Ruskamaraton Trail – suorituskyvyn koettelu Levillä

Ruskamaraton Trail
Kuva Timo Koivisto / Arctic Angle
Lukulistalle
ClosePlease login

Ruskamaratonin ydin ovat kumpuilevat tiejuoksut Levitunturin ympäri ja äärellä. Kokeilemamme polkujuoksu yhdistää rakennettuja leveitä baanoja ja kimurantteja polkuja. 

Ruskamaratonin usean matkan yhdistelmä tuo Sirkan kylälle Levitunturin kupeeseen kookkaan juoksutapahtuman tunnelmaa. Osallistujamäärä on ohittanut koronavuosia edeltävän tason, ja syyskuussa maaliviivan ylitti eri matkoilta yhteensä 1 500 juoksijaa.

Tapahtuman perinne alkoi vuonna 1984 maratonilla Kittilästä Leville ja takaisin. Puolimaratonaarit lähtivät Leviltä ja juoksivat Kittilään. Vasta vuonna 2010 Ruskamaraton muutti kokonaan Leville.

Ruskamaraton Trail

Tiejuoksut ovat vakiinnuttaneet asemansa etenkin Suomen pohjoispuoliskolta osallistujia kerääväksi syyskisaksi. Polveilevat tiet tuovat vaihtelua ja haastetta, joskin mäet ovat loivia ja siten juostavia. Kahdella pisimmällä matkalla näyttävä osuus Ounasjoen varressa saattaa yllättää tunturimielikuvalla matkaavan.

Maksuttomat lasten matkat ovat pidettyjä. Ne liikuttavat paikallisia ja muitakin koululaisia matalan kynnyksen tapahtumahenkeen.

Myöhemmin tarjontaan tuli polkujuoksu, joka suuntasi aluksi naapuritunturi Kätkälle. Kahdesta matkasta hieman pidempi, noin 20-kilometrinen, sisälsi nousun myös Leville. Starttasin nykyiseen 15 kilometrin Ruskamaraton Trail -kisaan, joka vei Levin ympäri.

Ruskamaraton Trail
Lyhyellä avotunturiosuudella kivet haastavat ja maisemat palkitsevat.

Mäkiä ja teräviä kiviä

Kärkipäässä juoksijat jonoutuivat pitkällä nousevalla lähtösuoralla, joten siirryimme metsäpolulle sujuvasti. Taaempana polulle pääsy saattoi vaatia odottelua.

Kiviset kohdat toivat esiin juoksijoiden taitoeroja ja ennakoivat tulevaa. Polulta käännyimme tiukasti vasemmalle ja pian oikealle latupohjalle, joka oli alkuun kapeahko ja pinnaltaan melko napakka.

Jyrkät lyhyet nousut ja laskut saivat porukan elämään. Levin reiteillä taloudellinen alamäkiaskel toi etua. Siirryin kärkeen joukossa, jossa en meinannut pysyä nousussa ja tasaisella.

Uuden tuolihissin työmaan jälkeen pääsimme golf-kentän nurkalta kapeammalle reitille ja sieltä vaihteeksi polulle – suoraan kohti tunturia. Pidin rasituksen itselleni sopivana ja annoin letkan karata. Tunkkausta piisasi 1,2 kilometriä ja 250 korkeuserometriä, joten ylitimme puurajan.

Laskettelurinteeltä käännyin polulle ja pian alamäkeen, jossa terävät kivet vaativat tarkkuutta, osaamista ja rohkeuttakin. Maisemaa kannatti kuitenkin sopivassa kohdin vilkaista, sillä se palkitsi.

Ennen Utsuvaaran hissiä polku oli sorastettu baanaksi. Pian maisemamökkien rakennustyömaan jälkeen viitoitus osoitti rinteiden yli polulle. Vajaan kahden kilometrin osuuden harjoittelu kannatti, sillä uskalsin hyppiä terävillä kivillä ja vauhti enimmäkseen säilyi.

Ruskamaraton Trail

Jälkipuoliskon maastojuoksu

Saavuin tunturia kiertävälle reitille, jonka merkissä polki maastopyöräilijä. Matka oli hieman yli puolessa, mutta varsinaisia polkuja oli enää lyhyt pätkä jäljellä.

Levillä ei oikeastaan voi puhua polkuverkostosta, sillä polut ovat tunturien mitassa enimmäkseen hajanaisia ja pätkittäisiä. Tämä eittämättä vaikuttaa 15 kilometrin mittaiseen koitokseen, koska reitin piirtäjä ei voi hakea polkuja kovin kaukaa.

Valintoja karsii myös risteävä liikenne. Heti alkuun Sirkan keskuskylältä olisi saanut muutaman kilometrin polkujatkumon, mutta ratkaisu olisi vaatinut puolen tusinaa liikenteenohjaajaa.

Maastopyöräreitin hyödyntäminen kuulostaa polkujuoksuun sopivalta, mutta Levin päättäjien käsitys mtb-reiteistä on ollut kummallinen – hissipyöräilyä lukuun ottamatta. Tunturia kiertävä reitti yhdistelee haketettua latupohjaa ja turhan leveäksi sorastettua väylää harvoilla polunomaisilla osuuksilla maustettuna.

Etelärinteiltä polku olisi vienyt tunturiin, mutta sinne merkinnät eivät ohjanneet. Ylempänä jääkausireitti olisi tarjonnut polkujuoksua ja maisemia sekä vaatinut järjestäjältä liikenteenohjaajia alamäkipyöräreittien risteyksiin. Huippualueen rinnepohjien ja huoltoteiden yhdistelmäkin olisi voittanut elämyksenä mtb-reitin.

Kisa oli muuttunut pikemminkin maasto- kuin polkujuoksuksi, joten fokus kääntyi yhä selkeämmin rasituksen sietoon. Seuraavilla kilometreillä olennaisimmat taidolliset ulottuvuudet liittyivät hakkeeseen ja alamäkijuoksuun. Pehmennetty alusta imi askeleesta kimmoisuuden, joten etäisenkään vasteen tarjoavien askelpaikkojen löytäminen helpotti.

Polkujuoksullisesti reittiin mahtui vielä yksi yllättävä valinta. Gondolihissiltä emme jatkaneet polkuja kohti Koutalakea vaan lyhyen polku-ruohikkosiirtymän, tienpätkän ja pitkospuun kautta latupohjille.

Koutalaki ja loppulaskuna eturinteen jyrkkä huoltotie olivat olleet aiemmin reitillä, ja jälkimmäinen tarjosi nähtävää myös maalialueelle kertyneille kannustajille. Järjestäjät kuitenkin luopuivat loppurallista, kun juoksijoiden ensiaputoimet rinteellä osoittautuivat hankaliksi.

Latupohjan jatkuessa en miettinyt reittivaihtoehtoja vaan jäljellä olevaa matkaa. Pienen nousun jälkeen juoksin tunturin rinteeseen rakennetulle puusillalle. Maiseman fiilistely Immeljärvelle ja Kätkälle jäi rasituksen ylläpidon jalkoihin.

Takanani juossut kisaaja kiihdytti ohi, enkä löytänyt pelivaraa vastaukseen. Tyydyin kannustamaan häntä.

Kaupunkimaratonhenkinen pitkä loppusuora keskellä katua toi ison juoksun tunnelmaa ja antoi palautteen vauhdinjaosta. Syke nousi maksimiin, mutta vauhti ei enää kiihtynyt. Kuuluttajan hehkutukset toivottivat tervetulleeksi maaliin onnistuneelta juoksulta. 

Maratoonarit kiertävät Levin kahdesti, puolimaratoonarit kerran.

Ruskamaraton

14.9.2024, 13.9.2025 Levi, Kittilä

  • Maraton, puolimaraton, 10 km, lasten juoksut, polkujuoksu 15 km, ruskareissu ilman ajanottoa 
  • Järjestäjä Levin Heinäkengät ry
  • Hinnat 60–90 €, 18-vuoteen saakka 40 € ruskareissu 25 € lasten juoksut 0 €
  • Polkujuoksussa 450 korkeuserometriä
  • Maaliin yhteensä 1 500 juoksijaa Eniten maaliin puolimaratonilla 538 juoksijaa Polkujuoksulta maaliin 284 juoksijaa
  • Voittajat polkujuoksu Riitta-Liisa Roponen 1.09.53 ja Oskari Hökkä 1.02.00
  • Ruskamaraton.com

Lue myös:

Kaukana avoimessa erämaassa

TEKSTI TOMI SAVOLAINEN KUVAT TIMO KOIVISTO / ARCTIC ANGLE

 

Vastaa