemmän vettä ja muutoinkin lumipakka puristuu kovemmaksi.
Ylläs–Levi
Hujauksessa yhdeksi Suomen tunnetuimmista maratonhiihdoista noussut Ylläs–Levi irtautui Ski Classics -sarjasta. Ratkaisuun vaikutti tietääksemme pitkälti kuusinumeroinen maksu, jota kiertuetta pyörittävä yhtiö vaati tapahtuman järjestäjiltä. Lisäksi Ski Classicsilla oli tarkat vaatimukset hiihdon ammattilaistalleille järjesteltävistä asioista.
Itsenäisenä hiihto voidaan järjestää selvästi edullisemmin, ja osallistumisen hinta on pudonnut ilmoittautumisajankohdasta riippuen jopa puoleen aiemmasta. Tapahtuman järjestävät matkailumarkkinoinnin organisaatiot Visit Ylläs ja Visit Levi.
– Sarjassa oli tosi tarkat määrittelyt, mitä eliitille pitää olla. Nyt ajatuksemme on, että kaikki ovat eliittiä. Esimerkiksi maalialue on nyt kaikille yhteinen, kun aiemmin kärjelle oli oma maalinsa, kertoo Visit Ylläksen toimitusjohtaja Kati Vehmas.
Matkat ovat tänä vuonna 75 ja 55 kilometriä. Aiemmasta poiketen hiihtotapa vaihtuu vuorovuosin, ja on se nyt vapaa. Tavoitteena on tapahtuman kasvattaminen niin isoksi, että se voitaisiin järjestää joka vuosi sekä vapaalla että perinteisellä.
- Ylläs-Levi -hiihto järjestetään 15.4.2023
- Matkat 55 ja 75 km
- Osallistumishinnat 85 ja 95 € 1.4. asti, sen jälkeen 100 ja 110 €
- YLLASLEVI.FI
Lämpenevät säät haastavat latutyön
Helmikuun alun iltana istun luontokeskus Kellokkaan siivessä. Alueen kehityksestä kertoo Visit Ylläksen toimitusjohtaja Kati Vehmas. Pellosta kotoisin oleva ex-kilpahiihtäjä, seikkailu-urheilija ja maastopyöräilijä hyödyntää alueen liikuntamahdollisuuksia aktiivisesti.
Omakohtaiset kokemukset helpottavat reitistöjen ja niiden huollon kehittämistä. Kolarin kunta perusti vuoden 2022 alussa Tunturi-Lapin Reitit -yhtiön hoitamaan Ylläksen latuja sekä kesäreittejä kansallispuiston ulkopuolella. Metsähallitus vastaa kesäreiteistä ja latu-urien alustasta puiston alueella.
Väitän, että ladun kunnossapito on nykyisin hankalampaa kuin ennen. KATI VEHMAS, VISIT YLLÄKSEN TOIMITUSJOHTAJA
Kunnan yhtiön rahoituksesta kolmanneksen maksavat alueen yrittäjät ja vajaan kolmanneksen mökkien omistajat. Noin kolmannes kertyy latujen käyttäjiltä erilaisina tuotteina kuten karttoina. Kolarin kunta kuittaa noin kuudesosan.
– En näe, että olisi mitään muuta vaihtoehtoa pitää yllä tällaista latuverkostoa. Ymmärrän hyvin, ettei 3 500 ihmisen kunta pysty sitä kokonaan maksamaan. Sosiaalisen kestävyydenkin näkökulmasta olisi olennaista, että loppukäyttäjä osallistuu maksuihin, Vehmas sanoo.
VEHMAKSEN MUKAAN kehityskohteita on huomattu ja niissä päästy jo etenemään nimenomaan uuden reittityöhön keskittyneen yhtiön ansiosta.
Osa ongelmista johtuu lämpenemisestä. Vesistöjen ylityksiä ei voida huoltaa ennen kuin jää kestää latukoneen, mikä toteutuu nykyisin keskimäärin totuttua myöhemmin. Yksittäisten latujen linjauksia saatetaan joutua muuttamaan.
– Vesi nousee soille. Myös kohvajää on ongelma, kun kelien vaihdellessa kovan jään päälle kertyy vetistä mössöä.
KÄVIJÄT OVAT ihmetelleet, miksi osaa ykköshoitoluokan laduista ei saada auki vuoden vaihteen sesongille.
– Hoitoluokat eivät kerro, milloin ladut voidaan ajaa vaan sen, kuinka usein niitä hoidetaan. Iso osa laduista on kansallispuistossa, jolloin pohjia ei voida kunnostusyhtiön toimesta tasoittaa. Voi olla niin isoja kuoppia, että lunta pitää olla 60 senttiä, Vehmas kertoo.
Hän pitää tärkeänä, että osa latuosuuksista mahdollistaa varhaisen avaamisen – kuitenkin siis luonnon lumella. Ladut voivat olla selkeän erilaisia myös kokemukseltaan.
– Tunnelmallista latua haluaville säilyy varmasti kapeampia latuja kansallispuistossa, mutta pitäisi olla kovaa laadukasta latua haluavillekin sellainen jossain. Ei tarvitse olla samaa kaikille.
