Verttitonni Nouxfestin illassa

Mutkittelevaa pyöräreittiä alas, suoraan rinnettä ylös. 14 toistoa Nuuksio Bikeparkissa toi tuhat korkeuserometriä.

Nuuksion tonnista löydät oman mäkikunnon rajan, jos sellaisen haluat hakea. Minä halusin.

Porukan ja numerolapun innoittamana sauvajuoksin ensimmäisen nousun jyrkän alun. Tuntui hyvältä, mutta järki voitti ja askel vaihtui kävelyyn.

Alamäki tarjosi huilia. Silti ripeään juoksuun kannatti pyrkiä, koska kello kävi. Toisaalta tasasin rasitusta sen verran, etteivät uuden nousun ensiaskeleet vaatineet päättäväisyyttä.

Loppukesän alkuillan aurinko porotti selkää, ja välitavoitteet tukivat mieltä. Vaikka ylhäällä tuuli vilvoitti, kaipasin muutakin viilennystä. Viidennen nousun jälkeen ottaisin vesihuikan ja kaataisin vettä hiuksiin ja niskaan. Saman voisin toistaa yhdeksänneltä tai kymmenenneltä kierrokselta.

Jalkojen kimmoisuus alamäkijuoksussa heikkeni yllättävän pian. Selvästi ennen puoltaväliä huomasin, että iloinen pomppu oli kadonnut ja askel kaipasi alaskin päättäväisyyttä pysyäkseen vauhdikkaana. Pohjoisen kesältä tutuissa pitkien mäkien toistoissa en ollut vastaavaa havainnut, joskin rasituskin oli ollut niissä matalampi.

Palauttelin verttitonnia Nouxfestin tunnelmallisella iltaohjelmalla.

Lihas väsyi, vaikka jaksoi yhä kiivetä.

Kierroksilla ohituksia tuli suuntaan ja toiseen sopivasti silloin tällöin. Ne toivat vaihtelua ja kannustushetkiä, yhteisöllisyyden fiilistä.

Puoliväli sopi seuraavaksi välitavoitteeksi, sitten toinen vilvoitus ja juomahuikka.

Sauvat auttoivat selvästi. Sain yläkehon töihin ja jalat pääsivät hieman helpommalla. Polkujuoksusta tutun mitan sijaan käytin pidempiä hiihtosauvoja, sillä hain tehoja vain nousuun. Ajatukseni oli vastaava kuin hiihtäjillä sauvarinteessä. Tällä kerralla sauvani olivat 0,8 kertaa pituuteni, mutta muukin mitta olisi auttanut. Sauvat napsautin irti kämmenlenkeistään laskuun.

Illan sateita ennakoiden keli viileni.

Viimeisissä alamäissä askelsin jokaisen kiven ja kaatumiselle alttiin kohdan erityisen tarkasti. Kaato vauhdista ei kiehtonut! Kaksi viimeistä nousua tuntuivat läpi kehon, mutta se ei enää haitannut. Maali oli lähellä ja kyyti riittäisi kyllä sinne.

Loppuun kokeilin, oliko olettamani maksimisyke todenmukainen. Ylitin sen kolmella sykähdyksellä.

Nuuksion tonni kesti suunnilleen saman verran kuin puolimaraton sileällä katureitillä. Keskisyke nousi mäkikisassa niin korkeaksi, että vastaava olisi minulle todella vaativaa tasavauhtisessa juoksussa. Tuntemukseen nähden korkean rasitustason mahdollistivat sauvat eli lihas­ryhmien laaja käyttö. Vaikuttaa saattoi myös mielelle ja lihaksille vaihtelua tuonut ylä- ja alamäkien vuorottelu.