Harri Jantusen kolumni: Yhteisöllisyyden polku

Metsässä syntyy jotain harvinaista: kiireetöntä läsnäoloa, jossa kannustus korvaa kilpailun ja yhteisö ottaa avosylin vastaan myös ensikertalaisen. Tämä on kertomus siitä, miksi polkujuoksu ei ole vain urheilua – vaan elämänasenne.

Kuvittele: sade ropisee sammaleisiin, juurakot rapsuvat lenkkarien alla ja metsä hengittää kanssasi samaan tahtiin. Vaikka juokset yksin, et ole yksin. Polkujuoksussa piilee paradoksi – yksilösuoritukselta näyttävä laji onkin syvästi yhteisöllinen.

Tämä on rakkauskirje polkujuoksun hengelle. Lajin viehätys ei perustu vain fyysiseen suoritukseen tai luontokokemuksiin, vaan siihen lämpimään yhteenkuuluvuuden tunteeseen, joka syntyy polkujen varrella. Se on matalan kynnyksen yhteisö, jossa varusteilla, vauhdilla tai kokemuksella ei ole pääroolia. Ensimmäinen yhteislenkki tavallisissa lenkkareissa ei tuo halveksuntaa, vaan hymyn ja kannustuksen. Se kertoo: olet osa joukkoa.

Yhteisöllinen ja rento laji

Polkujuoksutapahtumissa korostuu kilpailuttomuus. Lähtöviivalla ei tunneta painetta, ja maalissa jokainen saa olla voittaja. Matkat vaihtelevat muutamasta kilometristä ultramatkoihin, mutta tärkeintä ei ole sijoitus – vaan reitti, seura ja luonto. Eräs ensikertalainen tiivisti kokemuksensa näin: “Kun eksyin hetkeksi reitiltä ja panikoin, joku toinen juoksija pysähtyi, tarjosi apua ja varmisti, että pääsin takaisin reitille.” Juuri tällaisista hetkistä rakentuu lajin syvin henki.

Yhteisöt elävät paitsi metsäpoluilla, myös verkossa. Sosiaalisen median ryhmissä ja alueellisissa yhteisöissä vaihdetaan reittivinkkejä, jaetaan kokemuksia ja sovitaan yhteislenkeistä. Pienet eleet – vapaaehtoisen iloinen huikkaus tai lämmin keitto maalialueella – tekevät suuren vaikutuksen. Tässä yhteisössä ei tarvitse ansaita paikkaansa – riittää, että on mukana, vaikka kävellen.

Luonto hoitaa

Koronavuosien jälkeen luonnon merkitys on noussut uudelleen arvoonsa. Metsä tarjoaa rauhaa, läsnäoloa ja palautumista. Samalla yhä useampi tunnistaa polkujuoksun vaikutukset mielenterveyteen: se voi olla osa toipumista, itsensä hoitamista tai arjen ennaltaehkäisyä. Tarinat siitä, miten juoksu on auttanut masennuksen tai uupumuksen keskellä, kohdataan empatialla ja vertaistuella. Yhteisöllisyys ei ole pelkkä lisä – se on olennainen osa lajin voimaa.

Toki esteettömyyteen ja saavutettavuuteen liittyy vielä haasteita. Uskallanko metsään, kun saatan eksyä? Mistä löydän sopivan reitin? Aloittelijoille tiedon löytäminen voi olla vaikeaa. Onko pakko juosta koko ajan? Onneksi suunta on oikea: Suomeen syntyy yhä useampia tapahtumia, joissa reitit ovat merkattuja ja perustetaan uusia seuroja, joilla on ohjattuja lenkkejä.

”Hitaimman mukaan mennään”

Yksi kauneimmista asioista polkujuoksussa on se, miten uudet tulijat otetaan vastaan. Kun joku uskaltaa kysyä: “Voinko tulla mukaan, kun olen hidas?”, vastaus on usein yksinkertainen mutta merkityksellinen: “Tuu vaan mukaan. Hitaimman mukaan mennään.” Nämä sanat voivat olla ratkaiseva käänne.

Polkujuoksun yhteisöllisyys ei synny sattumalta. Se syntyy valinnoista – siitä, että pysähdymme, hymyilemme, jaamme reitin, kommentoimme ystävällisesti ja järjestämme yhteislenkkejä. Jokainen meistä vaikuttaa siihen, miltä yhteisö tuntuu niin uusille kuin vanhoillekin.

Metsässä polut risteävät, erkanevat ja kohtaavat. Niin myös me: kuljemme eri tahtiin, mutta samaan suuntaan. Polkujuoksu ei ole vain liikuntaa – se on kohtaamista, yhteyttä ja toivoa.