Yleisön edessä – aikuisurheilun juhlaa

Yleisurheilun SAUL SM-kisoissa kuntoilija voi kokea millaista on urheilla oikeissa kilpailuissa. Kokemus oli upea, kirjoittaa Juoksija-lehden päätoimittaja Pena Rekiranta.

”No niin, lähdettäiskö me sitten tuonne kentälle”. Toimitsijanaisen lausahdus on leppoisa, mutta kertoo asian kuitenkin riittävän selkeästi. Seisoskelen Lahden Stadionilla katsomon ja kentän välisessä ”kuilussa”. Sinne on järjestetty call room eli tila missä kilpailijat kootaan yhteen ennen kentälle menoa. Edessä on 12,5 kierrosta kestävyysjuoksuherkkua eli 5 000 metrin ratajuoksukisa.

Vaikka arvasinkin, että SAUL:in (Suomen Aikuisurheiluliitto) yleisurheilun SM-kisat ovat varmasti hieno tapahtuma, on stadionilla oleminen jossain määrin hämmentävää. Isolla valotaululla näkyy livekuvaa kilpailutapahtumista, toimitsijoita on joka puolella ja sukunimet on painettu kilpailunumeroihin. Lähinnä mietityttää mitä ihmettä itse teen täällä, näissä oikeissa kilpailuissa!

Olen jutellut jo useiden kilpakumppaneiden kanssa. Tunnelma on mitä mainioin, mutta toki odottava. Kun lampsimme ryhmässä takasuoraa kohti, alkaa sataa. Siitäkös spekulointi yltyy. Teen pari jalkoja avaavaa pyrähdystä takasuoralla ja kiristelen kengännauhani neljättä kertaa.

Sade houkuttelee vitosen kilpailijoita (mukana oli kahden ikäluokan kilpailijat samassa startissa) kentän laidalla nököttävään katokseen. Kestää hetken ennen kuin tajuan, että olemme pituushyppypaikan vauhtiradan vieressä ja naisten kilpailu on alkamassa samaan aikaan. Joku naisista tiedustelee mitä miehiä olemme. Viittoilen starttipaikalle, ja totean että 5 000 metrin kilpailumme alkaa kohta. ”Voittehan te siihen sateeseen jo mennä, kun kastutte kuitenkin”, kommentoi yksi pituushyppääjistä. Hyväntahtoinen, mutta sopivan piikittelevä kommentti kirvoittaa hekottelua urheilijoissa.

Puheensorinaa ja loppuvetoja

Pari tuntia aiemmin sain jo esimakua tulevasta, kun olin seuraamassa naisten 5 000 metrin 30-, 35- ja 40-vuotiaiden starttia (artikkelikuva). Tasainen puheensorina kuului kilpailijajoukon keskeltä. Osa toki keskittyi omissa oloissaan, jokaisella on oma tapansa.

Taukoamaton pälpätys toistuu myös meidän startissamme, muun muassa aikatavoitteisiin ja säähän liittyvää spekulointia on ilmassa. Pohdimme myös tavallisten tossujen pitoa märällä radalla. Osa starttaa kisaan piikkareilla.

Kohta olemme jo toimitsijoiden luona lähtöviivalla ja nuori naistoimitsija toivottaa kohteliaasti kaikille hyvää kilpailua. Lähtölaukaus kajahtaa, ja se on menoa. Kierroslaskijat huutelevat ohimeneville kilpailijoille jäljellä olevia kierroksia. Kisan kärkikaksikko ohittaa minut kierroksella juuri maalin kohdalla ja kierroshuutoja sinkoilee ilmassa. Sekoan hetkeksi laskuissa. Seuraan matkani etenemistä kellostani ja kellotan itselleni väliajat kilometrin välein. Tiedän siis jäljellä olevan matkan, vaikka en jokaista kierroshuutoa kuulisikaan.

Viimeisellä kilometrillä laitan kaikki likoon ja saan kiihdytettyä vauhtiani. Useampikin kaverini huutelee kannustuksia kentän laidalta ja katsomosta. Se ja hiljalleen edessä lähestyvä (toisen ikäluokan) kilpailijan selkä motivoivat loppukiriin. Hengitykseni vinkuu. Viimeisessä kaarteessa tiedän, että saan selän kiinni. Teen ohituksen loppusuoralla ja väkerrän itseni maaliviivan yli. Sitten pötköttelemään siniselle mondolle – mikä ihana ja kauhea olo samaan aikaan! Tässä on se juoksemisen suola! Tolpilleni päästyäni juttelu jatkuu kilpakumppanien, tuttujen ja seurakaverien kanssa.

Loistava kokemus

Lahden SAUL SM-kisat olivat upea kokemus ensikertalaiselle. Upea stadion, järjestävien seurojen (Lahden Ahkera ja Lahti Sport) ahkerat (!) vapaaehtoiset sekä kannustava ja yhteisöllinen tunnelma tekivät kisakokemuksesta viiden tähden arvoisen. Stadionilla oli myös monipuoliset palvelut kahvitteluun, ruokailuun sekä janon sammuttamiseen. Lisäksi paikalla oli SAUL:in infopiste ja kahden urheiluvälinemyymälän myyntipisteet.

Kilpailijajoukon monipuolisuus on virkistävää. Vaikka joissakin lajeissa taso on kivenkova, mukana on paljon myös vähemmän harrastaneita. Kaikki aikuisurheilijat eivät ole urheilleet koko ikäänsä, ja mukaan mahtuu urheilijoita monenlaisista taustoista. Juoksulajeissa viimeisenä maaliin tulevat saivat yleisöltä jopa suuremmat kannustukset kuin kärkimenijät – siinäpä urheiluhenkeä parhaimmillaan!

Vaikka itsekin mietin pitkään, tohdinko osallistua näihin kilpailuihin, tämä ajatus hälveni suorituksen aikana. Jokainen kilpailee omalla tasollaan ja jokaisen suoritus on yhtä arvokas. Ja oli itse asiassa aika mukavaa juosta, kun katsomossa oli katsojia.

Juoksijat mainitsevat usein isoihin kaupunkimaratoneihin osallistumisen parhaiksi juoksukokemuksikseen. Toki ne ovat niitä minullekin. SAUL-kisat nousevat kuitenkin listalla hyvin korkealle, suosittelen kokeilemaan!