Japanin kestävyysjuoksun taso huimaa päätä – mutta missä ovat arvokisamitalistit?

JAPANILAINEN KESTÄVYYSJUOKSUHISTORIA tiivistyy härmäläisessä katsantokannassa oikeastaan Martti Jukolan Berliinin 1936 olympialaisten radioselostuksen legendaariseen lauseeseen ”Murakoso jää, Murakoso jää…”. Ja jäihän se Kohei Murakoso junasta, kun Ilmari Salminen, Arvo Askola ja Volmari Iso-Hollo kirmasivat kymppitonnin kolmoisvoittoon. Hämmästyttävää kyllä, Murakoson neljäs sija 87 vuoden takaa on edelleen japanilaismiesten paras arvokisasijoitus 10 000 metrillä. 

Ei jäädä kuitenkaan hekumoimaan suomalaisilla, vaan siirrytään ketterästi Japaniin. Japanissa kestävyysjuoksu on suorastaan kansallislaji. Hiukan kuin pesäpallo Suomessa – tai itse asiassa huikean paljon enemmänkin. Mutta kuinka monta japanilaista kestävyysmatkojen olympiavoittajaa tai maailmanmestaria tulee äkkiseltään mieleen? Niinpä niin, ei tule yhtään. Hiukan pinnistämällä maratoonari Hiromi Taniguchi. 

Maratonjuoksija on kuin suuren Samurain kevytversio, jonka etiikan ideaalit toteutuvat samoin mainesanoin; oikeamielisyys, rohkeus, hyvyys, kohteliaisuus, vilpittömyys, kunnia, uskollisuus ja itsehillintä.

Japanissa nimenomaan maratonin juoksemista arvostetaan kenties enemmän kuin missään muussa maassa. Se koetaan paitsi voimien myös henkien kamppailuksi, mistä palkintona on mahdollisen voiton lisäksi valtava kunnia. Maratonjuoksija on kuin suuren Samurain kevytversio, jonka etiikan ideaalit toteutuvat samoin mainesanoin; oikeamielisyys, rohkeus, hyvyys, kohteliaisuus, vilpittömyys, kunnia, uskollisuus ja itsehillintä. Näin Samurain ideaalia kuvasi jo Inazo Nitobe vuonna 1900 kirjassaan Bushidoo, the Soul of Japan. 

Kymmenen vuoden mitaliton putki huimasta tasosta huolimatta 

Kaikesta edellä mainitusta glorifioinnista huolimatta yksikään japanilainen miesmaratoonari ei ole voittanut olympiakultaa. Maailmanmestaruuden sentään yksi, Hiromi Taniguchi vuonna 1991. Kuinka ollakaan, sopivasti juuri Tokiossa. Naisten puolella olympiasankaruuteen ovat kyenneet Naoko Takahashi Sydneyssä 2000 ja Mizuki Noguchi neljä vuotta myöhemmin Ateenassa. 

Japanin tuorein maratonin arvokisamitali miesten puolella on Tsuyoshi Ogatan MM-pronssi Helsingistä 2005, naisissa Kayoko Fukushin MM-pronssi Moskovasta 2013. Sen jälkeen on eletty kuivaa kautta. 

Palataan ajassa taaksepäin kuutisenkymmentä vuotta. Vuonna 1965 maailman 11 parhaasta maratontuloksesta kymmenen oli japanilaisen tekemä. Vuotta myöhemmin 17 parhaan tilastoajan joukossa oli 15 japanilaistulosta. Tuolloin Japani oli kestävyysjuoksun Kenia. Mitä kauemmin noista päivistä on aikaa kulunut, sitä pienemmäksi japanilaismahti aivan terävimmällä globaalilla huipulla on kaventunut. Tason laajuutta sen sijaan riittää edelleen käsittämättömällä tavalla. 

Vuoden 2021 Otsun maraton oli hyvä esimerkki japanilaisten voimasta. Kengo Suzuki voitti kilpailun maan ennätysajalla 2:04.56. Maaliin tuli 335 juoksijaa, heistä 331 japanilaista. Viisi juoksi alle 2.07, 15 alle 2.08, 28 alle 2.09 ja peräti 42 alle 2.10. 2.20:n rajapyykin alitti uskomattomat 174 japanilaista. Ja kyse oli vain yhdestä kilpailusta! 

Miesten tason laajuus hämmästyttää 

Kaikkien aikojen maratontilastoissa Japanin saldo on seuraava: neljä miestä alle 2.06, 17 alle 2.07, 55 alle 2.08, 124 alle 2.09, 186 alle 2.10 ja 227 miestä alle Janne Holménin SE:n 2:10.46. Tilastopajan Aasian tilastot loppuvat aikaan 2:15.30, jonka on alittanut 1087 aasialaista. Japanilaisia heistä on pöyhkeät 857. 

Naisten puolella kaikkien aikojen tilasto ei ole ihan yhtä vakuuttava. Alisa Vainion SE:n 2:27.26 on alittanut ”vain” 111 japanilaista. 2:20 on alittanut neljä japanilaista, 2:22 alle on juossut 12 japanilaisnaista. Viime vuonna viisi japanilaista alitti 2:22, 12 juoksijaa 2:25 ja alle 2:30 tuli ainoastaan 28 naista. 

Tilastojen valossa on hiukan erikoista, että japanilaisnaisten arvokisahistoria on selkeästi miehiä kunniakkaampi. Olympialaisista ja MM-kisoista Japanilla on miesten puolella maratonilta yksi kulta, kaksi hopeaa ja kolme pronssia, naisissa neljä kultaa, kuusi hopeaa ja viisi pronssia. 

Huimaa tilastodataa ei selitä edes väkiluku. Japanissa on asukkaita 125 miljoonaa, Suomessa 5,5 miljoonaa. Kun tähän peilataan, Suomessa pitäisi olla miehissä vastaavasti kuusi alle 2.09 juossutta, yhdeksän alle 2.10 juossutta ja 38 alle 2:15.30 juossutta maratoonaria. Kahteen ensimmäiseen kategoriaan meillä ei ole yhtään juoksijaa, kaikkina aikoina alle 2:15.30 juosseita on 27. Jälkimmäisessä kategoriassa pärjäämme siis yllättävänkin hyvin väkilukuun suhteutettuna. Toisaalta noista 2:15.30 alittaneista suomalaisista sitten vuoden 1993 tempun on tehnyt vain kuusi juoksijaa, heistä viisi 2000-luvulla. Pelkästään viime kaudella samaan pystyi 126 japanilaista.  

Miksi menestystä ei tule? 

Miksi japanilaiset eivät sitten menesty kansainvälisillä suurmaratoneilla ja arvokisoissa? Yhdeksi syyksi on esitetty sitä, että maassa on niin paljon omia kovia kilpailuja hyvine rahapalkintoineen, että urheilijat eivät viitsi lähteä ulkomaille. Tämä on ehkä osatotuus. Japanissa yritykset maksavat palkkaa parhaille maratoonareille omien yritysjoukkueidensa kautta. Elintaso on hyvä ja kansallisten kestävyysjuoksukilpailujen rahapalkinnot ovat hyviä. Voi olla, että moni ei koe tarpeelliseksi lähteä tavoittelemaan ulkomaiden rahakkaiden kaupunkimaratonien kärkisijoja. Toisin on esimerkiksi afrikkalaisjuoksijoilla, joille pari nasevaa palkintorahaa isoilta maratoneilta voi tietää elintason huimaa nousua loppuelämäksi koko suvulle. 

Jos kymppiä ja maratonia juostaisiin 20 tai 30 juoksijan joukkuekilpailuina, olisi Japani ottanut jokaisissa arvokisoissa mitalin.

Arvokisojen menestymättömyys on toinen juttu. Japanilla on aina parhaat juoksijat viivalla, mutta nimenomaan afrikkalaisten puristuksessa japanilaiskärjen taso ei aivan kukkeimmille sijoille riitä. Viime kesän Eugenen MM-maratonilla maan ennätysmies Kengo Suzuki keskeytti, Yusuke Nishiyama oli 13:s pari minuuttia mitalista. Naisissa Mizuki Matsuda oli yhdeksäs. 

Tokion olympialaiset vuonna 2021 olivat japanilaisille maratonjuoksijoille valtava juttu. Miesten puolella paras oli kuudenneksi sijoittunut Suguru Osako. Hän jäi mitalista 41 sekuntia. Naisten puolella Mao Ichiyama oli kahdeksas. Kuten sanottua, Japanin terävin kärki ei vain aivan globaalissa vertailussa riitä. 

Liki 800 puolen tunnin alittajaa 10 000 metrillä 

Radalla tilanne on tismalleen sama. 10 000 metrin juoksussa Japanin taso on järisyttävän laaja, mutta huiput puuttuvat. Viime kaudella 21 japanilaista alitti 28 minuuttia, 28.30 alle juoksi peräti 108 miestä. Puolen tunnin alittajia oli järisyttävät 798. 

Keniassa 28 minuutin alittajia oli 54, 28.30 alittajia 85 ja puolen tunnin alittajia 193. Etiopiassa vastaavat vertailuluvut olivat jopa hämmästyttävästi vain 8, 10 ja 26. Suomessa 0, 0 ja 1. 

Japanissa valtavan suositut ekiden-maratonviestit koulivat uusia juoksijoita jatkuvalla syötöllä. Kaiken järjen mukaan 125-miljoonaisesta kansakunnasta pitäisi löytyä myös sellaisia superlahjakkuuksia, jotka pystyvät arvokisakultaa ottamaan. Niin ei kuitenkaan ole käynyt iäisyyksiin. Olympialaisissa Japanilla on maratonilla kaksi kultaa, MM-kilpailuissa kolme. 10 000 metrillä ainoa mitali on Mashako Chiban pronssi Göteborgista vuonna 1995.  

Jos kymppiä ja maratonia juostaisiin 20 tai 30 juoksijan joukkuekilpailuina, olisi Japani ottanut jokaisissa arvokisoissa mitalin, useimmissa mestaruuden. Mutta sellaisia kilpailuja ei ole olemassa. Niinpä jäämme odottelemaan, koska Japanin valtavasta massasta nousee kestävyysjuoksija, joka pystyy laittamaan hanttiin afrikkalaisille kärkijuoksijoille. Voisiko se olla kenties 20-vuotias Reishi Yoshida, joka painoi viime kesänä kympin 27.58,60 ja helmikuussa puolimaratonin 60.31? 

Puolimaratonin SE on Jussi Utriaisen 1:02.50, Pelkästään viime vuonna 39 2000-luvulla syntynyttä japanilaisjuoksijaa paineli kovempaa. Heistä neljä alle 1:01. Nuorta ja nälkäistä materiaalia riittää siis.